Syysarvauksen palkinnon paljastus

On varmaan paras päästää blogissani piipahtelevat jännityksen ikeestä, mitä tulee syysarvauksen palkintoon. Voittaja on täsmälleen oikealla vastauksellaan Vuoden siivooja.
Postissa lähti (toivon mukaan ehjänä säilyvä) monitoimirasia. - Näitä löytyi työpaikan varastokatselmuksessa kesän jälkeen niin paljon, että aloin epäillä taannoisen toimistotarvikevastaavan mielenterveyttä. 

Laatikoita oli valehtematta hyllyssä ainakin 20. Yhtäkään en ole rasian varsinaisessa käytössä työpaikallamme tavannut ja olen sentään ollut työsssä samaalla työnantajalla yli 25 vuotta. Laitoin kiertoon omaan harrasteklubiini puolet ja loput otin talteen omaan käyttöön pahaa aavistamattomien, palkintoa odottavien yllätyksiksi.

Tämä syysarvonnan palkinto sopii parahultaisesti Vuoden siivoojalle, joka tästä lähtien voi rauhassa jättää kauppakassit Hiaceen Rehtorin seuraksi. Ei pääse varasRehtori  maistiaisille, kun leipäpaketti on suojattu tällä leipälaatikolla. Laatikon alkuperä on korppujen säilöntä. Siitäkin syystä voittotarvike sopii paremmin kuin hyvin saajalleen (jos vain edustaa sitä ikäluokkaa, jolla on edes jokin taju "korpuista" eli disketeistä).

 

Toinen hyvä käyttötarkoitus on lunch box -tyyppinen:  laatikon voi aamulla täyttää omilla eväillään ellei läheisen työpaikkabaarin lounaat jaksa kiinnostaa. Lounaan nautittuaan sen voi siirtää kauppareissua odottamaan taannoin voittona annettuun kangaskassiin (Recycle or Die).

Onnea voittajalle! Ja kiitos tässäkin yhteydessä voittajan ratkiriemukkaista postauksista.

 

Syysarvauksen ratkaisu ja voittaja

Arvuuttelin  ulkoallaskauden päättäjäistunnelmissa, mihin aamuallaskäyttäjien kategoriaan kuulun: kuntouimareihin (heille on omat kategoriansa  ja omat radat), yksinäisiin vesijuoksjoihin, joissa on erotettavissa ryhmässä altaan  leveyssuuntaan valtavaat, yksinäiset kärsijät, jotka koittavat selvitä ohi niiden, joitka pysäjtelevät puhumaan pahaa poissaoljoista tai yksinäiset kuumakallet, jotka poistuvat altaalta ainakin joskus, kun ryhmä- tai parimuotoisten allasjuoksijoiden puheet alkavat klo 06.00 aamulla olla liikaa (muistuttavat liikaa työpaikalla kuultavaa puhetta). Minähän menen sinne aamulla rentoutumaan ja kuntoa hoitamaan, en mieltäni pahoittamaan, mrrr.
Oikea vastaus on tietysti  k u u m a k a l l e . Ja sen tiesi yksi ja ainoa:   Vuoden siivooja.  Tällä kertaa poikkean luvatusta enkä arvo, sen verran mieltäni ilhadutti tuo salamannopeasti vastattu oikea vastaus. Palkintoa en vielä kuvaa, jotta yllätys säilyy, mutta jos ketään uteliasta lohduttaa, niin tässä kuva maanantain aamun keittiövälineistä:

 

Olimme sopineet, että uudet keittiökaapiston ovet saapuvat  maanantaina. Purimme kaikki kaapit tyhjiksi. Työhuoneen lasten varakerrossänky palvelee nyt lusikkalaatikkona,vanha Auran olutkori maustekaappina. Tuo jättikokoinen KOFF on aikanaan sattumalöytönä kotiin paikallisesta ruokakaupasta löytynyt roskakori. Ei liity tähän projektiin. Olohuoneessa on 6 muuttolaatikkoa täynnä astioita, joista ainakin 3 on täynnä sellaista, joita en ikinä käytä, mutta kun niitä pitää olla (?)  Niin, ja  kaappimiehet eivät tietenkään saapuneet. Unohtivat vaan ilmoittaa. Eli keittiöevakko jatkuu...

Palkinto ei liity tähän kuvaan mitenkään ;)

 

Allashavaintoja - ja syysarvaus - palkinto luvassa!

Eilen perjantaina 13. päivä päättyi minun ulkoallaskauteni. Samppalinnan uimala sulkeutui ja vesijuoksukuntoiluni siirtyy oman työpaikan tarjoamaan sisäaltaseen. Olen vuodesta 2006 käynyt kesäkauden (touko-elokuu) "aamuryhmässä". Aloittaessani koin olevani nuorisoa, nyt huomaan olevani tuon klo  06.00 aloittavan uimariporukan keskimääräistä ikää (melkein eläkkeellä tai reilusti sen sen yli). Sen kunniaksi tänä vuonna päätin jatkaa ihan loppuun asti, kun syyskuussakin allas vielä auki oli. Aamut  ovat olleet jo viileitä, tunnelmaa on lisännyt sakea sumu. Satamasta kuluu laivojen sumutorvet. Me astumme sinisävyisessä aamussa höyryävään altaaseen. Parempaa aloitusta päivälle en tiedä.

Tilanne 5.9. 06.00: ilma 8, vesi 26, harjoitus 30

Aamu-usva altaalla, urheiluvälineet odottavat ottajaansa.

Uimareita on monetyyppistä: He valitsevat ratansa tarkoin. Rata 1: Kuntouimarit, Rata 2: Kuntouimarit Hitaat, Rata 3: Kuntouimarit Nopeat  (totta, nämä luokat löytyvät kyltteinä altaan ratojen päistä). Joku kuntouimari tekee joskus urakkaansa siinä puolella allasta, jossa juoksuvyötä käyttävät parveilevat. Ovat sitten vihaisia ja noin lähes huomaamatta suupieli vain hiukan raollaan mainitsevat toinen tosilleen ohi mennesään  "hidastelijoista", jotka tukkivat tien. Ei pääse tunnissa sitä vertaa kierroksia kuin muuten pääsisi. Kun heille sanoo, että uimarien radat on tuolla hihnojen takana, he suuttuvat. Seuraavana aamuna eivät enää tervehdi. - Täällä muuten aina tervehditään vaikka ei sen kummemmin tunnetakaan.
Juoksuvyötä käyttävissä on myös alaryhmänsä (liki kaikki naisia):
-neljän naisen porukassa vähintään kahden radan alan valloittavat (vauhti verkkainen, toki etenee)
-kolmen naisen vastaava (vauhti verkkainen, voidaan pysähdelläkin)
-kahden naisen pari, joka puhuu pahaa niistä, jotka eivät juuri tänään ole paikalla (oikein painokkaan asian ollessa kyseessä parkkeerataan altaan matalaan päähän ja torpataan muiden kääntyminen)
-yksinäiset (rauhalliset), joita edellä mainitut harmittavat, koska keskenään jutustelevat naiset eivät ymmärrä, että se yksin vesijuokseva on kuntoilemassa ja haluaisi päästä ohi
-yksinäiset (kuumakallet), joita edellä mainitut harmittavat niin, että poistuvat paikalta (erityisesti jos klo 06.00-07.00 joutuu kuuntelemaan työkavereitaan parjaavia, elämäänsä ja työhönsä kyllästyneitä, työvuoroihinsa tyytymättömiä naisia)

Arvaatteko, mihin ryhmään minä kuulun? - Arvanneiden ja kommenttinsa jättäneiden kesken arvon  yllätyspalkinnon!

Voihan juusto

Käyn maanantaisin omassa harrastekerhossa, minkä vuoksi joskus tulee iltapäiväruuan kanssa kiire, ellei ole  viikonlopun spektaakkelijäännöksiä kaapissa. Viikonlopun nakit ja muusi nautittiin ihan viimeiseen tippaan, mitään ei jäänyt. Kun eilen vielä iltapäivän virallisen työajan yli menevä kokous esti kaiken koti-ja keittiötyön ennen kerhoa, Kotitohtorille jäi ohjeeksi tuoda kaupasta muiden äitien tekemää pinaattikeittoa, ja jos ei se maistu, niin itselleen sitten mitä mieli tekee.
Kerhokassia pakatessa lämmittelin keittoni ja Kotitohtori valmisteli omaansa, joka oli jonkun äidin tekemä hampurilainen.
-Mitä ihmettä sinä siihen oikein laitat?
-No tätä horse relish sinappia ja tuota chipotie juttua (aika väkevää mielestäni) ja sitten vielä venäläistä suolakurkkua
-?!
-Ajattelin vielä lisätä tipan ketsuppia
Haarukoituaan pari kertaa tätä "kerrariaan", ilme muuttui kummeksuvaksi.
-Mitä ihmettä, onko tämä pilalla?
-No mikä nyt (menin paikalle, pyöräilykypäräkin oli jo päässä), eikö se ole lämmennyt tarpeeksi?
-Tämä on ihan ihmeellisen tuntuinen ( juustosiivu veitsenterällä).
-No eikö noissa yleensä sitten ole juustoa, sehän on juustohampurilainen. Jos se ei ole lämmin, niin laita uudelleen mikroon.
-En minä voi tätä uudelleen laittaa minnekään, tässä juustossa on vielä muovi päällä.
-N y t  s e i s - minä otan kuvan (riemullani ei ole rajaa).
Istuu kiltisti ja odottaa, muovipäälysteinen juusto veitsen päällä.

Kysyy sitten siinä kuvaa ottaessani hiukan onnettomana, että tämä varmaan "pääsee" blogiin.

Taatusti.

-Kyllä meidän omatekemät näyttivät paremmilta, totesi siinä kuvaussession aikana.

Kaksi huomionarvoista kysymystä:
1) Kuinka joku voi preparoida valmishampurilaista niin, että ei näe/tajua, että välissä on juusto? Ja etenkin, että siinä on muovi päällä?
2) Vai oliko kyseessä jonkun muun äidin valmistusprosessin virhe?

Minun pitää uhrautua kertaalleen ja hankkia vastaavaa ja tutkia. Omatekemistä olen Kotitohtorin kanssa ihan samaa mieltä, vaikka Iltasanomien mukaan teollisuusvalmisteiset ruuat ovat paikoin  kotitekoisten veroisia, ellei parempiakin. Ainakin nämä meidän omat olivat ihan hyviä.

Viikonlopun sarjakuvat

Harvoin osuu kohdalle mahdollisuuus olla accompanying person (=ei itsellä mitään stressiä aiheuttavaa). Voi katsella ympärilleen ja rentoutua. Paitsi autossa. Uuden kanssa on  jonkin verran haastetta Kotitohtorille (ja sen myötä minulle).  Saan lukea ohjekirjaa ja  lukea ääneen rattia pitävälle, mitä tarkoittaa joku liikkeellelähtöhelpotin ja mitä tarkoittaa jarrupidikkeen päälle laitto. Ja mikä valo pitää palaa ja mikä ei. Minkä ihmeen takia uusissa autoissa ei ole ihan tavallista käsijarrua? Ja miksi samaan ohjekirjaan on kirjattu ohjeet automaattivaihteiselle ja tavalliselle mallille (kuten uusi auto)?
Viikonlopun pääkaupunkiseudun retkeemme osui paitsi  luento Majvikin  jugendlinna / kongressikeskuksessa (hieno paikkaa, kuljin ympääriinsä ja ihastelin hotellikäytävien taidetta) niin myös Mieshenkilön toiveiden täyttymys,  Sarjakuvafestivaalit.  Koko viikonlopun ajan on Helsingin Lasipalatsin aukiolla toinen toistaan isompaa ja pienempää telttaa täysi sarjakuvia ja myös niiden tekijöitä Suomesta ja myös eri puolilta maailmaa.

Kvaak!

 

Tukkukauppaa on tämä taiteenlaji ainakin joillekin. Luokittelu on  täsmällistä.

Puutelistasta poistui kaksi kun nämä oli selattu

 Tapani mukaan zoomailin "sillä silmällä" ja mielenkiintoisin itselleni (en sarjakuvia harrasta) kohde oli ison teltan sisuksiin sukellettua tämä MogaMobo:Morgenstadt  -Huomisen kaupunki.

Oodi kierrätykselle ja tulevalle ekotuholle.

 

 

 Pikkuteltassa tuon isomman vieressä oli tunnelma enemmän underground -fiilinkiä.

 

 

Pienitaivas piti sisällään pienkustantamojen ja omakustanteiden valikoimaa. Vaikka tunnelma ei ollut ihan ns osuva, pitää myöntää, että Suomessa on todella paljon nuoria ja lahjakkaita sarjakuvataiteilijoita. Paikalla täälläkin oli ulkomaan eläviä ihan kunnioitettava määrä. Löytyi kierrätysideologiaa täältäkin teltasta:

 

 

RusettiRosett - näitä lisää mm http://www.etsy.com/shop/RusettiRosett

 

Kannattaa käväistä, jos sunnuntaina pääkaupungin keskustassa muutenkin asioi!

Ottaako kaal(i)in?

Viime viikonlopun kaalisunnuntai vei joksikin aikaa mehut Kotitohtorista (myös minusta). Kun tämän viikon torstain ruokaliite Hesarissa oli luettu, saatoin huokaista.
-Vain jotain säilöntää, oli tuomio. 
Ei pelkoa mistään kummoisesta, totesin siihen mielessäni.
Mutta kaaliurakkaan siis:

 

Netti auttaa silloin kun Hesari pettää, totesi Kotitohtori ja tulosti ohjeita.

 

Valmis kaalipata. Pankaa merkille  k a r i t s a n  liha. Itse olisin tyytynyt jauhelihaan, mutta enpä ollut itse kaupassa. Tämä maistui tosi hyvälle. Ja sitä riitti (pata on 5 litran ellei enemmän ja tästä on jo kerran syöty). Valmistuspäivästä (sunnuntai) seuraavaan torstaiseen asti tällä herkutteltiin. Sen puolukan kanssa. Kahden viimeisen päivän ajan Kotitohtori herkutteli yksinään. Niinä öinä jo välillä katselin, kulkeeko henki. Kulki se, ei tullut myrkytystä. Kuulema maku vaan vanhetessa parani.

 

Kaalipiirakan valmistamiseen oli todella keskityttävä. Minä taikinaan (liki pullataikina, vain sokeri puuttui), Kotitohtori kaalin pilhoamiseen. Ja siihen todellisella pieteetillä. Melkein neliön muotoista kaalipalaa, kuten kuvasta näkyy. Tarkkaa on.

 

Ohjeessa sanottiin, että  voissa hetken pyöritelty ja pehmennyt kaali pitää laittaa piirakalle jäähtyneenä. No, meillähän ohjeet otetaan tosissaan.  Jäähdyttämiseen käytettiin ikkunalautaa ja liki +25 hellettä oli tuona päivänä...

Minä paistelin reseptiin kuulumattomat tatit ja ne sentään suostuttiin laittamaan kylmäkaappiin jäähtymään.

 

Taikinaa tuli...

 

hiukan liikaa...

 

Tästä sitten loogisesti pääteltiin, että koska taikinaa oli ikään kuin yli äyräiden ja sitä siis jäi käyttämättä, niin täytettä voidaan hiukan vähentää, etenkin kun joukkoon tuli niitä tatteja.

Virhe. Lopputulos oli halju, kaalia pitää olla juuri se määrä, jota ohjeessa on.

 

Kotitohtori voiteli elämänsä eka kertaa piirakkaa. Piirakan päälys oli enempi munalammikon näköinen kuin mitään muuta. Siis tuosta kupista vaan kaato piirakalle ja sudilla levittämään...

 Talouspaperilla lopulta jouduin tilanteen pelastamaan.

 

Uunista otettaessa tulos ei näyttänyt hassummlta. Minä kaipasin enemmän täytettä, sienet menivät ihan hukkaan (tatti o n  paras kastikkeena) ja taikina oli liian paksua ja mautonta. Kotitohtorille sen sijaan tämä piirakka oli muutaman päivän pikku-urakka: aamupala, iltapala ja öinen huikopala - vallan mainio keksintö. Ja kuulema tämäkin vai parani vanhetessaan!

 

 

Tänä viikonloppuna on lauantaina työmatka. Ei päästä torille eikä kauppahalliin. Voin siis levätä.

Toisaalta, sellaiset löytyvät  myös pääkaupunkiseudulta.  - Mitenkähän minun käy?

Parkkeeraus on taitolaji - peruuttamisesta puhumattakaan

Keittiömme ikkunasta voi mainiosti seurata a) liikennesääntöjen noudattamista ja b) autoiluun liittyviä vaativia suorituksia kuten peruuttamista ja ruutuun ajamista. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että tuolla (nokka leikkipuistoon päin) autot ovat hivenen paitsi vinossa ruuduissaan myös osa luvattomalla paikalla. Liikennemerkki kertoo selvästi, että  parkkeerausta ei sen  vasemmalla puolelle saisi suorittaa. Vinossa olevat muodostavat aika ison haasteen vieruspaikkaan yrittävälle...

Parkki-Pirkot muuten vierailevat kohtuullisen ahkerasti tällä tienpätkällä. Omakohtaista kokemusta 40 euron maksuvelvoitteesta on 3 kerralta ainakin muistaakseni yhdeltä kerralta. Kotitohtorin uusi auto on kuvassa nokka puistoon päin, neljäs vasemmalta, kun lasketaan mukaan nuo kaksi luvattomalla paikalla olevaa. Aika vinossa. Väri on kaunis, kuplivan juoman värinen, vaikka ei kuvasta kunnolla näykään. Tuohon ruutuun pääsy vei ainakin 10 min, auto kun on hiukan suurempi kuin vanha (en älynnyt ottaa kameran videotoiminnalla koko touhua talteen).
Sen kanssa ollaan n i i n  tarkkana.
Niin ja mitä minun autolleni sitten tapahtui? Siis se Kotitohtorin vanha on nyt minun uusi (punainen) ja se on pihalla parkissa. Kotitohtorin autoa ei voi pihalla pitää, kun lehmukset tiputtaa tahmaansa siihen pintaan. Minun uusi auto vietiin huoltoon ennen kuin sen otin käyttöön. Pari päivää ennen huoltoon menoa Kotitohtori peruutti sitä tuolla tiellä pois parkkiruudusta.. Miten onnistuikaan osumaan  parkissa olevaan jeeppiin. Jeeppi sen kun murahti. Mielestäni sillä oli oikeasti vino pirullinen hymy. Punaiseen autoon tuli (sen ainoaan ehjään kulmaan) pahat naarmut.
Oli siinä hetken hiljaista, kun ajelimme kaupunkia kohti. Pyrin olemaan vakavana ja odottelin Kotitohtorin kommenttia. Suupielistä pääsi sitten lopulta: Ei sitä jeeppiä millään voinut nähdä...
Siis se  jeeppi oli melkein omakotitalon kokoinen!

Oli muuten messevä olo, kun  uusi autoni tuli huollosta ja siellä huoltopaperin alaknurkassa oli kohtelias huomautus: "Kolhuja ympäriinsä". - Ihan kiva, että ne kaikki eivät olleet minun aikaansannoksiani.

Kauppalistalla on merkitystä

Viikonlopun kaaliruokaa edeltävä hankintamatka oli Kotitohtorin varassa. Tehtiin yhteistuumin listaa saunan jälkeen perjantaina. Kotitohtori lähti asioilleen lauantaina heti aamusta. Minä sain juoda kardemummakahvini rauhassa. Listassa oli seuraavat hankittavat tykötarpeet:
Kaalia (kaksi, toinen pataan, toinen piirakkaan, määräpainoiset molemmat, reseptin mukaan, improvisaation ei ollut varaa)
Siirappia
Pala lanttua
Puolukoita jonkin verran
Liha, reseptissä luki 600 g  keittolammasta kuutoina
Maito 1 l
Meirami
Aika selkeä, ei paha lista. Puolentoista tunnin jälkeen Kotitohtori palasi tyytyväinen hymy huulillaan. Ovea aukaistessani ensin sain kukkapaketin - se enteilee, silloin harvoin kun tapahtuu, jotain outoa.  Kassien sisältö tässä:

 

 

Siirappi                 (ks alempi kuva, ensi kerran meillä on tämmöistä siirappia)
Pala lanttua           (puolikas)
Puolukoita             (3 litraa)
Liha                       (600 g karitsaa kuutoina - myyjät saavat Kotitohtorin ostamaan mitä tahansa)
Maito 1 l                (ihan nappiin, yksi tölkki)
Meirami                 (onnistui)
2 kpl savustettua nahkiasta
(päästä porilaista perua oleva torille yksinään - se ostaa aina nahkiaiset, ekat kaksi syödään heti, toiset kaksi nautitaan kotona)
4 kpl keitettyä rapua
Tatteja                    (kaalipiirakasta tehdäänkin sitten kaali-tattipiirakka)
Ruisleipä
Toinen leipä

 

Savustetut nahkiaisen ja keítetyt ravut sulassa sovussa

Kukkakimppu onkni sitten oma lukunsa. En käsitä, minkä vuoksi Kotitohtori ei mene sille päälle sattuessaan siihen kukkakauppaan, jossa olen asioinut yli 30 vuotta. Olisi helpompi olla iloinen kukkia saadessaan.

 

Neljä eri väristä kerberaa (sinänsä lempikukkani), joukkoon sotkettu myyjän mukaan niiden kanssa sopiva inhokkini (alla), nimeä en muista ja tuota vihreää, jonka aiheuttaa pahoinvointia (siis noin kuvainnollisesti).

 

Eihän tälle kimpulle voi mitään  muuta tehdä kuin laittaa vaasiin ikkunalle, keittiöön, jossa sen näkee sitten aina usein heti ensin aamulla. Välillä pitää muistaa kiittää ja kehua.

On sentään mukavaa saada kukkia - tarkoitus oli hyvä
kumminkin.