Sivut

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kalakeitto vai seljanka?

Torstain Hesaria on taas syyttäminen. Tosin sen ehdottama kurpitsapohjainen linssikeitto sai jäädä  (onneksi) unholaan, kun Kotitohtori päätti, että teemme (monikkomuoto!) seljankan. Suostuin, koska muistissani on makujälki herkullisesta työpaikkalounaan seljankasta. Siispä torille, jossa ensin ostoskassiin pääsi noin 1,5-2 kg:n lohen raato (ruoto, pään kanssa), hiukan kuhaa ja hiukan kirjolohta. Maalaisten puolelta hankittiin perunat, porkkanat, sellerit ja sipulit. Kotiin päästyä alkoi kovin tyypillinen valmistuslogistinen keskustelu.
- Miten tuo ruoto nyt sitten laitetaan niin, että siitä tulee hyvä liemi?
- No laitetaan kattilaan kiehumaan ja kun on hetken kiehunut, nostetaan pois ja irrotetaan kaikki kalanliha siitä. On hyvää siihen seljankan joukkoon.
-Ei kai siitä muuta talteen oteta kuin tuo liemi?
-?!
Olisi heittänyt ruodon pois ja tallentanut vain liemen. - Parempaa en tiedä kuin perkeistä kermaan tehty kalasoppa, johon on nypitty pieninkin riite ruodoissa kiinni olevaa lihaa.

 
Ruoto kiehumassa, huomatkaa hymy kattilassa ja alla kypsä pää.
 
 
- Mitä ihmettä sinä nyt teet?
Levittää sanomalehteä sipulien ja purjon päälle...
- Laitan nämä juurekset siten, että säilyvät hyvin, kotitalouskurssilla opetettiin, että kaikki ruoka-ainekset on aina valmistuksenkin kuluessa suojattava.
On siis käynyt kotitalouskurssilla noin 30 vuotta sitten.

 
Keitetty ruoto... ja


 
 iso kasa hyvää kalaa (joka olisi riittänyt vähintään kahden hengen sopan kerta-annokseen), joka tällä kertaa pääsi noin 7 minuutiksi elmukelmun alle...

 
Kun tähän asti oli päästy, Kotitohtori päätti, että liemi tarvitsi vielä lisäterästystä. Oli etsivän näköinen...
- Mitä sinä nyt mietit?
-Tämä ruoto pitää vielä kerran keittää ja ottaa siitä sen y d i n l i e m i  (termit hallussa) talteen. Siitä tulee hyvä maku liemeen. Missä kattilat ovat?
Näytän suunnan ja tarttuu ensimmäiseen näköpiiriin osuvaan...
 
 
Siis tuo liki 2kg:n ruoto pyrstöineen mahdutettiin kotitohtorilogiikalla noin 3 dl:n kattilaan, jossa oli vettä max 2 dl... En väitä, etteikö mahtunut, vaikka lopputuloksena tislautunut liementilkka  ei mielestäni seljankan makua erityisemmin terästänytkään ;)

  
Näin meillä tänä viikonloppuna. Nyt pitää mennä pelastamaan torilta sivutotteena hankittu suppilovahveroröykkiö.

1 kommentti:

  1. Voi taivas, repesin! Onneksi ei ole omaa kotitohtoria keittiössä hääräämässä :-D

    Sari

    VastaaPoista