Sivut

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Pakolliset lomakuviot

Yle Puheen uutisten mukaan suomalaisten tavallisin lomailukohde on iso kauppakeskus (tyyliin Tuurin kyläkauppa) ja ABC-kahviloiden tapaiset matkanvarren ravitsemuskeitaat. Teimme Kotitohtorin kanssa pikkulomareissun Mänttään (nyk. Mänttä-Vilppulaan). Reissumme vei aikaa perjantaista aamupäivästä lauantai illansuuhun. Taisimme toimia ihan niin kuin uutinen kertoi.
Piipahdimme mainitun tyyppisten kohteiden lisäksi Mäntän taideviikkojen Pekilossa.
 


Pekiolon sisäänkäynnin kattorakenne

Pihalta löytynyt: ehkä ollut jokin iso teline kiinni joskus?
 
Ukkospilvet Mäntän yllä
Pekilossa taidetta ihmetellessämme alkoivat tummanpuhuvat pilvet kertyä taivaalle. Pelastauduimme kunnon kesälomanviettäjien tavoin lähellä olevaan ostosparatiisiin.  Hotellimme likeisyydessä sijaitsi parahultaisesti TOKMANNI, josta olen usein kuullut puhuttavan, en koskaan ennen ilmiöön tutustunut. Ostin yhden (110cm) paidan. Ko kaupan perustajaan törmäsimme kotimatkalla Riihimäen lasimuseossa, jossa oli esillä "Collection Kakkonen"  eli  keräilijä Kyösti Kakkosen Tapio Wirkkalan lasikokoelma (kauppa se on mikä kannattaa...).
 
 
Näkymä hotellimme Honkahovin parvekkeelta taidepihalle



Ja siitä hiukan katsetta nostaessa näkymä järvelle. Hotelli oli todella rauhallisella paikalla. Alunperin rakennettu 1932 Scherlachiuksen tehtaan toimitusjohtajan kodiksi.
Lauantaiaamulla vierailimme kunnon kesämatkalaisten tavoin Outlet myymälässä.
 

Sieltä matkamuistoksi löysin tuikitarpeellista pientä tarviketta
Kuitukuun liki runolliset tiskirätit

 
              Mutteritaiteilija Gunter Scholtzin Sukeltaja
Kotimatkalla lounastimme Hyvinkään  ABC:tä vastapäätä olevassa Teboilissa (vai oliko Neste, en muista, ei kuitenkaan ABC). Tartuimme tienvarsimainoksen ylistämään Pyttipannuun. Oli elämäni kallein pyttäri. Onneksi kanamuna melkein juoksi rasvaperunoiden ja makkaroiden päällä. Hiukan lohdutti. Ja kahvin sai jälkkäriksi mukaan autoon.
 
Mitä tulee kunnon lomalaisen toimintaan, päätin repäistä ja jatkaa tyttäreni ohjeen mukaan kynsien hoitamista. Olen ihaillut kynsitaidetta muutaman tovinkin. Minusta Lila lakkaa reippaan rohkeasti, samoin Maijulla on hienot kynnet. Moisiin en suurin surminkaan uskaltaisi ryhtyä.Tasavuotispäiväksi lakatut kynteni miellyttivät niin paljon, että rohkaistuin yrittämään ihan itse. Kolme kerrosta melkein väritöntä lakkaa näyttää mielestäni  i h m e e l l i s e l t ä. On vain yksi ongelma: Kotitohtori sai nirhauman rystyseensä ja päätimme hoitaa sitä asian vaatimalla tavalla. Lähiperheen lapsilla oli havaittu Turkin uima-altaalta mukaan tullut märkärupi ja sitä emme halunneet. -  Ei ole metyleenisinen voittanutta silloin, kun tarvitaan bakteerit tappava paikallishoito. Suosittelen. Pumpulitikku on hyvä ase, kun sitä levittää. Ei siis vessapaerista tehty tollo. Siinä käy huonosti.
 
           

Näillä näpeillä sitten lomaa jatkamaan. Metyleenisini  lähtee pois omia aikojaan, toivottavasti loman loppuun mennessä. Töissä olisi aika noloa olla sinikyntisenä. 

2 kommenttia:

  1. Kiva reissu kaikkineen ja ostokset taas ihan huippuja! Eiköhän tuo sininen siitä kulu aika nopsaan kun puuhastelets siellä kasvilaatikolla ja peset käsiä usein.

    VastaaPoista
  2. Jestas, mä katsoin, että mitä sun kynsille on tapahtunut... =D
    Kiitos linkityksestä! ♥

    VastaaPoista