Sivut

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Naisten ja miesten työt

Meillä kotityöt jakautuvat todella selkeästi. Kotitohtori hoitaa astianpesukoneen täytön ja tyhjentämisen. Siihen aparaattiin kun kosken,turhaa työtä tiedän tekeväni. Kotitohtori korjaa asetteluni. Aina.
Kieltämättä olen muutaman kerran hymyillyt pirullisesti vinoon, kun tuo korjaus on tullut tehdyksi jo kertaalleen pesuohjelman läpikäyneiden astioiden suhteen. - Mutta väliäkös sillä, jos haluaa puuhastella.
Muut asiat jotka liippaavat tavallisen ihmisen kotiasioita ovat minun ilojani (kaupassa käyntiä edeltävä inventaari, pyykki, siivous, silitys, kausivaatteiden vaihto, juhlapyhien huomiointi, läheisten merkkipäivät, lomasuunnitelmat ja mitä muuta nyt kotona ilmaantuu).
Mitään tarkkaa rajaa naisten ja miesten perinnetöistä ei suuremmin ole. Olen ratkaissut rutiiniriidat hankkimalla hiukan siivousapua ja lopuista selviän itse, eivät rasita.

Yhtä asiaa vaan  en ymmärrä.

Miksi minun on hoidettava autooni liittyvät asiat itse? Se on kristallinkirkkaasti mielestäni miesten työtä.
Esimerkkejä
Auton pesu ja imurointi
- miestyötä, likasta, pölyistä, ja yleensä pesupaikkojen autoimurit niin surkeita, että hyvää tulosta ei synny
Auton renkaiden vaihto
- miestyötä (tässä tarkoitan asian organisointia)
Valot
- unohdan auton valot päälle eikä  auto aamulla töihin lähtiessä käynnisty (minulle  uusi auto, Kotitohtorin vanha) - omassa vanhassa autossani valot sammuivat samalla kun virta-avaimen otti pois)
- kenelle minä soitan?
Taxille, joka vie minut töihin.
Kotitohtorille, joka neuvoo soittamaan jonnekin.
Vävylle, joka hoitaa akkuun virtaa.

Kotitohtori kertoo illemmalla , että auton valonappula pitää olla jossakin tietyssä  asennossa, jotta valot sammuvat samalla kun virta-avaimen ottaa pois.

Jälkiviisaan on helppo hymistellä - ylläoleva episodi lisättynä akun uusimisella ehti tapahtua kaksi kertaa ennen kuin valaistuin tällä niksillä.

Katsastus
-miestyötä
Vaan ei meillä - tänään on viimeinen päivä viedä auto katsastukseen.
En tiedä, mitä seuraa, jos moisen tapahtuman jättää suorittamatta.
Ja sekin pitää hoitaa itse.

1 kommentti:

  1. Kyllä meilläkin katsastus ja renkaiden vaihto on automaattisesti miestyötä. Joitakin asioita, kuten renkaanvaihtoa, ei ole syytä opetella, koska tietäähän sen että sitten joutuu tekemään homman joka kerta itse.

    VastaaPoista