Staycation - tämä tarjous on tosi!

Voihan hyvää päivää… 

Aamun aviisia lukiessani tajusin olevani ihan aallonharjalla, mitä tulee matkustamiseen. Olen tietämättäni toiminut, kuten termin ´staycation´ mukaan pitääkin. Siis yöpynyt oman kaupungin hotelleissa ja tutustunut pikkukaupunkien ja oman lomakylän `räkälöihin`. Staycation voi viedä "outoon paikkaan, jonne ei muuten menisi" (TS 19.8.). Tätä tein jo 25 vuotta sitten.

Riippukeinu on staycation -toimintaan liittyvät apuväline.

Liekö koronan tuomaa, ei siis lähdetä lomalle ulkomaille (niinköhän on, kun seuraan oman kaupungin lentoaseman testituloksia), vaan ollaan omilla kotikulmilla paikallisia palveluita hyödyntäen. Paikallisuus on siis avainsana. Voidaan syödä ja majoittua hienosti tai sitten ei. Tai tullaan yöksi kotiin. Staycationin ydin on, että kaupunkilaiset haluavat kokea oman kaupunkinsa matkailijoina. Virkistää nähdä tuttu paikka uusin silmin. 

Pääasia on huolellinen suunnittelu ja valmistelu (TS 19.8.). 

Seuraavan kerran mustikkaan ja muihin mökkipuuhin lähtiessäni voinkin todeta, että olen kehittänyt vallan mainion ”staycation” -lajin. Riippumattokeinukin löytyy, siinä jos missä tuntee olevansa todellinen staycation -guru. 

Hiukan jalostetummasti päätin ensi vuodeksi ryhtyä kauppamaan `work-staycation´ palveluja: Vuokraan mökkiäni (autotie perille, kaikki mukavuudet, pallogrilli, sauna meren rannalla, lähin ´räkälä’ 10 min ajomatkan päässä, harvoin puhalluksia, poiju) ja perin yöpymismaksun, joka ei päätä huimaa. Sen sijaan yöpyjät voivat maksua vastaan kokea munaskuitaan myöten, miltä paikallisten olosuhteiden ruumiillinen työ tuntuu. Niiden hinnat ovat kohtuulliset. 

Näitä lajeja ovat esim: 

- kaislasavotta 

- rikkaruohojen kitkentä, nurmikon leikkaus 

- mustikanpoiminta (marjat saa itselleen lisämaksua vastaan) ja puhdistus

- ojankaivuu perinteistä lapiotekniikkaa käyttäen (yksi porukka kaivaa ojan, seuraavat peittävät , työn tuntu on taattu) - tässä metrihinta 

- halkotyö (klapikone on) ja halkojen pinoaminen 

- rännien puhdistus 

- soutuveneen puhdistus 

Siispä mainosstrategiaa laatimaan. Uskon vakaasti, että palveluideallani on kysyntää – kaupungistuminen vieraannuttaa ihmiset sykkeen kohottavasta ja hiet pintaan tuovasta toiminnasta. Sitä varten on kuntokeskukset. 

Mökillä on muuten rannasta liki tontin huipulle ulottuvat noin 45 asteen kulmassa olevat portaat. Siinä on treenaaville ´stayvacationia’. 

Hinta määrittyy sen perusteella, miten moneen kertaan jaksaa kantaa sauna- ja takkapuut ylhäältä alas.

PS

Ja maskeja tulee käyttää julkisissa kulkuvälineissä. Mökille pääsee bussillakin, jos jotain oikein extremä haluaa. 

Olen kokoamassa tämän palvelun suhteen testijoukkoa. Ilmoittaudu mukaan!

Unohdettuja maisemia

Olen innostunut kävelyilläni etsimään hylättyjä taloja, sellaisia autioiksi jääneitä, joissa aika on pysähtynyt. Osa kohteistani odottaa kaupungin uudelleen rakentamista (niiden annetaan odottaa esim tulipaloa, aika usein siinä oudosti onnistutaan), osa on perikunnan hylkäämiä vanhoja kotitaloja/kesäpaikkoja.  Oman kesämökin naapurin naapuri oli ensimmäinen kohteeni.
Kameraan jää  hienoja yksityiskohtia.
Tässä olen kuvannut kahta keskustan kohdetta.

Kotikaupungin keskustan vanhaa kauneutta.

 Postilla on ollut upea reitti.

 Vanhan purettavan kerrostalon sisäpihan löytö.

 Sisällekin pääsin  menin piharakennukseen.

 Lumoava näkymä, upea ikkuna:

 Pyykkinaru kiinnitettiin tähän.

  Paraatisisäänkäynnin numero näkyy hennosti.

Näillä kierroksilla tulee olla hyvä varustus. Periaatteessa mihinkään kiinteistöön ei saa mennä sisään ilman omistajan lupaa. Tiedän, että niin kuitenkin tehdään - ja niin olen itsekin tehnyt. Jotkut paikat ovat vaarallisisakin, koska vanhoissa paikoissa on jo homesientä, lahioja tikkaita, hankalia koloja, joihin pudota. Yleisvarustukseeni kuuluu maski ja hyvät työmieskengät (kärjistään vahvistetut). Kuvia julkistaessa esim Instagramissa tai asiaan vihkiytyneiden FB-ryhmissä ei paljasteta, mistä kuvat on otettu. Niinpä ei tässäkään.

Lumen ja valon toivossa

Kaupunkikävely on mukavaa. Lumi teki ihmeitä mielelle. Ja maisemalle tietysti.          
Joen rantaan oli unohtunut polkupyörä

                                                        Vartiovuoren maisemissa

                                        Aidan takana pöydät ja tuolit lumipeitteessä

                                                      Joku muukin on kävellyt täällä

                                          Penkillä ei ny voi istua , rikkoo hienon peitteen

                                        Joen rantaa takaisin kotiin

                                          Aurajoen rannalla, Stig om bård - kukkaset.
                                                    Ei enää monta päivää jouluun!

Tonttuovi nro 33

Torielämää

Jossakin vaiheessa jo ihmettelin kotikaupunkini jouluista teemaa. Näytti tori aika synkältä. Kyllä lumi tekee tehtävänsä:

Valkoinen maa. Ja joulupukki.

Ihan yksin.

Missään ei kerrota, mitä torilla tapahtuu.

Tämä on Suomen joulukaupunki.

Suomi 100 - kotikaupunki paljon enemmän

Kyllä nyt harmittaa ja minä niin mieleni pahoitan joka kerta kun kotikaupungin keskustaan menen.
On tori jouluksi koristeltu, luotu kaupunkilaisille ja sen vieraille tunnelmaa.
Itsenäisyyden 100-vuotisvuodeksi olisi voinut kuvitella torille jotain hiukan muutakin. Tämä minimalisitinen tyyli salpaa hengen -  ja se tapahtuu mistä tahansa suunnasta toria lähestyy.

Tulee mieleen Tallinnan Mustamäen tori, jostakin vuodelta  -80 lukua, kun siellä pääsin käymään. Ottaen huomioon, että kotikaupunkini esiintyi taannoin  Kulttuuripääkaupunkiroolisssa (2011) ja on suureen ääneen julistautunut melkein koko maailman joulukaupungiksi...

Telttarivistö, sen päällä  keppien nokassa sähköpiuhat, päivänvalossa näyttää heikosti toimivilta omaviritteisiltä maatalon sähkövedoilta.

Valokuja ehkä näyttää pimeällä hitusen paremmalta, sanoi optimistinen ystäväni, jolle kuviani vilautin. Ehkä.

Niin tai näin - tälle ankeudelle ei voittanuttta liene missään. Jos Turkuun ja sen torille aiotte matkata, menkää ohi.
Tai jos ihan pakko on  tulla, menkää joenrantaan. Teatterisillalla on sentään kuusia ja valotaidetta näkyy pitkin matkaa satamaan asti.

Tai odottakaa, että päätöksentekijät saavat sen  paljonpuhutun toriparkin tehdyksi - silloin varmaan on kaunista.  Maan alla.

Penkkarimuistoja

Oltiin ihan sohvaperunoina Kotiprofessorin kanssa. Katselimme alueen uutisista, miten kotikaupungin  "vanhat" tanssivat  Logomossa. Hienoja olivatkin.
- Ei meillä (siis  h e i l l ä  Porissa) mitään tanssittu.
-No miten se olisi ollut mahdollista, kun kävit poikalyseota? Kuka teitä olisi tanssittanut? Mitä teillä sitten oli?
-Eikä meillä heitelty karkkeja, toteaa lisäksi ja koittaa olla jotenkin arvokkaan näköisenä.
-No mitä Porin Suomen syvässä eteleäässä lyseossa sitten oli traditiona?
-Meillä oli makkaraa kaulan ympärillä ja heitimme makkaranpaloja kadunvarsilla seisoville.
-Heititte  m a k k a r a a  ?
-Niin, yhden kaverin isä oli töissä jossain paikassa, josta sai makkaraa ja kaikilla oli sellainen iso makkarakääty kaulassa. Ja siitä paloja sitten heitettiin.
- ??!!
Nousen oikein istumaan sairassohvaltani, olen tukehtua yskääni.
-Niin ja ennen kuin nousimme auton lavalle, kävimme läiskimässä niillä makkarakäädyillä opettajia, sillä tavalla hellästi käsivarteen ja olkapäälle.
- ??!!
-Eikä meillä ollut mitään erityisiä pukuja. Minä käänsin talvitakkini nurin päin ja se oli ihan hyvä. Yhden kaverin isän työpaikalta löytyi sellaiset työmiesulkohaalarit kaikille ja ne oli päällä. Kyllä oli mielestäni aika tyylikästä. Sentään lyseon porukaa oltiin. Näytettiin, mistä tuulee.
- ??!!
-Vaikka kyllä pitää myöntää, että tuo yksi turkulainen nuori mies oli puvustanut itsensä hienosti. Mämmiksi. Tosi hyvä idea, totesi ja jatkoi makkaramuisteluaan.
Mitä siihen sitten sanomaan, turkulaiset osaa.
-Itse asiassa kyllä yhteislyseossa ne tanssi - ja kai ne heitti karkkeja. Me vaan oltiin makkaramiehiä.
Jotain tolkkua sentään...

Kuva ei liity tarinaan, mutta makkaraa siinä nyt on.

Rakentajan ABC

Rakennusprojekti alkaa olla päätöksissään. Raksa-apulaisen arki (kannat   koko mökin osina jyrkkää rinnettä alas ja viet syntyvän roskan ylös rinnettä muovipusseissa)  alkaa olla ohi.

Suuremmitta henkilövahingoitta on selvitty, mitä nyt timpurimme kerran naulapyssyllä sai sormensa lävistettyä.

Turvakengät olivat hintansa väärtti!

Joitakin "tähtihetkiä" on koettu:
1) Kun tilaat oven, kannattaa olla tarkkana, että ei käy niin kuin minulle meille. Oven tilaus kävi kätevästi ja löytyi hyvä värikin (kaikilla erikoisväreillä toimitusaika n 5 viikkoa  - ja ovi tarvittiin siis tyyliin h e t i).
Kun timpuri sitten aukaisi karmipoakettia ja alkoi laittaa sitä paikalleen, oli todettava että olin  olimme tilanneet 10 cm  liian matalan oven.

 Eipä siinä muuta kuin ovenkarmin mataloittaminen ja HUOM: roskakasasta oli etsittävä sisäseinän paneelia, että saatiin siistiksi.

                                                Harjannostajaisten tunnelmia tässä

                      
 Kahvit kulkivat termarissa ja välipalamakkaroita saatiin Vanhan Mökin takassa.

 2) Oven aukeamissuunta on krusaalinen asia.
Kun mietit sitä, ja etenkin jos tila on tiukilla, älä ainakaan laita WC:n ovea aukeamaan sisäänpäin.
Minun meidän logiikkamme petti tässäKIN: Nyt pitää nähdäkseni nousta seisoman pytylle, jotta sisäpuolelta saa oven auki ja mennyksi tilasta pois.
Tämän asian varmistus tehdään, kun ovi lopulta joskus saapuu - eli jos haluat jotakin omaan väriskaalaan sopivaksi, on varmistauduttava odottamaan...
Kotiprofessorille en ole tätäKÄÄN vielä raportoinut, koska uskon-toivon-luotan siihen, että timpurimme ehtii korjata oven aukeamissuunnan ennekuin joudun  joudumme tätä asiaa julkisesti tämän enempää häpeämään.

Pidemmillä ei sitten WC-tilaan ole asiaa - tai on, jos kestää kuhmut otsalla. 

Onneksi Kotiprofessori ja Viisas Mies (isöni) ovat  kooltaan ns lyhyehköjä,  niin ei  haittaa arkiolemista. 

Vävyllä, Murkulla ja Esimurkulla tulee jo olemaan vaikeuksia.

 Jätevesipumppaamo

Onneksi Kotiprofessorin elämänasenne on aika selkeä. Kuten pipossa lukee:

Anna mun elää mun elämää.

Siinä ei paljon oven korkeudet haittaa - riittää kun on kädessä viileää metallia...

  
Jouluna ollaan mökillä. Piilossa. Mökin nimi on PIILO.

Johan oli markkinat!

Kotikaupunki on täytetty tapahtumilla tämän viikonlopun. Paavo Nurmi maratonin lisäksi joenvarsi on ähkytännä markkinoita. Jos minulta kysytään,  ihan kyllästymiseen asti. Joenrantareittini piti sisällään kolmet markkinat. Käsityökortteli esittäytyi heti alkupäässä Aurajoen sillan pielen jälkeen komeasti:

Suu makeaksi ennen ostoja?

 Kyltin jälkeen oli kadunvarren molemmin puolin jos jonkinlaista purtavaa, toffetta, pullaa...

     
 Löysin toki kättentaitoja esitteleviäkin, niiden anti vaan ei enää kolahda. Eikä kauppa valitettavasti tuntunut kiivaana käyvänkään.  Eikä valokuvia oikein voi ottaa, kun tekijät luulevat, että olen mallivarkaissa. - Hinnat on pakko pitää korkeana, onhan omalle työlle sen arvo laitettava. Tästä kaikki sympatiat tekijöille.

 Päällekäyvät Keskiaikamarkkinat olivat entisellään. Ajan hengen mukaisiin rääsyihin pukeutuneet näyttelijät olivat kokemuksiini verraten sangen vaisuja ja pieniäänisiä, mistä ei haittaa ollut. Ruokakojuista ja sepänpajoista ja ties mistä tuli  ajoin niin sakeaa savua, että ei eteensä  nähnyt.

Vakiomakeinen näillä hoodeilla...

                              Varmaan näiden markkinoiden eniten myyty tuote - sokeroitu omena!?

Kaunista pellaavaa ja upea tuohisetti.
Hienoja taisteluvälineitä löytyi

Upeasti hiottuja astioita

Piilossa. Ei taatusti löytynyt, kun sitä joku tarvitsi.

 Ennen joen toiselle puolelle siirtymistä voi janon ja nälän sammuttaa tämän vuosituhannen tyyliin.

 Tuomiokirkko on nähnyt ihan aitoa markkinaa satoja vuosia sitten.

 Toista rantaa kansoitti Käsityöläismarkkinat.

 

Mieltäni ilahdutti tämä varsin aidon oloiseksi saatu soppamyymälä. Musiikkia myöden. Suosittelen maistamaan!

Vain yksi oli poissa - pölyimurinpussimyyntikoju. Niin, ja metrilakritsi. Yleensä nämä kaksi kojua löytyvät kaikista Turun tapahtumista. Oli sitten design-, keskiaika- tai käsityö- (modeni muotoilu/perinne) tapahtuma. - Joku tolkku sentään on järjestelyissä ollut.  Kiitos siitä. Tai sitten en vain havainnut niitä? Siitä en ole lainkaan pahoillani.
Italialainen parmesan/oliiviöljymyymälä sentään oli joukkoon saatu teeman mukaisesti (?) sointumaan. Ne pojat muuten taitavat kaupanteon. Tyylissä olisi suomalaisisa oikeasti oppimista. Ei nyhjätä oman pillimehun ja sämpylän kanssa kojun perukoilla, vaan ollaan kontaktissa. Katsotaan suoraan silmiin ja ihan puhutaan. Pyydystetään. Saman tekivät muuten reitin alun toffeemyyjät. Tulivat ulos kojusta maistiastarjottiminen kanssa - ja kauppa kävi!
Minä en ostanut. Toffee ei ollut ollenkaan sitkeää. Sen pitää viedä paikat mennessään tarttua hampaisiin.

Tänään kuuleman googlen  mukaan paistaa aurinko tai olisi ainakin jonkinlaista poutaa. Huomenna saattaa sataa. Siis te, jotka haaveilette markkinatunnelmasta, paikalle kannattaa saapua aika lailla hetimiten.
Ja pitäkää kukkarostanne kiinni. Ihmispaljous tekee myös varkaan.