Ottaako kaal(i)in?

Viime viikonlopun kaalisunnuntai vei joksikin aikaa mehut Kotitohtorista (myös minusta). Kun tämän viikon torstain ruokaliite Hesarissa oli luettu, saatoin huokaista.
-Vain jotain säilöntää, oli tuomio. 
Ei pelkoa mistään kummoisesta, totesin siihen mielessäni.
Mutta kaaliurakkaan siis:

 

Netti auttaa silloin kun Hesari pettää, totesi Kotitohtori ja tulosti ohjeita.

 

Valmis kaalipata. Pankaa merkille  k a r i t s a n  liha. Itse olisin tyytynyt jauhelihaan, mutta enpä ollut itse kaupassa. Tämä maistui tosi hyvälle. Ja sitä riitti (pata on 5 litran ellei enemmän ja tästä on jo kerran syöty). Valmistuspäivästä (sunnuntai) seuraavaan torstaiseen asti tällä herkutteltiin. Sen puolukan kanssa. Kahden viimeisen päivän ajan Kotitohtori herkutteli yksinään. Niinä öinä jo välillä katselin, kulkeeko henki. Kulki se, ei tullut myrkytystä. Kuulema maku vaan vanhetessa parani.

 

Kaalipiirakan valmistamiseen oli todella keskityttävä. Minä taikinaan (liki pullataikina, vain sokeri puuttui), Kotitohtori kaalin pilhoamiseen. Ja siihen todellisella pieteetillä. Melkein neliön muotoista kaalipalaa, kuten kuvasta näkyy. Tarkkaa on.

 

Ohjeessa sanottiin, että  voissa hetken pyöritelty ja pehmennyt kaali pitää laittaa piirakalle jäähtyneenä. No, meillähän ohjeet otetaan tosissaan.  Jäähdyttämiseen käytettiin ikkunalautaa ja liki +25 hellettä oli tuona päivänä...

Minä paistelin reseptiin kuulumattomat tatit ja ne sentään suostuttiin laittamaan kylmäkaappiin jäähtymään.

 

Taikinaa tuli...

 

hiukan liikaa...

 

Tästä sitten loogisesti pääteltiin, että koska taikinaa oli ikään kuin yli äyräiden ja sitä siis jäi käyttämättä, niin täytettä voidaan hiukan vähentää, etenkin kun joukkoon tuli niitä tatteja.

Virhe. Lopputulos oli halju, kaalia pitää olla juuri se määrä, jota ohjeessa on.

 

Kotitohtori voiteli elämänsä eka kertaa piirakkaa. Piirakan päälys oli enempi munalammikon näköinen kuin mitään muuta. Siis tuosta kupista vaan kaato piirakalle ja sudilla levittämään...

 Talouspaperilla lopulta jouduin tilanteen pelastamaan.

 

Uunista otettaessa tulos ei näyttänyt hassummlta. Minä kaipasin enemmän täytettä, sienet menivät ihan hukkaan (tatti o n  paras kastikkeena) ja taikina oli liian paksua ja mautonta. Kotitohtorille sen sijaan tämä piirakka oli muutaman päivän pikku-urakka: aamupala, iltapala ja öinen huikopala - vallan mainio keksintö. Ja kuulema tämäkin vai parani vanhetessaan!

 

 

Tänä viikonloppuna on lauantaina työmatka. Ei päästä torille eikä kauppahalliin. Voin siis levätä.

Toisaalta, sellaiset löytyvät  myös pääkaupunkiseudulta.  - Mitenkähän minun käy?