Postissa lähti (toivon mukaan ehjänä säilyvä) monitoimirasia. - Näitä löytyi työpaikan varastokatselmuksessa kesän jälkeen niin paljon, että aloin epäillä taannoisen toimistotarvikevastaavan mielenterveyttä.
Laatikoita oli valehtematta hyllyssä ainakin 20. Yhtäkään en ole rasian varsinaisessa käytössä työpaikallamme tavannut ja olen sentään ollut työsssä samaalla työnantajalla yli 25 vuotta. Laitoin kiertoon omaan harrasteklubiini puolet ja loput otin talteen omaan käyttöön pahaa aavistamattomien, palkintoa odottavien yllätyksiksi.
Tämä syysarvonnan palkinto sopii parahultaisesti Vuoden siivoojalle, joka tästä lähtien voi rauhassa jättää kauppakassit Hiaceen Rehtorin seuraksi. Ei pääse varasRehtori maistiaisille, kun leipäpaketti on suojattu tällä leipälaatikolla. Laatikon alkuperä on korppujen säilöntä. Siitäkin syystä voittotarvike sopii paremmin kuin hyvin saajalleen (jos vain edustaa sitä ikäluokkaa, jolla on edes jokin taju "korpuista" eli disketeistä).
Toinen hyvä käyttötarkoitus on lunch box -tyyppinen: laatikon voi aamulla täyttää omilla eväillään ellei läheisen työpaikkabaarin lounaat jaksa kiinnostaa. Lounaan nautittuaan sen voi siirtää kauppareissua odottamaan taannoin voittona annettuun kangaskassiin (Recycle or Die).
Onnea voittajalle! Ja kiitos tässäkin yhteydessä voittajan ratkiriemukkaista postauksista.
Hih, kätevää! Mahtaisko pidätellä meidän ruokarosvoa?
VastaaPoistaHah hah :D Jo ennen kuin ehdit mainita, ajattelin palkinnon sopivan Vuoden siivojalle kuin nenä päähän. Onnea hänelle!
VastaaPoistaSinähän olet vuoden innovaattori-kisan uusi osallistuja, eikö? Kyllä näillä luulisi sijoille pääsevän ;) Onnea täältäkin Siivoojalle.
VastaaPoistaTänään löytyi paketti kirkonkylän Siwasta, ja arvaa vaan että nauratti :D Tuohon sopii varmasti aivan täydellisesti Porokylän ruisleipäpötkö. Heti testaan kun pääsen ruokaostoksille! Kiitos vielä, tuo tulee olemaan käytössä ihan oikeasti. Oot super!
VastaaPoista