Sivut

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hemmottelua

Kirjaimellisesti kaaduin sänkyyn viikko sitten mahtavan räkätaudin seuralaiseksi. Keskiviikkona kävin töissä todetakseni, että lisälepo on sittenkin tarpeen. Kotitohtorikin  huomasi, että kyse ei ollut ihan "normaalivariaatiosta".  Eilen heltyi  huomasi, että oli turha odottaa Hesarin ruokaliitteen tapaista  viikonlopun keittiöspektaakkelia.

-Mennäänkö lounaalle jonnekin, kysyi ja näytti aidosti huolehtivaiselta aviomieheltä. - Et sinä voi tuossa kunnossa mitään ruokaa tehdä.
-Mennään vaan, mutta minä en jaksa mitään ihmeellistä tässä itseni suhteen vääntää...
-Olet ihan hyvä noin (rohtunut, punareunainen nenäseutu, mustat pussit silmien alla - mitä muuta mairittelevaa sitä itsestään flunssan jäljiltä löytää)
Sitten mentiin.
ABC-lounas maittoi, lohikeiton kauhaan osui kalaakin, kun olimme liki ensimmäiset linjaston asiakkaat (kello oli 11.30)

Illemmalla
- Älä sitten syö aamupalaa heti kun heräät, minä vien sinun aamiasbrunssille.
Jo vain on aikoihin eletty!
Aamulla heräsin tätä uutta aikaa klo 7.30 ja otin varovaisuussyistä kupposen teetä ja puolikkaan sämpylää. Kotitohtori nimittäin nukkuu pidemmät unet kuin minä.

Kun lopulta pääsimme liikkeelle, oli aamiaisbrussitarjoiluaikaa jäljellä enää 2 minuuttia (kello oli 9.58).  Paikallisen 24h auki olevan hampurilaispaikan aamiainen (Kotitohtorin "brunssi") tarkoitti tosi väkevää kahvia ja omavalintaisen aamiaisherkun. Minä otin minikokoisen jogurtin lisäksi sausage-egg -kombinaation, jonka sausage (makkara) -osuus näytti ihan samanlaiselta pihviltä kuin Kotitohtorin tuplasämpylän sisus. Mausta en osaa paljoa, flunssa haittasi nautintoa jonkin verran vielä. Olikohan makkaraa? Muna oli munaa.

Jälkiruuaksi oli järjestetty yllätys.
Istuimme parisuhdeaikaa viettämässä autopesulassa ja ryystimme  samasta pillistä vuorotellen kokista.
Todellinen aamun huippuhetki oli saada imuroida oma auton hiekkoja imurilla, joka jostakin syystä pystyi imuroimaan kiviä, mutta ei hotaisemaan sisuksiinsa sitä pientä pölyhiekkaa, jota auton penkkien taitteet ja mutkat oli  on tulvillaan.
Teen valituksen kun kehtaan mennä imuripoletinmyyntipisteelle naamaani näyttämään.

Päivälliseksi meillä on muiden äitien tekemää pinaattikeittioa.
Minä päätin.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Eteinen on avain kotiini

Kampaajalla eilen luin. Eteinen  toivottaa tervetulleeksi ja luo kodin ilmapiirin heti siinä sisään tullessa.  Väreillä ja mukavilla pikku yksityiskohdilla eteisestä saa luotua tilan jossa viihdytään.

Keväiset värit toivottavat väsyneemmänkin kotiin tulijan tervetulleeksi (punaiset villasukat ja oranssi huivi, neonvihreä  tehoväriliivi hyllyllä).


Kevät näkyy myös jalkinemuodissa.
Myös miehillä:

Punainen (kenkälusikka) ja pinkki (lasten leikkivälinekori) myötäilevät kevään trendejä.
Pinkkiä on myös alakuvassa. Salitreenikassista pilkistää salitossut.

Ai että minä tulen iloiseksi, kun näen kotimme kevätasussaan.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Pipon valinta on pääasia

Tytär antoi taannoin  palautetta. Pitää minua kuulema noin yleisesti ihan fiksuna, aikaansaapana ja asiallisena ja osaavana.
On pari asiaa, joita hänen mielestään en osaa.
Asia yksi
Minä en osaa valita pipoa.
Tämä pipo on kuulema liian iso. Minusta se on hyvä, ei kiristä ja tukka säilyy edes jollakin tavalla kuosisssaan, kun sen päästäni otan.  Vallan mainio lähipuistossa  lastenvahtina seistessä. Myönnettävä on, että tuuli ottaa korviin, sen verran on tilaa.
Pahin vika on, että se on Kotitohtorin.  Pakko sitä oli käyttää, kun unohdin omani Helsinkiin. Se oli harmaa ja jollakin tavalla mukava, oikein vuori ja kaikki, tosin ei tupsua, mistä tykkään. Jos joku on löytänyt sen Simonkentän Scandikin autotallista, lunastan ilomielin itselleni.

Hävittämisen seurauksena oli ostettava uusi. Ja sitä kuulema en osaa tehdä.


Tämö on kuulema liika pieni (totta, malli on one size). Ja kun sen päähän yrittää laittaa, muodostuu tuonne päälaelle tuollainen "hiippa". Ja pois kun ottaa, tukka on liistraantunut päälakeen kiinni. Tuo kummallinen pyörylä ei ole pipoon liittyvä, vaan  bensa-aseman annostelulaitteen näköisen CD-telineen koriste ("Route 66").  Tosi on. Siinä on bensahanakin, ja sillä leikitään. Yhtään CD:tä siinä ei ole sisällä. Kätevää.
Otin pipoistani kuvat uuden Appleni sillä ominaisuudella, että istun ja katson ruutuun ja painan nappia. Naamakuvaa en viitsi  näin sunnuntaiaamuna esille laittaa. Ryppyjä ja silleen.

Näitä katsellessa voin todeta, että Tytär on oikeassa.

Ja että mikä se toinen asia on, jota en osaa?
Se on ruskea kastike. Tai mikä tahansa kastike.
Ruskean teen Maizena-jauhosta. On tähän asti lastenlasten lihapullien kylkeen kelvannut ja saa kelvata vastakin. Ja sen vinkin antoi Tytär 15 vuotta sitten. Syytäköön itseään.

Nyt on muuten uunissa hautumassa semmoinen muotivillitys kuin "revitty possu". Laitoin uuniin kello 6.00 ja syödä pitäisi kello 16.00. Senkin Tytär pyysi tekemään, on kuulema hyvää. Tulevat syömään.
Tytär tulee viimeistelemään kastikkeen. Tarjoutui oikein.