Sivut

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulun parhaat oivallukset

Jouluna saa lahjoja. Se on kivaa. Etenkin kun ystävät ja lähisuku jo tietää, että lahjojen tulee kuulua sarjaan "Naiselle jolla on kaikkea". Silloin onnistuu.
Niinkuin tässä. Ystävältäni sain tämän oivan joka naisen keittiöön kuuluvan keittiövälineen.
 
S i t r u p u s e r r i n  -  ja KUKA?
Viisaa Insinööri (veli) tiesi, mitä mökillä tarvitaan:
 Tässä on kaikki, sanoi Koriprofessori, ja tuumi tyytyväisenä, että enää ei tarvi etsiä,missä mikäkin työkalu on...
Samainen Insinööri auttoi minua harrastukseen liittyvässä valaistuksessa (ihan paras lahja)
Ja sitten syötiin:
The Kinkku onnistui varsin mallikkaasti, vaikka ulosottotaistelu olikin melkoinen.
Pöytää koristi tietysti joulukukka ja hyvät keitetyt perunat:
 Rasvaa oli ihan sikana:
Aamuisin saan juoda aamukahvit uudessa seurassa. Tulee hymy huulille ihan väkisin ;)
Mukavia välipäiviä itse kullekin!

lauantai 23. joulukuuta 2017

The Kinkku

Aiemminkin olen jouluisin aattonaaton taistosta kertonut. Päätin, että tänä vuonna otan iisimmin. Pienemmin.

Kinkkua on vain 3,5 kg ja Kotiprofessori oli hävittänyt  k i n k k u t a u l u k k o n s a,  jonka täällä olen aiemminkin joulun aikaan esitellyt. No googlaamalla selviää aika monta asiaa. Tosin Kotiprofessorin käsite  k i n k k u a i k a  elää kuitenkin vahvasti.
Tämä possu meni uunin minun rannekelloni mukaan klo 15.10. Kotiprofessori väänsi keittiön herätyskellon kinkkuaikaan eli se näytti h-hetkellä 12.10. On kuulema helpompi siitä päätellä , että miten kinkku sitten kypsyy. Oikein piirsi paperille asian.
?! 
En sano mitään.
Ja kyllä, näette ihan oikein - kinkussa on  k a k s i  paistomittaria. Vas puoleinen on uusi, kinkunostajan ilmainen  bonus ja oikealla se, jolla minä olen kinkunpaistoa seurannut kaikki nämä vuodet.
- On katsos ihan uusi uuni ja uusi mittarikin ihan hyvä, koska ei tiedä , miten uusi uuni käyttäytyy.
?! 
En sano mitään. Uusi uuni toimii muuten kuin unelma, ei siinä mitään ongelmia ole.
Sanat irtoavat vasta, kun kuulen/näen, mitä avulias Kotiprofessori saa aikaan verstaallani.
Lokerikkohyllykö "jotenkin otti kiinni ja siitä lähti lokerikot irti".  Ja kaikki noin nuppineulanpään kokoiset pikkuesineet olivat lattialla.
 Niinpä.
Itse en siivonnut. Sen verran puutuin asiaan, että pölynimuria ei voinut käyttää... Oli aika helppoa, kun jokaisessa lokerikossa lukee, mitä sisällä pitää olla.
Päätin, että en enempiä reuho. Koristelin aaton pöytää selkeästi tiedostaen, että kohta tullaan kuitenkin aatonaaton kliimaksiin...
Milloin se kinkku otetaan pois uunista? Joudun käyttämää lievää väkivaltaa eli asetun vartin pääastä muuriksi uunin edustalle, jotta kinkku voi olla siihen asti siellä, että mittari näyttää 77-78 astetta.
Hyvät kinkut kaikille blogissani piipahteleville.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Lumen ja valon toivossa

Kaupunkikävely on mukavaa. Lumi teki ihmeitä mielelle. Ja maisemalle tietysti.          
Joen rantaan oli unohtunut polkupyörä
                                                        Vartiovuoren maisemissa
                                        Aidan takana pöydät ja tuolit lumipeitteessä
                                                      Joku muukin on kävellyt täällä
                                          Penkillä ei ny voi istua , rikkoo hienon peitteen
                                        Joen rantaa takaisin kotiin

                                          Aurajoen rannalla, Stig om bård - kukkaset.
                                                    Ei enää monta päivää jouluun!
Tonttuovi nro 33

perjantai 15. joulukuuta 2017

Torielämää

Jossakin vaiheessa jo ihmettelin kotikaupunkini jouluista teemaa. Näytti tori aika synkältä. Kyllä lumi tekee tehtävänsä:
Valkoinen maa. Ja joulupukki.
Ihan yksin.
Missään ei kerrota, mitä torilla tapahtuu.
Tämä on Suomen joulukaupunki.

torstai 7. joulukuuta 2017

Elämässäni kääntyi uusi lehti

Kun autoilu  akkulataamiskierroksen jälkeen alkoi olla päätöksessään, jouduin tekemään vastaisen elämäni kannalta todella ratkaisevan päätöksen.
Olin saanut Vävyltä ohjeen mennä COOLANT -valon vuoksi pikahuoltoon. Ajattelin viisaimmaksi soittaa ensin.
Soitan.
Ei vastausta.
Soitan.
Ei vastausta.
Mikä on semmoinen pikahuolto merkkikorjaamossa, joka ei vastaa?
Onko ne töissäkään?
Joku on hädissään ja tarvitsee pikaista vastausta? Eikä vastata?
Tilanne uhkasi siirtää lounastani ja arvioin tämäntyylisen pikahuollon hitaaksi. En ala ajelemaan  eestaas todetakseni, että pikahuollossa on niin kiire ja tungos, että en kumminkaan saa palvelua noin suunnilleen heti niin kuin tarve on.
Puhelimeen  p i t ä ä  v a s t a t a , jos se soi.
Sitten muistin kotikaupungin keskustasta todellisen helmen olemassaolon.
P a l v e  l e v a n  bensa/huoltoaseman.
Ajan autoni aseman edustalle ja minua tulee välittömästi tervehtimään nuori ystävällinen mies.
Selostan COOLANT -pulman, hän avaa minulle ulko-oven, neuvoo menemään kassan luona toimivan henkilön luo.
Alan oivaltaa, miltä potilaasta tuntuu, kun pätevä triage-hoitaja ottaa tilanteen haltuunsa. Sekunnissa vika on selostettu minulle, triagehenkilö kuuluttaa mikrofoniinsa (vai mikä se on, sisäinen viestijärjestelmä), että punainen auto, COOLANT.
Yhtäkään liiottelematta autoni kimpussa on hetkessä kolme asiantuntijaa, joilla kaikilla on oma hommansa.
Eikä vain katsota sitä jäähdytinnestepurkkia (liki loppu...), vaan avataan myös ikkunapesunestesäiliö (ihan loppu, ei ole toiminut päiväkausiin enää), samalla kysytään, että milloinkas öljyt on katsottu.
-Ööö, en tiedä.
Katsotaan ja todetaan, että kannattaisi lisätä sitäkin.
Lisätään vaan.
Sitten tulee triagehenkilö auton luo.
-Milloinkas tämä auto on viimeksi huollettu?
-Ööö, en tiedä.
-Onkos täällä huoltokirjaa.
Onneksi on.
-No tästä nyt näkee, että on merkkikorjaamossa asiallisesti käyty. Tosin edellisestä käynnistä on jo 13 kuukautta.
-Ööö, niin.
-Nyt olisi varmasti hyvä, jos auto katsottaisiin kunnolla, kun oli tuo nestekin oli päässyt loppumaan.
-Ööö, niin.
Ja taas minulle hommia, tilata ja järjestää, ehdin miettiä...
-Meillä on  tällä hyvä miehistö ja voimme kyllä tehdä määräaikashuollon.
-Ai täällä vai, ai tälle automerkille, kysyn älykkäästi.
-Kyllä, ja edullisemmin kuin edellisessä paikassa.
Kassalla ennen maksusuoritusta muistan,  että ai juu, piti bensaakin vielä ottaa.
-Punainen auto, tankki täyteen, 95, triagehenkilö kuulutti.
Hämmästyksekseni autoni  t a n k a t t i i n.
Käyntini asemalla vei 12 minuttia, minua kohdeltiin asiallisesti, huumorinkin näin suupielissä.
Varmaan on arvattavissa miten siinä sitten kävi?
Autoni huollettiin ko toimipisteessä seuraavana päivänä, pestiin sisältä ja ulkoa,  pyyhkijäsulatkin vaihdettiin.
En ollut tunnistaa kulkupeliäni.
En ole vastaava missään autoihin liittyvässä toimipsteessä törmännyt.
Myönsin asian ystävälliselle triagehenkilölle.
Hän sanoi, että he tykkäävät työstään.
Minä sanoin, että se näkyy ja tuntuu.

Se on se tunne. Puhtaan auton tuoksu.
Ja tieto siitä, että vastedes joku muu suorittaa tankkauksen.



keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 - kotikaupunki paljon enemmän

Kyllä nyt harmittaa ja minä niin mieleni pahoitan joka kerta kun kotikaupungin keskustaan menen.
On tori jouluksi koristeltu, luotu kaupunkilaisille ja sen vieraille tunnelmaa.
Itsenäisyyden 100-vuotisvuodeksi olisi voinut kuvitella torille jotain hiukan muutakin. Tämä minimalisitinen tyyli salpaa hengen -  ja se tapahtuu mistä tahansa suunnasta toria lähestyy.
Tulee mieleen Tallinnan Mustamäen tori, jostakin vuodelta  -80 lukua, kun siellä pääsin käymään. Ottaen huomioon, että kotikaupunkini esiintyi taannoin  Kulttuuripääkaupunkiroolisssa (2011) ja on suureen ääneen julistautunut melkein koko maailman joulukaupungiksi...
Telttarivistö, sen päällä  keppien nokassa sähköpiuhat, päivänvalossa näyttää heikosti toimivilta omaviritteisiltä maatalon sähkövedoilta.
Valokuja ehkä näyttää pimeällä hitusen paremmalta, sanoi optimistinen ystäväni, jolle kuviani vilautin. Ehkä.
Niin tai näin - tälle ankeudelle ei voittanuttta liene missään. Jos Turkuun ja sen torille aiotte matkata, menkää ohi.
Tai jos ihan pakko on  tulla, menkää joenrantaan. Teatterisillalla on sentään kuusia ja valotaidetta näkyy pitkin matkaa satamaan asti.

Tai odottakaa, että päätöksentekijät saavat sen  paljonpuhutun toriparkin tehdyksi - silloin varmaan on kaunista.  Maan alla.



tiistai 5. joulukuuta 2017

Nyt meni taju

Kyllä minä niin mieleni pahoitan joka kerta, kun on kyse autoon liittyvistä asioista.
Niin kuin viime viikolla kävi.
Tulin myöhään illalla lastenvahtivuorosta keikalta ja pimeydessä oli tarve nähdä mittarilukemat. Hyvin näytti.
Ei palaneet valot aamulla. Ei käynnistynyt auto aamulla. Oli jäänyt mittarivalonappula päälle. Ei auto hälytä, jos joku hanikka jää väärään asentoon. Varmaan rikki joku hälytysanturi.
Sitten niin tyypillinen tilanne meidän parisuhteessa. Kotiprofessori istuu autossaan kohti jotain kauempana sijaitsevaa kohdetta.
- Että mitä minä nyt sitten teen?
- Ööö, no mene pikahuoltoon.
- Millä minä sinne menen, kun auto ei käynnísty?
-No mene ensin sinne Akkupoikiin.
Ei se auto edellenkään käynnisty...
-Nyt minun pitää mennä, olen tunnelissa.
Jättää minut miettimään, mitä on tehtävä. 
Onneksi minulla on ässä hihassa. Otan yhteyttä Vävyyn, jolle autot on toinen sielu suunnilleen. Saan numeron, jonne soittaa, kun auto ei käynnisty.
Kun tulee rakastaja raju, melkein menee taju... 
Puolessa tunnissa asia on hoidettu. Pelastajani on nuori miellyttäväkäytöksinen pilkesilmäinen mies, joka kantaa paikalle hiukan normi salkkua suuremman härpäkkeen, avaa etupellin ja kiinnittää johdot autooni. Kuluu 15 sekuntia ja saan käynnistää auton, samalla saan ohjeen ajella noin 45 minuttia, jotta akku lataantuu.
Teen työtä käskettyä. Hyvin menee. Kunnes mittarissa ratin takana lukee yhtäkkiä COOLANT. Mitä hittoa nyt pitää tehdä? Pysähtyä en kai voi?
Sitten niin tyypillinen tilanne meidän parisuhtessa. Soitan Kotiprofessorille.
-Ööö, aja pikahuoltoon, ne tietää.
-No voinko minä nyt ajaa kun tuo valo palaa?
-Ööö, kyllä kai.
-No en minä ainakaan voi pysähtyä, kun akun pitää latautua. Minä nyt ajan sinne mökille (25 km) ja haen sinne unohtuneen paperin pois. Ohjeen mukaan pitää ajaa.
Soitan matkallani uudelleen Vävylle, joka tietää heti, mistä on  kyse. 
COOLANT = joku laturineste on vähissä, mutta ajaa voi vielä sen verran, että akkuni nyt lataantuu. 
Ohjastaa vielä, että auto pitää jättää käyntiin, kun haen sen paperin mökkitakin taskusta ja että muutan parkkivalot päälle ajon ajaksi. 
Ei edes yskäise, kun kysyn, mistä ne sitten päälle laitetaan.
Pitää kiittää Tytärtä miesvalinnasta.


lauantai 2. joulukuuta 2017

Asuuko teillä tonttuja?

Onko yhtäkään ihmistä, joka olisi välttynyt kuulemasta (näkemästä) tämän joulukauden hittituotteesta, t o n t t u o v e s t a ?
Sain idean valmistaa perinteisten joulukorttien sijaan ystäville ja tutuille  sellaisen. Sikäli aihe liippaa omaa harrastuselämää, että koko vastaa juuri jetsulleen nukkekotimittakaavaa,
En oikein täsmälleen tiennyt, mihin ryhdyin. Sain nimittäin sitten tehdä niitä yli 30 aika monta. Tein myös Neiti Kuusiveen päiväkoti Vilskeelle muutaman.
Seurauksena jumiin mennyt niska, päänsärky ja turvonneet oikean käden sormet. Hartiasärky ja huonosti nukuttuja öitä. Hammasten kiristystä. Parisuhteen pulmia (lue: Kotiprofessori joutui sahamaan aika monta listaa, ja joskus jopa jiiriin...).
Muutamia tässä:
Ovien koko on karmeineen 10,5*18,5 cm.
 Portaat kuuluvat asiaan, sillä miten muuten tonttu pääsee ovelleen? Ovi nimittäin sijoitetaan jalkalistan päälle.

Päiväkodin lapsille menneet ovet.
Sitten piti kokeilla pikkukatoksen pykäämistä...

 Taloyhtiön tonttu kulkee tästä.


Neiti Kuusiveelle tein myös oven ja sen mukana meni 24 pikkujuttua. Äitinstä sitten laittaa öisin jonkin niistä oven vierelle aamua odottamaan. On ikään kuin joulukalenteri.
                                   Tästä näkee sijoittumisen,
 ja tästä yksi tapa koristella.

  Yhteistyökumppaneillekin ovia...

 

Tyttären työprojekti sai omansa.
Personal Trainerin ovi kutsuu kuntoilemaan.
Mökkimatkalla innostuin vanhoista ladonovista.
                                   Ladonovisarja

Virheä ovi lähti Turkkiin ja oli paketti oikein tullissa avatttu...

 Saranaharjoittelua

Entiselle esimiehelle tein savusaunan oven.
                               Työpaikan (sen entisen) emännälle tein oman oven keittiöön.
             Ja eilen muutti meille kotiinkin tonttu!


Sain askartelusta hetkeksi tarpeekseni. 
Tosin yksi ovi pitää vielä valaista... sen verran on hulluutta ilmassa!