Sivut

perjantai 23. elokuuta 2013

Astu laivaan! Kahvikissa kierroksella (7) - SS Boren Navigare

Kahvikissa jatkaa kulkuaan satamaan päin. Tähtäimessä on kesän kierroksen viimeinen kahvitesti.  Suuntaamme höyrylaiva Borelle, jolla on mahtava historia ja joka nykyisin palvelee hostellina ja on kaupunkilaisten ikkuna merelle.  Tämä turkulaisille tuttu ”Nolla Bore” seilasi Turun ja Tukholman väliä vuosina 1960-1976. 


Kahvikissa on tällä aluksella risteillyt Islannin ympäri, kun alus oli ennen "telakoitumistaan"  Kristina Cruises- varustamon omistuksessa.  Risteilystä on jo jonkin aikaa ja kahvikissa huokaiseekin helpotuksesta, kun näkee, että aluksen  historiaa on kunnioitettu  eikä turhia muutoksia ole tehty. Sisätilat ovat häikäsevän autenttiset.

Turun Forum Marinumin aukio - SS Bore on numero 17
Nostokurki on onneksi vanha ja aito
 
 
                                                 Aluksen väri on palautettu alkuperäiseksi.

Kulkua laivaan helpottaa ramppi, mutta kun alukselle päästään, rattaat on jätettävä säilöön. Liikkuminen edellyttää ketteryyttä ja tasapainoa. Portaat ovat kapeat ja jyrkät.

Forum Marinumin aukiolta tullaan ramppia ylös .
Savupiippu on  Turun Energialaitoksen. Vaalea rakennus on Forum Marinum.

Laivan käytävät ovat kapeita
Yläkannelle Navigareen päästyä ei voi muuta kuin olla henkäistä ihmetyksestä. Näkymät ovat upeat.  Toisella puolen laivaa silmät lepäävät merelle johtavassa joessa jaTurun Linnan tornissa, toisella puolen vanha telakkaranta nostokurkeineen ja kaupunkiin lipuvine purjeveneineen. Juomme kahvit aurinkoisella terassilla.  Lapsista tulee pitää kiinni, sen verran on jyrkkiä portaita ja pudotuksia kannellakin.  Lapsille löytyy pillimehua, stevialla makeutettu on valikoimissa. Myös jäätelöitä on.
 

 
Työvuorossa ollut Katri kertoo, että Pitopalvelu Maija Laine leipoo joka päivä tuoreet tarjottavat. Bravuuriksi mainitaan merellinen katkarapuleipä.  Tarjolla on omena-raparperikakkua, munkkeja ja hillopullia. 

Merellinen katkarapuvoileipä

Upea entinen telakkaranta muuttuu asuinalueeksi - louhittu kallio masentaa.
 

                                                 Navigaressa voi vaikka navigoida

 


 
M/S Kristina Reginan alkuperäiset pelastautumisohjeet ovat
esillä pelastautumiskannella.
Kahvikissa kiittää:
Leivonnaistarjonta on monipuolinen, suolaisia vaihtoehtoja on. Katkarapuvoileipä on herkullinen ja itse tehty piirakka maistui aidon kotoiselta. Kahvi oli tuoretta ja palvelu ystävällistä. Terassinäkymät ovat Turun upeimpia, vaikka vastapäätä oleva louhittu kallio vie mielen matalaksi. Toisella puolen silmiin osuu Turun linna. Meri kimmeltää molemmin puolin.
Pientä viilattavaa:
Kahvilassa ei ollut lasten syöttötuolia, mutta sellainen järjestyy pyydettäessä.

Erikoismainintoja:
Tämän paikan ehdoton plussa on Bore itsessään. Ilmapiiri on aito, alusta ei ole liikaa uudistettu. Toivottavasti näin jatkuu.  Terassille paistoi iltapäivän aurinko. Kimmeltävä meri rauhoittaa ja ohi lipuva purjevene vie ajatukset jonnekin muualle. Kahvia juodessa tuntui, että oltiin risteilyllä.  Boren museokäynti kannattaa yhdistää kahviretkelle. Laivavarustamon historia kapteenin hytteineen ja pääsy komentosillalle olivat piste iin päälle. Laivalla on hotelli- ja hostellipalvelut ja myös lounastarjoilu päivittäin ravintola Kristiinassa. Tiloja voi vuokrata yksityiskäyttöön.  Siitä kahvikissallakin on oma kesäinen kokemuksensa.


Cafe Navigare  - S/S Bore
Forum Marinumin aukio lähellä Turun linnaa
Avoinna  ma - la 12 - 20, su 12 - 18
http://www.msborea.fi
 


Muutamia kuvia vielä:
 


 



Hotellin respan Merikapteeni Karhu Joku, jonka nimen unohdin.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti