Tämä mummo lähti nyt ja muutti kirjausalustaansa samalla kun muuttui elämäntilanne. Iäkkäät vanhukset muuttivat "citymökillemme" omaa mittavaa julkisivuremppaansa pakoon. Ovat meillä ikään kuin seinänaapureina kuluvan vuoden loppuun. Päätin alkaa kirjoittaa siitä, mitä kaikkea tapahtuu tässä vuoden kuluessa. Uuden sattumukset löytyvät osoittessa https://www.lily.fi/blogit/elama-on/
Elämä on
sunnuntai 28. helmikuuta 2021
Muutoksen tuulia
sunnuntai 20. joulukuuta 2020
Ei joulu mihinkään katoa
Jouluahdistus on vallalla. Ei niin, että minua joulu pahemmin vaivaisi. Kunhan ihmettelen.
Joka joulu jännitetään, onnistuuko se itse tehty imellytetty perunalaatikko. Stressataan, siivotaan hulluna, väsytään. Tänä jouluna lisäksi tuskaillaan, kun ei voi kokoontua joulupöytään ystävien ja tuttujen ja sukulaisten kanssa – tai edes niiden kaikkein läheisempien kanssa. Muuta puhetta ei juuri kuule. On niin hankalaa. Tai että ainakin pitää päästä mökille Lappiin tautia levittämään , siellä on niin hyvä ruuat ravintolassa, ei tarvitse itse mitään tehdä.
Asiantuntujat varottavat joulun kokoontumisista, mutta ”kyllä me ainakin kokoonnutaan niin, että isovanhemmat ovat mukana” on aika tavallista kuultavaa. Valitettavasti.
Otetaan juuri ne riskiryhmään kuuluvat mukaan, koska lapsenlapset ovat niin tärkeitä. Jos ovat kouluiässä, kannattaisi muistaa, että lapset voivat tartuttaa covid-viruksen ilman pienintäkään oiretta.
Ihan lehdestä saattoi lukea, miten valtakunnassa tunnettu leskirouva syö joululounaan tyttärensä ja naapurien kanssa, koska niin tehty monta vuotta. Sivua kääntämällä samassa lehdessä asiantuntija lausuu, että joulu tulisi viettää vain niiden kanssa, joiden kanssa on muutenkin tekemissä (käsitän tällä päivittäisen elämän eli oman perheen).
Olen tekemisissä omien 90-vuotiaiden vanhusteni kanssa: Vien heille ruokatarvikkeet ja lääkkeet maski päällä, en mene sisään. Tämän tavan kehitimme jo keväällä. Keskustelemme asiat, he eteisessään ja minä porraskäytävässä, niin teimme keväälläkin. Käyvät kävelyillään ulkona, usein olen mukana, silloinkin maski päällä.
Välillä taas pääsivät itsekin kauppaan, mutta tämä oma karanteenimme tuli uudelleen käyttöön jo ennen kuin annettiin suositus käyttää maskeja julkisissa paikoissa.
En kutsu heitä jouluaterialle, vien ovelle valmiit tarjottavat piparia myöden.
Aatonaattona tyttäreni kutsui heidät ulko-oviglögille, pääsemme mukaan. Tapaamme lapsenlapset, he saavat ”kirjekuorensa”, nautimme glögit ja lähdemme koteihimme. Uskon, että vanhukset ovat onnesta soikeina.
Aattona olemme Kotiprofessorin kanssa kaksin, otamme jälkiruuan aikana Face Time yhteyden. Veljeni, vanhemmat ja minä.
Mikä tässä on niin vaikeata?
Tämä on vain yksi joulu.
Muita tulee. Ja monia on eletty ja yhdessä vietetty. Kaava on aina sama, tylsäksi vetää, kun ei mitään uutta ilmaannu. Valtava panostus kerran vuodessa, kun voisi muutekin läheisiään tavata ja ruokaa yhdessä syödä.
Saamme sentään ulkoilla vapaasti. Kukaan ei sitä rajoita. Vielä.
Yleisesti meille suositellaan nätisti. Ja niitähän ei tarvitse totella? Kun ei valtakunnan mahtiviisikko käske. Siltä se tuntuu, kun seuraa ohi ajavia busseja ja kauppojen valtaisaa asiakasmäärää.
Monin paikoin Euroopassa rajoitukset ovat meidän rajoituksiamme tiukemmat. On ulkonaliikkumiskiellot, joulu ”suljetaan”, uudenvuoden karkeloista puhumattakaan. Ja rajoituksia noudatetaan. Tilannetta myös valvotaan.
Kuka meillä valvoo toistaiseksi aika vaatimattomia maski- ja kokoontumissuosituksia? Entä pubeja, jotka kehittävät oman menunsa alta aikayksikön, vaikka keittiövalmius on liki nollaa? Tarjolla on joka korttelissa ainakin kahdet ellei kolmet makkaraperunat ja wingsit. Menu tiskillä varmentamassa tilannetta. Saa olla avoinna ehkä kauemmin ja asiakasmääräkin on erilainen, kuin niissä jotka anniskelevat vain nestemäistä ravintoa.
Eikä kukaan valvo - ellei naapurikyttäystä lasketa.
keskiviikko 19. elokuuta 2020
Staycation - tämä tarjous on tosi!
torstai 14. toukokuuta 2020
Kyllä on raskasta
Henkilökohtaisessa elämässä on muutosta. Kyllä on niin raskasta.
Kaupassa asiointi
Ostokset kotiin tehdään verkon kautta. Tosin 90-vuotiaiden vanhempien ostot tehdään kaupassa käyden, koska heidän kaupallaan ei ole verkkokauppaa. Maski ja käsineet on käytössä asioidessa.
Kyllä on raskasta.
Osallistuin muuten myös "maskitaisteluun" ja sain hankittua ihan ffp2 - laatuisia 50 kpl.
Hinnasta ei kannata kysyä.
Voittajafiilis.
Ruokaa tehdään kaksi kertaa joka päivä. Kertaakaan ei ole turvauduttu Take Away tarjontaan paitsi pääsiäisenä ja vappuna vanhuksille toimitettiin.
Kyllä on raskasta.
Jääkaappi on täydempi kuin ikinä. Kotiprofessorin mielestä parasta.
Suunnitelmallisuus hankinnoissa on lisääntynyt. Heräteostot nollissa, säästöä syntyy kotitalouskustannuksissa.
Mutta on raskasta.
Liikunta
On lisääntynyt, tietoisesti. Lisäksi "ulkoilutan" ed mainittuja vanhuksia. Turvaväliasiat huomioiden tapaamme joen varressa, parhaimpina päivinä syöty puistonpenkillä jäätelöt. Paperipääliset.
Tyttären kanssa kävellään silloin tällöin, treinerin kanssa ponnistellaan kaksi kertaa viikossa ja portaat kävellään ylös alas päivittäin monta kertaa.
Kyllä on raskasta. Itsestään huolehtiminen.
Konetyö
Työhuoneeseen ei pääse arkisin kuin aamu-aikaisella, sitten taas uudelleen virka-ajan jälkeen. Kotiprofessori istuu suuren osan päivästä luurit päässään. Ei häiritse minua.
On muuten ottanut melkoisen ketterästi käyttöön Teamsin ja viime viikolla vielä Zoomin.
Kyllä on raskasta sekin.
Olen oppinut Face Time - toiminnon. Vanhemmille hankittiin veljen kanssa (insinööri tietysti) Ipad, jonka käyttöön ohjauksesta täällä päässä vastasin. Joen varrella, maski naamalla homma hoidettiin. Välttämättömiä taitoja harjoitellaan päivittäin: miten vastataan, miten suljetaan, missä kannattaa istua ja miten ladataan. Sen "livetreenin" hoitaa onneksi veli.
Vanhuksille hieno laite, treenausta tarvitaan.
Mutta raskasta.
Sosiaaliset suhteet
No niitä ei ennenkään kovin paljoa ollut. Uusinta on vanhuksille aamupuhelu (heillä kello silloin 11.00) "ollaanko hereillä", noin tunnin päästä siitä joen rannalle moikkaamaan. Käydään läpi päivän ruokalistaa (muistitreeni), mietitään apteekkiasiat, katsotaan joenvarren hyörinää. Ja äkkiä pois.
Kyllä on raskasta.
Pahinta on ikävä.
Kahdeksanvuotias onneksi tulee välillä ulkoilemaan. Viimeksi mukana retkikeitin. Nautimme nakkeja ja muusia. "Pappakin tuli, se oli kivaa".
Se ei ollut raskasta. Se on aina rakasta.
lauantai 4. huhtikuuta 2020
Käsi kädessä – sitten joskus
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Pintakosketuksista
Ulko-oven koodinappula - 4 nappia
Porraskäytävän valopainike
Hissiä en juuri käytä eli neljänteen kerrokseen kävelen – ei kosketusta