Sivut

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pidä saaristo siistinä

Teimme retken ja ajelimme Saariston rengastietä Turku-Parainen-Nauvo-Korppoo-Houskär - ja tietysti takaisin. Aamulla lähtö klo 8.45 kukonlaulun aikaan. Reittiin sisältyi kolme lauttaa (plus yksi Björkö/Mossalan non-stop-lautta). Haastavinta suunnitellessa  oli miettä, miten ehtiä Korppoon ja Houtskärin väliä liikennöivään vehkeeseen. Missiona oli noutaa Tytär, Murkku ja Neiti Neljäjapuolivee mökiltä  ja päästä kotiin viimeksi mainitun elämänjärjestystä myötäilevään aikaan - saman päivän aikana.
Ensimmäinen varsinainen pydähdys oli Korppoon vierasvenesatamassa, jossa parkkipaikalla syötiin eväät. Niitä oli ihan turhaan tehty, matkaaminen osoittautui paljon joutuisammaksi kuin olimme pystyneet hahmottamaan. Jonoja ei ollut missään lautoilla.
 Ruis/muna/kinkku/kurkku/metwursti  ja voileipäpaperi. Onko parempaa yhdistelmää?











 



Parkkipaikalle näkyi mukavan museon mainokset. Päätettiin  odottaa lauttaa siihen tutustuessa.
Museon suuntaan taivaltaessamme aloin pohtia veneilyn ja saariston "kutsua".


  Mietin, josko tilanne olisi se, että rannalta päin tullessa olisi nätimpää? Että näimme kaikkea ikään kuin takaapäin, suunnasta, jota ei kenenkään pitäisi nähdä? Ja että roskisauto ei vielä ole ehtinyt paikalle?





Yleisön WC:lle annan pisteitä 6-. Likaa. Sotkua. Mutta vielä jollakin tavalla siedettävästi. Että aamun siivous ei vielä ollut ehtinyt? Sataamaan päin näin.
Ja varmaan turha mainita, että paikallisen ravitsemusliikkeen terassi oli ihan vierellä. Kaikki tämä silmissä.
Veneeltä päin tullessa näkymä oli yhtä lohduton.
Ja tietysti museo aukesi vasta kun olisimme lautalla - vaikutti mukavalta ulkoa päin tutustuttaessa.
 

Oli pakko istua purkamaan tilannetta.
 Lapsia unohtamatta.

Veneilyelämä ei näin yhtäkkiä paikalle pöllähtävälle maakravulle tällä kierroksella avautunut. Terassilla istuessa ei voinut välttää vaikka olisi halunnut aamujuomaansa (%)  ryystävän miesjoukon kertausta eilisillasta (usealla ilmiselvästi uneton yö takana). Oli lähdetty oikein venekunnittain ja parkkeerattu satamaan.  Venmatka ei pakosta kuullun mukaan kovin pitkä ollut (säästää bensassa?). Jäljistä ja äänistä päätetellen veneily ON rankkaa. Naapuripöydän istujia ei tässä aamuraportissa millään tavoin arasteltu.  Naisihmisiä ei näkökenttään osunut. 

Suosituin polttoaine

 Rannan kyltitys viittasi korkealaatuiseen myymälään - siis sinne. Matkalla oli ihmeteltävää.
                                                                   Merkkituotteita luvassa.

Tapit viittaavat siihen,  että olisikohan tässä jotkut aurinkovarjotelineet tai pöydänjalat.
Texaco 
Ihan tarpeeton
                                                                    Värisuora
Piilo
Boutique (auki su 11 alkaen)
                                                              Kiinni su klo 11.15
Kukkakoristeessa oli yritystä.
Ja kiitos parkkipaikan asiallisen oloiselle jätekeskukselle.
 Sitten lautalle, jonoa oli muutaman auton verran - tämä ylitys oli matkan pisin (30 min).
 Odotuspaikan pikkukioski ja näkymä sen WC-tilan terassille - sinänsä kiva.
 En suosittele - kannattaa odottaa lautan vessaan. Tätä WC-tilaa ei oltu pesty ainakaan viikkoon. Arvosana 4-.  Haju, sotku, silmiin näkyvä lika sanoinkuvaamattomat. Ja kamera ei ollut mukana tässä istunnossa.

 Kahvilan näkymät
Lautan kahvilassa oli tunnelmaa - ja lounasaikaan jopa keittoa tarjolla. Ja siisti WC, arvosana 8 (käsipaperi oli loppu).
Tavattiin muitakin.
Takaisin tullessa reitti tehtiin toisin päin. Aikataulutuskin onnistui ja olimme kotona jo klo 18.15. Väliin mahtui matkakohteessa Vävyn valmistamaat hyvät pihvit, uudet perunat ja silli ja Neiti Neljäveen mukava seura.
Loput eväät  kannettiin kotiin ja nautittiin iltateen kanssa..


Veneilijää ei minusta saa. Matkoillani voin toki kirjata WC-vinkkejä tiedoksi muille matkaajille. Voi olla, että reitilleni kesän kuluessa osuu muitakin vierasvenesatamia. Tosin niitä lähestyn aina maitse.

 Suosittelen tässä hetimiten pikkuista käsidesipulloa perusvarusteeksi. Sillä selviää jo pitkälle. Missä tahansa.



1 kommentti:

  1. Hmm... Minua alkoi ihan harmittamaan Korppoossa asuvien ystävieni puolesta, että heidän kovasti rakastamansa ja kehumansa asuinympäristö näyttäytyi satunnaisille matkaajille kovin epäesteettisenä. No, suurin osa tölkeistä oli sentään roska-astioissa tai yritetty edes laittaa pusseihin. Teltasta ja bajamajoista päätelleen saaristossa oli joku monista tapahtumista meneillään, mikä myös selittänee, että jano on ollut kova.

    Olen itse lähdössä taas parin viikon päästä kyseiseen saaristoon ystäväni kanssa heidän matkailuautollaan, kuten olemme tehneet parina edellisenäkin kesänä. Tällä kertaa emme välttämättä pysähdy reissullamme Turussa, mutta Raisiossa aiomme taas käydä. Toivon aurinkoisia kelejä viime kesäisten sateiden sijaan.

    VastaaPoista