Sivut

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Maisemaikkunat maailmalla

Hotellin valinnassa voi mennä pahastikin pieleen. Kaikki sen tiedämme.  Tällä kertaa olimme huipulla. Asuimme ylimmässä, 17. kerroksessa oikein Tower suitessa. Naapurihuoneeseen  majoittuvat kaksi matkaseuralaistamme. Näkymät olivat molemmista kiintoisat.
 
Hieno vesikouru ihan käden ulottuvilla
 
Erottuvatko nuo kaksi kattopuutarhaa? Niitä oli näkökentässä kaikkiin suuntiin katsellessa.

Matkalla mukana olleet kaksi nuorempaa miestä saattoivat seurata yhden kaupungin kestosuosikin eli Empire State Buildingin "ilmeen"  vaihtumista. Yöllä näkymä oli valaistuksessa ihan eri kuin päivällä. En tähän nyt jostakin syystä saa kuvaa liitettyä kuin vaaka-asennossa, mutta olkoon sitten näin:
                                           Eihän tuo nyt muutenkaan niin kummoinen ole...

Lopuksi jaan vinkiksi oman survival keinoni: kannattaa ottaa mukaan omat aamupalatarpeet. Tässä tapauksessa aamujani helpottivat kummasti mukaan ottamani Elovena-pussit! Mikrovalmistus oli helppoa kuin heinänteko. Likeisestä delimyymälästä löysin näkkäriä ja kokojyväleipää. Näin edes yksi ateria päivässä oli hiukan terveellinen.


 
Kukaan muu ei näistä piitannut. Mutta he eivät heränneetkään klo 06.00 päivästään nauttimaan.

3 kommenttia:

  1. En ehdi ollenkaan kirjoittaa omasta viimeviikkoisesta reissustani, kun Mummo kirjoittaa näitä matkaraportteja ihan yhtenään ja pakkohan niihin on ensin perehtyä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli upea, etenkin kun sen sai tehdä kahden tosi tärkeän pikkumiehen kanssa. Kaupunki tuli koettua ihan uudella tavalla!

      Poista
  2. Teillä vaikuttaa olleen hieno reissu, varsinkin pikkumiehille riitti varmasti monenmoista suuren maailman ihmeteltävää.

    VastaaPoista