Elämässäni kääntyi uusi lehti

Kun autoilu  akkulataamiskierroksen jälkeen alkoi olla päätöksessään, jouduin tekemään vastaisen elämäni kannalta todella ratkaisevan päätöksen.

Olin saanut Vävyltä ohjeen mennä COOLANT -valon vuoksi pikahuoltoon. Ajattelin viisaimmaksi soittaa ensin.
Soitan.
Ei vastausta.
Soitan.
Ei vastausta.
Mikä on semmoinen pikahuolto merkkikorjaamossa, joka ei vastaa?
Onko ne töissäkään?
Joku on hädissään ja tarvitsee pikaista vastausta? Eikä vastata?
Tilanne uhkasi siirtää lounastani ja arvioin tämäntyylisen pikahuollon hitaaksi. En ala ajelemaan  eestaas todetakseni, että pikahuollossa on niin kiire ja tungos, että en kumminkaan saa palvelua noin suunnilleen heti niin kuin tarve on.
Puhelimeen  p i t ä ä  v a s t a t a , jos se soi.

Sitten muistin kotikaupungin keskustasta todellisen helmen olemassaolon.

P a l v e  l e v a n  bensa/huoltoaseman.
Ajan autoni aseman edustalle ja minua tulee välittömästi tervehtimään nuori ystävällinen mies.
Selostan COOLANT -pulman, hän avaa minulle ulko-oven, neuvoo menemään kassan luona toimivan henkilön luo.
Alan oivaltaa, miltä potilaasta tuntuu, kun pätevä triage-hoitaja ottaa tilanteen haltuunsa. Sekunnissa vika on selostettu minulle, triagehenkilö kuuluttaa mikrofoniinsa (vai mikä se on, sisäinen viestijärjestelmä), että punainen auto, COOLANT.
Yhtäkään liiottelematta autoni kimpussa on hetkessä kolme asiantuntijaa, joilla kaikilla on oma hommansa.
Eikä vain katsota sitä jäähdytinnestepurkkia (liki loppu...), vaan avataan myös ikkunapesunestesäiliö (ihan loppu, ei ole toiminut päiväkausiin enää), samalla kysytään, että milloinkas öljyt on katsottu.
-Ööö, en tiedä.
Katsotaan ja todetaan, että kannattaisi lisätä sitäkin.
Lisätään vaan.
Sitten tulee triagehenkilö auton luo.
-Milloinkas tämä auto on viimeksi huollettu?
-Ööö, en tiedä.
-Onkos täällä huoltokirjaa.
Onneksi on.
-No tästä nyt näkee, että on merkkikorjaamossa asiallisesti käyty. Tosin edellisestä käynnistä on jo 13 kuukautta.
-Ööö, niin.
-Nyt olisi varmasti hyvä, jos auto katsottaisiin kunnolla, kun oli tuo nestekin oli päässyt loppumaan.
-Ööö, niin.
Ja taas minulle hommia, tilata ja järjestää, ehdin miettiä...
-Meillä on  tällä hyvä miehistö ja voimme kyllä tehdä määräaikashuollon.
-Ai täällä vai, ai tälle automerkille, kysyn älykkäästi.
-Kyllä, ja edullisemmin kuin edellisessä paikassa.

Kassalla ennen maksusuoritusta muistan,  että ai juu, piti bensaakin vielä ottaa.
-Punainen auto, tankki täyteen, 95, triagehenkilö kuulutti.
Hämmästyksekseni autoni  t a n k a t t i i n.
Käyntini asemalla vei 12 minuttia, minua kohdeltiin asiallisesti, huumorinkin näin suupielissä.
Varmaan on arvattavissa miten siinä sitten kävi?
Autoni huollettiin ko toimipisteessä seuraavana päivänä, pestiin sisältä ja ulkoa,  pyyhkijäsulatkin vaihdettiin.
En ollut tunnistaa kulkupeliäni.
En ole vastaava missään autoihin liittyvässä toimipsteessä törmännyt.
Myönsin asian ystävälliselle triagehenkilölle.
Hän sanoi, että he tykkäävät työstään.
Minä sanoin, että se näkyy ja tuntuu.

Se on se tunne. Puhtaan auton tuoksu.
Ja tieto siitä, että vastedes joku muu suorittaa tankkauksen.

Suomi 100 - kotikaupunki paljon enemmän

Kyllä nyt harmittaa ja minä niin mieleni pahoitan joka kerta kun kotikaupungin keskustaan menen.
On tori jouluksi koristeltu, luotu kaupunkilaisille ja sen vieraille tunnelmaa.
Itsenäisyyden 100-vuotisvuodeksi olisi voinut kuvitella torille jotain hiukan muutakin. Tämä minimalisitinen tyyli salpaa hengen -  ja se tapahtuu mistä tahansa suunnasta toria lähestyy.

Tulee mieleen Tallinnan Mustamäen tori, jostakin vuodelta  -80 lukua, kun siellä pääsin käymään. Ottaen huomioon, että kotikaupunkini esiintyi taannoin  Kulttuuripääkaupunkiroolisssa (2011) ja on suureen ääneen julistautunut melkein koko maailman joulukaupungiksi...

Telttarivistö, sen päällä  keppien nokassa sähköpiuhat, päivänvalossa näyttää heikosti toimivilta omaviritteisiltä maatalon sähkövedoilta.

Valokuja ehkä näyttää pimeällä hitusen paremmalta, sanoi optimistinen ystäväni, jolle kuviani vilautin. Ehkä.

Niin tai näin - tälle ankeudelle ei voittanuttta liene missään. Jos Turkuun ja sen torille aiotte matkata, menkää ohi.
Tai jos ihan pakko on  tulla, menkää joenrantaan. Teatterisillalla on sentään kuusia ja valotaidetta näkyy pitkin matkaa satamaan asti.

Tai odottakaa, että päätöksentekijät saavat sen  paljonpuhutun toriparkin tehdyksi - silloin varmaan on kaunista.  Maan alla.

Nyt meni taju

Kyllä minä niin mieleni pahoitan joka kerta, kun on kyse autoon liittyvistä asioista.
Niin kuin viime viikolla kävi.
Tulin myöhään illalla lastenvahtivuorosta keikalta ja pimeydessä oli tarve nähdä mittarilukemat. Hyvin näytti.
Ei palaneet valot aamulla. Ei käynnistynyt auto aamulla. Oli jäänyt mittarivalonappula päälle. Ei auto hälytä, jos joku hanikka jää väärään asentoon. Varmaan rikki joku hälytysanturi.
Sitten niin tyypillinen tilanne meidän parisuhteessa. Kotiprofessori istuu autossaan kohti jotain kauempana sijaitsevaa kohdetta.
- Että mitä minä nyt sitten teen?
- Ööö, no mene pikahuoltoon.
- Millä minä sinne menen, kun auto ei käynnísty?
-No mene ensin sinne Akkupoikiin.
Ei se auto edellenkään käynnisty...
-Nyt minun pitää mennä, olen tunnelissa.
Jättää minut miettimään, mitä on tehtävä. 
Onneksi minulla on ässä hihassa. Otan yhteyttä Vävyyn, jolle autot on toinen sielu suunnilleen. Saan numeron, jonne soittaa, kun auto ei käynnisty.

Kun tulee rakastaja raju, melkein menee taju... 

Puolessa tunnissa asia on hoidettu. Pelastajani on nuori miellyttäväkäytöksinen pilkesilmäinen mies, joka kantaa paikalle hiukan normi salkkua suuremman härpäkkeen, avaa etupellin ja kiinnittää johdot autooni. Kuluu 15 sekuntia ja saan käynnistää auton, samalla saan ohjeen ajella noin 45 minuttia, jotta akku lataantuu.

Teen työtä käskettyä. Hyvin menee. Kunnes mittarissa ratin takana lukee yhtäkkiä COOLANT. Mitä hittoa nyt pitää tehdä? Pysähtyä en kai voi?

Sitten niin tyypillinen tilanne meidän parisuhtessa. Soitan Kotiprofessorille.

-Ööö, aja pikahuoltoon, ne tietää.

-No voinko minä nyt ajaa kun tuo valo palaa?

-Ööö, kyllä kai.

-No en minä ainakaan voi pysähtyä, kun akun pitää latautua. Minä nyt ajan sinne mökille (25 km) ja haen sinne unohtuneen paperin pois. Ohjeen mukaan pitää ajaa.

Soitan matkallani uudelleen Vävylle, joka tietää heti, mistä on  kyse. 

COOLANT = joku laturineste on vähissä, mutta ajaa voi vielä sen verran, että akkuni nyt lataantuu. 

Ohjastaa vielä, että auto pitää jättää käyntiin, kun haen sen paperin mökkitakin taskusta ja että muutan parkkivalot päälle ajon ajaksi. 

Ei edes yskäise, kun kysyn, mistä ne sitten päälle laitetaan.

Pitää kiittää Tytärtä miesvalinnasta.

Kirkastuksen hetki

Kyllä nyt harmittaa.
Jos on sairastanut infulenssan, tietää, että toipumisprosessi on pitkä. Prosessiin liittyy mitä hirveimpien toisten äitien ruokien nauttiminen pakkosyöminen ja  liki loputtomalta tuntuva TV:n toljottaminen. Lukea ei jaksa, ei ainakaan sisustuslehtiä kummempia, kudin ei pysy kädessä ja jos pysyy, niin pää ei ymmärrä kaikkia "anelmaisten" ohjeita.
Siispä TV:tä.
Tajusin kaksi päivä sitten, että alan toipua. Oivallukseeni johti se voimakas kiukku, jonka valtaan jouduin, kun näin silmälasikaupan mainoksen. Tiedättekö sen, jossa vanhan pariskunnan miespuolinen olento tuo hyvää tarkoittavasti vaimolleen uudet lasit, jotta vaimo näkisi TVstä itselleen tärkeät ohjelmat paremmin?
Ja mitä tekee vaimo? Ihastuu kun tajuaa näkevänsä TV:stä ohjelmat. Tyrmistyy kun katsoo miestänsä uudet kakkulat silmillään. Nousee, pakkaa ja häipyy.

Mikä ihmeellinen kirkastuksen hetki.

Ensi kerran kahteen viikkoon tunnen jotain muuta kuin turtaa väsymystä. Vihastun tuolle ilkeännäköiselle kurttunaamalle, joka tuosta vaan ottaa ja lähtee.

Tarinaa voisi tietysti kehitellä vaikka miten. Että miksi lähtee?
Huomaan pohtivani, että mitä jos asetelma olisi toisin? Mitä jos lähtijä oli mies? Taitaisi kaikenmaailman naisasianaiset lähteä liikkeelle ja suomia sitä, miten pitkän parisuhteen jälkeen mies voi jättää vaimonsa, joka on sentään kaikki yhteiset vuodet...

Miten ja miksi viestitään näin? Että niinkuin ryppyisellä naamalla olisi väliä? Että miten tämmöistä mainosta voidaan tehdä? Mikä sen tavoite on?
En ole kuullut mitään ihmettelyä tai vastaansanomista. Entä jos pariskunta mainoksessa olisi nuorempi ja nätimpi? Nousisiko silloin edes joku/jotkut barrikaadeille? Puolustamaan ketä? Boikotoimaan tätä silmälasikauppaa?

Mainoksen loppu tiivistyy nopeaan zoomiin tämän pariskunnan hääkuvaan. Koen suunnatonta tyydytystä, kun tajuan, että tuo ilkeä kurttunaama oli jo silloin parhaat päivänsä nähnyt.


PS
Mairkkinointi lienee tässä onnistunut. Tarina herätti. Se alkoi elää paitsi minussa niin taatusti muissakin.
Minä vain en koskaan asioi Instrumentariumissa tämän kampanjan jälkeen.

Viisas Mies teki murron

Passiepisodi on saatettu onnelliseen lopputulokseen. Hätiin kutsuttu Viisas Mies tiesi, mitä piti tehdä.
Aseet olivat iso ruuvimeisseli, rautasaha, taskulamppu, joku muu kankeamista helpottava väline, porakin varmuudeksi. Ja pinsetit.
Tarkka kun on, vanhan kansan Viisas Mies oli eniten huolissaan siitä, että hyvä kassalipas menee käyttökelvottomaksi. Siispä toimeen tartuttiin todella varovasti:

 Kaksi välinettä ja vääntöä, sillä rautasahalla ei paljoa aikaan saatu.

Noiiin, taskulampulla katseltiin ensin ja myös välillä lukon rakennetta ja todettiin, että ei ollutkaan niin helppo nakki.
Ja siis ei millään viitsisi pilata ihan rikki hyvää lipasta...

Keksi  sitten, että otetaan pinsetillä se passi sieltä!!!
Ja kun tarpeeksi ensin pinseteillä koukin lippaasta ulos paperia (mm se valtameren takaa pyydetty PIN-koodipaperi osui pinsetin kynsiin - ihan sattumalta), niin jo vain erotin raosta myös passin kannet.

 Näin se käy, kun on käytettävissä Viisaan Miehen konstit!

 Tämän tärvääntyneen osan kuulema Kotiprofessori voi sitten suoristaa ja sitten taas lipas on melkein

 käyttökelpoinen.

                                                Pelastettu passi - pelastettu matkani.

Viisaan Miehen ja vaimonsa (isäni ja äitini)  kanssa sitten juhlimme tilannetta syömällä siskonmakkarakeittoa, päälle pannukakkua ja omenahilloa.
Ihan ruokapalkalla näin nokkelaa apua. Loput pakkasin vielä mukaan. Tyytyväisyys tilanteeseen oli molemminpuolista.

Kotiprofessori kärvistelköön. Menee muutamat kongressiluennot pieleen, kun miettii, että saadaanko se passi sieltä vai ei.
Mitäs vei avaimen mukanaan. Raportoin vasta huomenna.

Melkein ohjeen mukaan

Background
Meillä innostuttiin helposta leivänteosta. Kotikaupungin aviisin otsikko oli sangen puhutteleva.

Uskalatuduin(mme) kokeilemaan, semminkin kun vahvikkeeksi hain  ohjeen täältä: 

http://www.kotivinkki.fi/leivonta/paras-pataleipa

Ohjeen mukaan kun etenin, niin hyvä ja rapsakkakuorinen leipä saatiin lauantaina aikaiseksi. Taikina  käyttäytyi uskomattoman hyvin, nousi kuohkeaksi, kuorikerros mukavan rapiseva.
 Voin suositella!

Methods
Päätin eilen laittaa uuden leivän tekeytymään (taikinasekoite saa antua elmukelmun alla huoneenlämmössä 12-18 - jopa 24 tuntia). Suunnitelmani oli laittaa leipä uuniin  töiden jälkeen niin, että iltateellä sitä sitten nautitaan.
Työpäivä venyi kuitenkin siihen malliin, että kotimatkalla soitin Kotiprofessorille. Kävimme seuraavan vuoropuhelun:
-Laitatko uunin  225 asteeseen ja sitten laita se musta pata siitä  hellan viereltä uuniin. Laita siihen kansi päälle. Älä laita sitä puista kahvaa mukaan.
-Selvä, laitan.
Selvää - eikö?

Kotiin tullessani vastassa oli tyytyväisyyttään puhiseva Kotiprofessori. Uuni oli päällä ja siellä näkyi mainittu musta pata.
-Missä se taikina on?
Katson tiskialtaassa lojuvaa taikinakulhoa ja  työpöydällä lillivää elmukelmua.
-Miten niin, missä?
-Niin, missä se on?
-No minä laitoin sen uuniin pataan.
- !? Miten niin uuniin, sinne piti laittaa vain se pata, jota oli tarkoitus lämmittää puoli tuntia ja  se taikina laitetaan sitten siihen tulikuumaan pataan!
-Ai jaa, sinä et sanonut että sitä ei saa sinne laittaa.
-Minä sanoin l a i t a  s e  m u s t a   p a t a  u u n i i n  j a  l a i t a  s i i h e n  k a n s i  p ä ä l l e. En maininnut taikinaa.
-No mutta kun et sanonut, niin laitin. Olisit sanonut, että ei taikinaa.
-!? Minä sanoin l a i t a  s e  m u s t a   p a t a  u u n i i n  j a  l a i t a  s i i h e n  k a n s i  p ä ä l l e. En maininnut taikinaa. Ohjeen vitsi on se, että se taikina laitetaan  k u u m a a n  pataan. Ja sitä paitsi ohjeen mukaan sitä taikinaa pitää hiukan aikaa nostattaa  pöydällä leivinliinan alla ennen uuniin laittoa.


     Kuvassa taikina, joka odottaa pöydällä pataan pääsyä.

Eli oli kaikessa innostuksessaan leivänkuvat silmissä kiiluen (ihan oikeasti) käynyt käsiksi taikinaan ja  onnistunut laittamaan sen pataan. I k i n ä  e i  o l e   m o i s t a  o m a - a l o i t t e i s u u t t a.  o l l u t .

Results

Uuniin kurkistaessani oli  selvää, että tämä leipä ei  lämmössä(kään) nouse, kuten ensimmäinen versio. Näytti kyllä kauniilta, kun päältä päin katsoi. Kuumaan  pataan laittamisen idea lienee juuri siinä, että leipä nousee kuohkeaksi...

-Et varmaan rasvannut pataa?
-En, kun et sanonut.
!? Niinpä.
-Mutta jos sitä nyt ei saa irti padasta, ostan sinulle uuden padan.
!? Ja varmasti ostat, se on juuri niin...
Päätin sitten lähteä lenkille asiaa muhittamaan.
-Ota se pata pois uunista 10 minuutin kuluttua, minä menen nyt lenkille.
-Mutta miten minä se saan sieltä pois?
-No siinä onkin miettiminen, jollakin tavalla sen sinne saitkin ja se minusta on vaikeampi homma kuin pois saaminen.

                                 Kotiprofrssorin leipä.

Jos tietää, miltä näyttää perinteinen toscakakku, niin muodoltaan tämä muistuttaa sitä. Eli ei ole kovin kaan pulleaksi kohonut.
Anatomiaa tutkien havaittavissa  pientä likilaskoisuutta. Läpimitta korkeimmalta kohdaltaan noin 3 cm. Vanhanajan sekaleipä oli tämän mallista.

                                 Tiivis paketti!
Recommendations
Kotiprofressori oli sitten oikein alleviivauksia tehnyt ulkoiluni aikana. Sohi kynällään, viittasi tekstiin.
-Siinä sanotaan, että laita tyhjä pata kylmään uuniin lämpenemään.
!? Pankaa merkille itse kirjoitettu sana kylmään!
-Sinä et sanonut, että tyhjä pata uuniin.

!? En sanonut. En. Mitä siihen sitten muuta kuin suihkun kautta iltateepöytään?
Maku oli hyvä eli kyllä tätä iltateen kanssa syödä voi.

Suosittelen yrittämään.
Mutta ihan ohjeen mukaan sitten!

Tilastoihme

Kyllä niin taas harmittaa. Kun en ymmärrä.
Tämän blogin tilastointimenetelmä. En saa millään mahtumaan päähäni, miten minun "suosituimmat tekstit" -osioissa tuolla oikealla palkissa esiintyy kaksi tosi vanhaa päivitystä kohtuuisoilla katsomisluvuilla. Mukamas suosittuja? Onko niin, että jostakin kumman syystä ne tarjoutuvat aina ekoina tai ne oikeasti kiinnostavat vai osuuko  niihin ensimmäiseksi,  ne jotka  tänne  eksyvät... eli miten tämä logistiikka pelaa oikein? Päivävauhti piipahtelijoissa on  kummallisen korkea (100-150 päivässä nytkin ollut mukamas) - onko nämä tilastot ihan oikeita vai virhettä?

Tähän piti leikata oikein kuva tositteeksi minun tilastoistani, mutta kun ei leikkaa-liimaa onnistu, niin ollaan ilman sitten.

 

Tämä kuva ei sitten liity mitenkään tähän aiheeseen, ellei lasketa sitä, että kotikone oli  työpaikalla päivitettävänä neljä päivää ja sinä aikana ei voinut tehdä muuta kuin ihmetellä, että onko elämää ilman etäyhteyksiä. Tai oikeasti, joitakin valokuvia häipyi päivityksen aikana - jonnekin pilveen varmaan. Niin harmitti sekin.

Eli saa tämä kuva kelvata.

Noh, paita on kesän New Yorkin matkalta NHL-kaupasta.  Detroit Red Wings - yeah.

Repikää siitä.

Sienessä

On taas mökkeilty Kotitohtorin Appiukon mökkimaisemissa, yhden yön yli -periaatteella. Edellisen kerran jälkeen Kotikohtorin Anoppi soitti huolestuneena, että miten-te-pärjäsitte-kun-he-olivat-ottaneet-jääkaapin-pois-päältä.
Mitä siihen sanomaan muuta kuin että laitettiin töpseli seinään.
Siihen äitini onneksi ymmärsi nauraa. Muuten epäilisin hänen henkisiä voimavarojaan (84 v).
Samassa puhelussa kertoi poimineensa ihan-siitä-tontilta-herkkutatteja-miksette-niitä-laittaneet-ruuaksi -tyyliin.
Sienituntemukseni on sitä luokkaa, että turvallisuussyistä minähän poimin sienet torilta.
Myönnettävä on, että minä en poimi edes puolukoita. En mitään.

Tästä innostuneena Kotitohtori lähti sienimetsään illansuussa (pysyi näköpiirissä, tontilla). Vajaan viiden minuutin tulos oli tämä:

Laatua, laatua...

Ei otettu mukaan

Ei näitäkään

Valioyksilö

                                                     Näettekö jotain vikaa näissä?

Entäs onko tämä syömäkelpoinen?

Olin laittamassa saunaan puita ja kuvailemassa syksyn värejä. Kotitohtori perkasi sillä aikaa sienet. Palatessani olin aika hämmästynyt.

-Mihin sinä ne kaikki muut sienet laitoit?

-Heitin mustaan jätesäkkiin.

-!??!

-Minka ihmeen takia?

-No niissä oli kaikenalaista.

                            

Loppujen lopuksi paistoon jäin vain tämä  y k s i  s i e n i . 

Repikää siitä.

Loppukuvan sieni ei ollut poimintalistalla.Osui vaan niin kivasti värit keskenään.

Sienilajiketta en tunnista tätäkään. Puolukka sentään on valikoimissani.

Ihan pilvessä

Minä inhoan uusia puhelimia. Sain vielä lopuksi työaikaa (vajaa kaksi vuotta) uuden puhelimen, kun en enää nähnyt vanhasta kännykästä mitään, niin pieni oli näyttö.
Nyt on näyttöä riittämiin.
Iso näyttö auttaa näkemään, ellei näyttö olisi aina kasvovoiteen rähmäämä.
Miten ihmeessä joku onnistuu puhumaan puhelimeen niin, että poskirasva tai värivoide ei siihen näyttöön tartu?
Ja hyvä kamera. Kertovat.
Ja toimii pyyhkäisemällä.
Niin hyvin pyyhkii, että olen onnistunut hävittämään yhden todella pitkän ja tärkeän viestiketjunkin.
Ja somat, pienet kirjainnäppäimet.
Kirjoitetettu dksti nädthää suuytim piietrtin töktä kun ytirrää krijoiytas tejdticiúsrekä.
Ottakaa siitä selvää sitten.
Vähemmästäkin viestin lukija tulkitsee kirjoittajan olleen jonkinasteisten päihteiden vallassa.

Ja mitä tulee kuviin, joita nyt sitten tällä hyväksi mainitulla kännykkäkameralla otan. Se on ihan oma juttunsa. Nimittäin järjestelmäkamera on aika iso mukana kannettava jokaiselle ulkonaolemisen hetkelle.
Niin?
Kuvat menee jonnekin ihme pilvipalveluun, josta tämän vapaapäivän  aamuna olen viimeiset 120 minuuttia yrittänyt ottaa niitä ulos.
Ja kun vanhaan tapaan yritän ottaa niitä tuolla letkunpätkällä ulos, mitään ei tapahdu - lataa, lataa ja lataa.

Meinasin aloittaa tässä blogissa haasteen KESÄMUISTOJA KUVIN ja SANOIN. Tyyli laita kolme mukavinta muistoa ja kolme ikävintä (jos semmoisia onkaan, sillä sadepäiviä ei lasketa mukaan).
Kolme mukavaa muistoa tässä:
Ei ole kuvia siitä  melkein-euroopan-pisimmästä-bratvurstista.
Ei ole kuvaa kesälomareissun pubista, jonka-nimi-on-Ihan-vaan-Pubi.
Ei ole kuvaa siitä, kun Kotitohtori ... (en kerro mitä, jos sittenkin kuva irtoaa joskus).

Onneksi on kameran käyttökurssi tulossa. Tosin siihen on vielä liki kuukausi.
Kysyn heti eka tunnilla, miten pääsen pilvestä.

Ikäviä en ala tässä kirjaamaan, riittäköön tämä kameraharmitus hetkeksi. Loput sitten kun pilvet väistyvät.

PS:
Yksi hyvä puoli kännykässäni on: Sen kotelo on kauniin värinen. Lime. Ihan itse valitsin.
Laitan kuvan, kun saan pilvestä.