Happy Days 8/100

Kyllä on hyvää palvelua, kun lauantaina pääsee suuhygienistin pakeille. On niin siistiä, niin siistiä. Ja raikasta. Sen päälle (jo viikolla lupasin itselleni) sopi tehdä kierros vaatekaupoissa, kun kertakaikkisesti ei ollut yhtää sopivaa päällepantavaa kevään varalle. En usko, että kukaan erityisemmin jaksaa nauttia vaatteiden sovituksesta, itsensä ahtamisesta pikkuisiin koppeihin ja mikä pahinta, peilien armoille joutumisesta.
Siispä syvään henkeä vetäen, suu ja hampaat raikkaina kävin taistoon. Ensimmäisellä kopilla meinasi usko loppua.
Vanhasta minun olisi jo pitänyt muistaa valmistautumisen tärkeys...

Mikä ihme siinä on, että vaateostoille lähtiessä on laitettava farkut ja seksintappajat polvisukat jalkaan? Että jotenkin  näyttäisi paremmalta, jos hametta kokeillessa olisi varusteet paremmat?

Ja vielä eri paria.

Pipon valinta on pääasia

Tytär antoi taannoin  palautetta. Pitää minua kuulema noin yleisesti ihan fiksuna, aikaansaapana ja asiallisena ja osaavana.
On pari asiaa, joita hänen mielestään en osaa.
Asia yksi
Minä en osaa valita pipoa.

Tämä pipo on kuulema liian iso. Minusta se on hyvä, ei kiristä ja tukka säilyy edes jollakin tavalla kuosisssaan, kun sen päästäni otan.  Vallan mainio lähipuistossa  lastenvahtina seistessä. Myönnettävä on, että tuuli ottaa korviin, sen verran on tilaa.
Pahin vika on, että se on Kotitohtorin.  Pakko sitä oli käyttää, kun unohdin omani Helsinkiin. Se oli harmaa ja jollakin tavalla mukava, oikein vuori ja kaikki, tosin ei tupsua, mistä tykkään. Jos joku on löytänyt sen Simonkentän Scandikin autotallista, lunastan ilomielin itselleni.

Hävittämisen seurauksena oli ostettava uusi. Ja sitä kuulema en osaa tehdä.

Tämö on kuulema liika pieni (totta, malli on one size). Ja kun sen päähän yrittää laittaa, muodostuu tuonne päälaelle tuollainen "hiippa". Ja pois kun ottaa, tukka on liistraantunut päälakeen kiinni. Tuo kummallinen pyörylä ei ole pipoon liittyvä, vaan  bensa-aseman annostelulaitteen näköisen CD-telineen koriste ("Route 66").  Tosi on. Siinä on bensahanakin, ja sillä leikitään. Yhtään CD:tä siinä ei ole sisällä. Kätevää.
Otin pipoistani kuvat uuden Appleni sillä ominaisuudella, että istun ja katson ruutuun ja painan nappia. Naamakuvaa en viitsi  näin sunnuntaiaamuna esille laittaa. Ryppyjä ja silleen.

Näitä katsellessa voin todeta, että Tytär on oikeassa.

Ja että mikä se toinen asia on, jota en osaa?
Se on ruskea kastike. Tai mikä tahansa kastike.
Ruskean teen Maizena-jauhosta. On tähän asti lastenlasten lihapullien kylkeen kelvannut ja saa kelvata vastakin. Ja sen vinkin antoi Tytär 15 vuotta sitten. Syytäköön itseään.

Nyt on muuten uunissa hautumassa semmoinen muotivillitys kuin "revitty possu". Laitoin uuniin kello 6.00 ja syödä pitäisi kello 16.00. Senkin Tytär pyysi tekemään, on kuulema hyvää. Tulevat syömään.
Tytär tulee viimeistelemään kastikkeen. Tarjoutui oikein.