Sivut

lauantai 23. joulukuuta 2017

The Kinkku

Aiemminkin olen jouluisin aattonaaton taistosta kertonut. Päätin, että tänä vuonna otan iisimmin. Pienemmin.

Kinkkua on vain 3,5 kg ja Kotiprofessori oli hävittänyt  k i n k k u t a u l u k k o n s a,  jonka täällä olen aiemminkin joulun aikaan esitellyt. No googlaamalla selviää aika monta asiaa. Tosin Kotiprofessorin käsite  k i n k k u a i k a  elää kuitenkin vahvasti.
Tämä possu meni uunin minun rannekelloni mukaan klo 15.10. Kotiprofessori väänsi keittiön herätyskellon kinkkuaikaan eli se näytti h-hetkellä 12.10. On kuulema helpompi siitä päätellä , että miten kinkku sitten kypsyy. Oikein piirsi paperille asian.
?! 
En sano mitään.
Ja kyllä, näette ihan oikein - kinkussa on  k a k s i  paistomittaria. Vas puoleinen on uusi, kinkunostajan ilmainen  bonus ja oikealla se, jolla minä olen kinkunpaistoa seurannut kaikki nämä vuodet.
- On katsos ihan uusi uuni ja uusi mittarikin ihan hyvä, koska ei tiedä , miten uusi uuni käyttäytyy.
?! 
En sano mitään. Uusi uuni toimii muuten kuin unelma, ei siinä mitään ongelmia ole.
Sanat irtoavat vasta, kun kuulen/näen, mitä avulias Kotiprofessori saa aikaan verstaallani.
Lokerikkohyllykö "jotenkin otti kiinni ja siitä lähti lokerikot irti".  Ja kaikki noin nuppineulanpään kokoiset pikkuesineet olivat lattialla.
 Niinpä.
Itse en siivonnut. Sen verran puutuin asiaan, että pölynimuria ei voinut käyttää... Oli aika helppoa, kun jokaisessa lokerikossa lukee, mitä sisällä pitää olla.
Päätin, että en enempiä reuho. Koristelin aaton pöytää selkeästi tiedostaen, että kohta tullaan kuitenkin aatonaaton kliimaksiin...
Milloin se kinkku otetaan pois uunista? Joudun käyttämää lievää väkivaltaa eli asetun vartin pääastä muuriksi uunin edustalle, jotta kinkku voi olla siihen asti siellä, että mittari näyttää 77-78 astetta.
Hyvät kinkut kaikille blogissani piipahteleville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti