Sivut

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesäjuhlaa

Juhannuksen seutuun liittyy monenkertainen syyn juhlaan. Oma syntymäpäivä, eläkkeelle siirtyminen ja mökkihankkeen eteneminen pykälällä. Saimme nimittäin rakennusluvan juuri parahiksi syntymäpäiväkseni.
 Kippistelimme, tutkimme rakennuspiirustuksia ja ihmettelimme, että työelämä on kahden päivän päästä ohi.


 Lahjapaketeista ilmaantui toivelistalla ollutta, tulevan pikkumökin aterinsarjan alkua. Tässä Iittalan retromallissa, Scandia, on joitain sellaista, joka vie ajatukset omaan lapsuuteen ja niistä on  tulevina kesinä minulle suurta iloa.
 Parasta kuitenkin oli Neiti Neljäjapuoliveen kortti, jossa on mummo (vas), Neiti itse ja pappa. Mummolla ja Neidillä on ruusu päässä. Papalla vaan tukka on siistinä.

Näillä mietoksin kohti uutta vaihetta elämässä!

1 kommentti:

  1. Teillähän näyttää olleen hyvin juhlallinen juhannus. Oikein lämpimät onnittelut syntymäpäiväsi johdosta :) Tuosta yhdestä kortista löytyy juuri sopivat sanat eläkkeelle lähtijälle - unelmoi, mee ja tee!

    VastaaPoista