Harvoin osuu kohdalle mahdollisuuus olla accompanying person (=ei itsellä mitään stressiä aiheuttavaa). Voi katsella ympärilleen ja rentoutua. Paitsi autossa. Uuden kanssa on
Viikonlopun pääkaupunkiseudun retkeemme osui paitsi luento Majvikin jugendlinna / kongressikeskuksessa (hieno paikkaa, kuljin ympääriinsä ja ihastelin hotellikäytävien taidetta) niin myös Mieshenkilön toiveiden täyttymys, Sarjakuvafestivaalit. Koko viikonlopun ajan on Helsingin Lasipalatsin aukiolla toinen toistaan isompaa ja pienempää telttaa täysi sarjakuvia ja myös niiden tekijöitä Suomesta ja myös eri puolilta maailmaa.
Kvaak! |
Tukkukauppaa on tämä taiteenlaji ainakin joillekin. Luokittelu on täsmällistä. |
Puutelistasta poistui kaksi kun nämä oli selattu |
Tapani mukaan zoomailin "sillä silmällä" ja mielenkiintoisin itselleni (en sarjakuvia harrasta) kohde oli ison teltan sisuksiin sukellettua tämä MogaMobo:Morgenstadt -Huomisen kaupunki.
Oodi kierrätykselle ja tulevalle ekotuholle.
Pienitaivas piti sisällään pienkustantamojen ja omakustanteiden valikoimaa. Vaikka tunnelma ei ollut ihan ns osuva, pitää myöntää, että Suomessa on todella paljon nuoria ja lahjakkaita sarjakuvataiteilijoita. Paikalla täälläkin oli ulkomaan eläviä ihan kunnioitettava määrä. Löytyi kierrätysideologiaa täältäkin teltasta:
RusettiRosett - näitä lisää mm http://www.etsy.com/shop/RusettiRosett
Kannattaa käväistä, jos sunnuntaina pääkaupungin keskustassa muutenkin asioi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti