Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Mitä naiset tekevät WC:ssä?

Olen pitempään ihmetellyt, mitä ihmettä naiset tekevät WC:ssä. Oman kokemukseni mukaan virtsaputken tyhjennys vie enimmillään 45 sekuntia (täysi rakko). Suolentyhjennys voi ymmärrettävästi viedä tovin enemmän. Aikaan toki pitää laskea lisäksi vaatetuksen vaatima lisätyö. Talviaikaan menee pidempään, jos riisuu takkinsa, laskee paksut housunsa ja riipii sukkahousut  ja pikkuhousut kintuillensa ja takaisin.
Mutta silti?
Tavallisimmin isoimmat jonot ovat täällä päin esim. Stockmannin WC:ssä, elokuvateattereissa ja ravintoloissa. Odotustiloja ei voi mitenkään viihtyisiksi imarrella. Ahtaus, haju ja epäsiisteys ovat liki poikkeuksetta tunnusmerkkeinä. Varsinainen WC-koppero on suoranainen "tilaihme", parhaiten pytylle pääsee, jos sinne peruuttaa. Siinä sitten istut, polvet kiinni ovessa, käsilaukkua, takkia, pipoa ja käsineitäsi kannattaen (koukut yleensä irti). Pahimmillaan katsot itseäsi oveen liistratusta peilistä tai sitä muistuttavalla materiaalilla päällystetystä oven sisäpinnasta. Tosi on.

                                                    Ikean WC:n strategiset mitat tässä.
                                                 Polvien ja oven väli noin 20 cm sentään.
                                               Laukku roikkuu ovenkahvassa, sekin vielä.
 
Kummallisinta on  kaveripissalla käyminen. Mennään yhdessä vessaan viihtymään ja puhumaan pahaa siitä kolmannesta, joka jäi juomaan kokistaan WC:n ulkopuolelle.  Tuntuu olevan käypä tapa yhteisen ajan viettoon nuorison parissa. Siinä huudellaan kaverille ovenkin läpi, kun sille päälle satutaan.
Mikä noissa olosuhteissa viehättää niin paljon, että siellä vietetty aika ei ole missään suhteessa varsinaisen toimituksen vaatimaan aikaan?
Meikataanko - siis ensin tyhjennetään rakko ja/tai suoli, sitten pyyhitään  ja sitten meikataan - samoilla pikkukätösillä.
Luetaan sähköposteja?
Twiitataan?
Lasketaan rahoja kukkarosta?
Syödään eväitä?
Mitä siellä tapahtuu?
Ja jono kasvaa ulkopuolella.
Ei miehet viivyttele samalla tavalla. Niiden WC-käyttäytymistä leimaa nopeus. Yksi syy  lienee se, että likikään kaikki eivät pese käsiään WC-asiointinsa jälkeen. (Sama näyttää koskeva osaa naisia). Ihan on tutkittu tosiasia. Luin lehdestä
.
Repikää siitä huumoria.
                                       

5 kommenttia:

  1. Erittäin tärkeä teema! Voisin lisätä tuohon, että yökerhoissa tulisi olla erilliset wc-tilat meikkaajille ja erilliset wc-tilat niille, jotka oikeasti aikovat käydä tarpeillaan.

    Ja toinen aihepiiri mistä voisi jatkaa, on suihkukäyttäytyminen. Suihkussa käydään rivakasti, eikä lorotella lämmintä vettä puolta tuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt osuit naulan kantaan. Löytyisiköhän jokin EU direktiivi tuolle meikkaajilen erillisWC-tilan pykäämiselle. Ja SUIHKU - ihan noin. Kotitohtorin ja minun suikuajan erotus on 25 min . Minä pesen tukkani ja muut intiimit osa-alueet 5 minuutissa, Kotitohtorilla menee samaan 30 minuuttia + parranhuolto. Ihme hommaa.

      Poista
  2. Tämä onkin mielenkiintoinen aihe! Uimahallilla havaittu: joko ei käydä suihkussa ennen altaaseen menoa tai seistään suihkun alla vaikka miten kauan uimapuku päällä, mutta mitään peseytymiseen viittaavaa toimenpidettä ei tehdä ja muut jonottavat. Yleisessä wc:ssä havaittu: melko harva pesee kätensä toimituksensa jälkeen. Mitäpä asialle voisi tehdä? Paitsi välttää ovenkahvoihin ym. koskemista.

    VastaaPoista
  3. Minulla on käsilaukussa pikkupullo käsidesiä noita tilanteita varten. Ensin vesipesu ja sitten päälle käsidesi, muulla tavoin en pysy levollisena.

    VastaaPoista
  4. Samaa asiaa olen ihmetellyt hamasta menneisyydestä asti. Nykyään voin ja joudun käyttämään invavessoja, kun en noihin pikkuruisiin koppeihin mahdu istumaan pöntöllä jalan töröttäessä suorana eteenpäin. Niissä on vaan se ongelma, että ovet on usein lukittu. Lähde siinä sitten hädässä kepin kanssa köpöttämään ja etsimään avainta ties mistä. Siksi ne wc:t ovatkin melko siistejä. Paitsi yhdessä helsinkiläisessä ravintolassa, joka toimi varastona ja jouduin itse kokoamaan pöntön, joka oli osina pitkin lattiaa, eikä vettäkään tullut hanasta :)

    VastaaPoista