Pahan päivän ilta

Se on se tunne.
Aamulla heräsin ennen Kotiprofessorin kellonsoittoa. Viisarit näyttivät 06.05.
Reippaasti ylös, aamupuuro muitten äitien valmistamasta valmistökötistä ja innolla eteenpäin.
- Kerrankin aikaa tehdä blogipostaus harrastuspuolelle ennen kuin lähden personal treinerin pakeille, tuumin tyytyväisenä ja aloin hommiin.
Muutaman kuvan nappaaminen ei kauaa vienyt ja sitten vaan tekstiä ja kuvien laittoa.
Niin luulin.
Kuvat toimivat "pilvessä" aika lailla erikoisesti ja tallennusmuoto näytti jotain ihan muuta kuin mihin olen tottunut. Blogi jumittui aina sinnikkään oloisesti ja päätin tehdä sen, mitä näissä tilanteissa yleensä teen.
Boottasin sammutin koko vehkeen ja siirryin kahvin keittoon.
Toistin sitten äsken kuvatun, edelleen jumittaa. Suljen. Menen hakemaan kahvikupillistani.
Valmis kahvi pannussa näytti oudon vaalealta.
Kaikki sen tietää, mitä tapahtuu, jos suodatinpussi on taittunut ja vesi osuu vain pieneen osaan kahvijauheesta?
Pelastusoperaatioksi päätin tiputella kahvin suoraan mukiin

Paha vain, olin  utelias näkemään, että tippuuko -  nostin siis suodatipussia sillä seurauksella, että se hajosi.
Kaikki sen tietää, mitä siitä seuraa.
Ei saa kahvia.

Sitten soi puhelin ja Kotiprofessorilla oli asiaa. Hän oli jo hyvän matkaa kohti Helsinkiä ajamassa omaa autoaan.
-Niin, olin näköjään saanut illalla jo viestin, että punaisessa autossa palaa valot (minun autoni siis). En huomannut illalla.
Joku ihminen oli todella nähnyt vaivaa ja viestittänyt. Kiitos sille ihmiselle.
-Pitää varmaan sitten kävellä kuntosalille (räntää joka suunnasta  ja sohjoa) ja takaisin ja hoitaa joku lataaja paikalle.
Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta tämä minulle.
En siis vieläkään saa  kahvia.
Hoksaan kuitenkin, että jos oikein rivakasti kävelen, niin ehdin juoda capputsinot kuntosalin piukkukahviossa. Astelen reippaasti  ja viis veisaan siitä, mitä personal treinerini on suunnitellut, minä haluan sen kahvin.
Vaatteiden vaihto sujuu nopeasti ja ranteessani oleva sykemittarin kello näyttää 8.40. Ruhtinaalliset 10 minuuttia aikaa kahvitella ja sen päälle 10 minuuttia omatoimiseen lämmittelyyn polkulaitteessa.
Kun astun pukuhuoneen ovesta kohti kuntosalin kahviota, ihmettelen seinäkelloa.
Se näyttää 8.49.
Olen ihan itse alkuviikolla vaihtanut sykemittarin kello-osan patterin ja painellut asetuksetkin kuntoon. Olin silloin todella ylpeä suorituksestani.
Jostakin syystä kelloaika oli liki 10 minuuttia jäljessä.
Ei kahvia vieläkään.
Oikein avaudun personal treinerille asiasta. Ei heru armoa tunnin suhteen kumminkaan.
Tunnin jälkeen hän ottaa tuon kelloni ja alkaa katsoa sen asetuksia.
Paha vain hän ei tunnu ymmärtävän mitään.
Kielen olen minä näköjään laittanut portugaliksi.
Pankaa paremmaksi!

Mökkielämää

Vuosi sitten valmistui mökkimme ja sen myötä on opeteltu Viisaan Miehen (isäni) opissa kaikkea, mitä mökeillä kuuluu mihinkin vuodenaikaan tehdä. Kuvia olen näpsinyt sen verran kun olen puuhiltani ehtinyt.

Laiturin pakkasenpuremia

 
Piilo (mökkimme nimi) on nro 19

 Syysvalaistus Piilossa

 Hyvä ruoka, pafremoi mieli

 Joutsenperhe

 Kotiprofessori suorittaa korjausmaalauksen vaatiman teippauksen.

 Murkku kesätöissä, maalasimme kaivon katteen ja autokatoksen - hienot ovatkin.

 Neiti Kuusivee tutkii kaislaveneen kulkua laiturilla

Kotiprofessori valvontatehtävissä :)

 Keräsin kaikki tontin vuorenkilvet pois (äitini luvalla) - jätesäkkejä tuli kaikkiaan 13.

 Kottikärryjä on tarvittu - istutimme mm n 200 neliötä kunttaa.

 Iltavalaistus

 Tämä pöllö huolehtii siitä, että linnut eivät tule terassille

 Sieniä sateella

 Vieraitakin on käynyt

 Turvallisuus ennen muuta, Kotiprofessori on tarkka siitä, että turvavaljaat eivät haittaa kattojen puhdistusoperaatiota.

 Valjaat toki hankittiin ja ne olivat minun turvani, kun olin katolla. Siis minä katolla - kyllä. Ei kuvaa siitä, koska minä kuvaan.

 Näkymä saunalta.

Saunan tunnelmia

 Kaisloja leikattiin laiturin vierustoilta

 Vene telakalla - ja puhtaana

Talvi saa tulla

Juhlavasti

Kotiprofessorilla ei aina mene asiat allakkaan. Kuten 25-vuotishääpäivä.
Otti ja lähti eilen yllättäen illaksi ja yöksi pääkaupunkiin, kun aamulla oli aikainen luento.
Panin merkille, että mitään kummallisempaa juhlantuskaa ei ilmennyt (= aamulla olisi voinut ojentaa pikkupaketin ja onnitella).
Aamulla soitti ja mietin, että muistutanko sanonko onnea hääpäivän  johdosta.
Ei muistanut. Kertoi että on kylmä. Helsingissä aina.
En muistutellut asiasta, kun tiesin, että luentofiilis ja panostus siihen olisi saattanut karata.
Näin paljon oppii kun viihtyy 25 vuotta yhdessä.
Minä panostin juhlaan oikein kunnolla: hankin  kahluuhousut, että pääsee mökin rannan kaislasotaa käymään.

Lisäksi mielen sivistystä

Mietin sitten mökillä käydessäni, että lienee syytä olla tyytyväinen  tähän 25-vuotiseen taipaleeseen, vaikka lahjoja saatikka kukkasia ei tullutkaan: Vanhan mökin remppakeittiö  on melkein valmis. 

Siinä sitä lahjaa on ihan kylliksi :)

Ehdotin sitten kuitenkin, että mentäisiinkö nyt syömään  päivällinen jonnekin, kun kerran oltiin kotona juuri parahultaisesti syömistä ajatellen.
-Voi eii, olin matkalla syömässä ja olikin ihan rekkamiehen annos. En taida jaksaa.
Mitä siinä sitten, otin eilistä jääkaapista ja lämmitin.
Hyvää oli.

Siltarakkautta

Tämä keltainen silta ei ole kertaakaan pettänyt. Kun sen ensi kertaa vuosittain näkee, alkaa todellinen kevät kuplia rinnassa.

 Kävelysilta näyttää kutsuvalta, kun se on reunustettu kukilla.

 Olipa joku ehtinyt miettiä viikonlopun teemaakin - rakkauslukkojen rinnalle oli virkattu tärkeä sanoma:

Näillä eväin uuteen viikkoon!

Kevään merkkejä ihmettelemässä

 Kotinurkilla tapahtuu. Lehtitiedon mukaan tänä kesänä voin liittyä taas aamun uimaryhmään likeisen Samppalinnan uimalan vesiin (aamuvuorolaiset uivat ja vesijuoksevat klo 06.00 alkaen). Taitaa olla eka kerta kun Eläkekortistani on hyötyä!

 
Viitta on pysynyt paikoillaan. Ympäristöä katsellessa en voi olla epäilemättä: mahtaako paikka valmistua toukokuun loppu/kesäkuuksi?

 
 Samppalinnan takana sijaitsevaa tykkiä ei vieläkään ole puhdistettu...

 Urheilupuiston lammella melkein näin  t e l k ä n .

 Likempää katseltuna kyseessä olikin...

 ...tukki. Tai puunrunko, mikä nyt oikea termi onkaan.

Tallustelin myös ihka uuden leipomon vieritse.  Forum korttelissa on viehättävä

Leipomo Gryn , joka tekee tuotteensa juureen - kotiin tuomisina pari  maukasta vehnä-spelttisämpylää ja Grynin omaa mysliä. Maistuivatkin hyviltä!

               Elämään mahtuu nykyisin kiireetöntä oloa - eläkkeellä ehtii eikä kiirettä ole!

Penkkarimuistoja

Oltiin ihan sohvaperunoina Kotiprofessorin kanssa. Katselimme alueen uutisista, miten kotikaupungin  "vanhat" tanssivat  Logomossa. Hienoja olivatkin.
- Ei meillä (siis  h e i l l ä  Porissa) mitään tanssittu.
-No miten se olisi ollut mahdollista, kun kävit poikalyseota? Kuka teitä olisi tanssittanut? Mitä teillä sitten oli?
-Eikä meillä heitelty karkkeja, toteaa lisäksi ja koittaa olla jotenkin arvokkaan näköisenä.
-No mitä Porin Suomen syvässä eteleäässä lyseossa sitten oli traditiona?
-Meillä oli makkaraa kaulan ympärillä ja heitimme makkaranpaloja kadunvarsilla seisoville.
-Heititte  m a k k a r a a  ?
-Niin, yhden kaverin isä oli töissä jossain paikassa, josta sai makkaraa ja kaikilla oli sellainen iso makkarakääty kaulassa. Ja siitä paloja sitten heitettiin.
- ??!!
Nousen oikein istumaan sairassohvaltani, olen tukehtua yskääni.
-Niin ja ennen kuin nousimme auton lavalle, kävimme läiskimässä niillä makkarakäädyillä opettajia, sillä tavalla hellästi käsivarteen ja olkapäälle.
- ??!!
-Eikä meillä ollut mitään erityisiä pukuja. Minä käänsin talvitakkini nurin päin ja se oli ihan hyvä. Yhden kaverin isän työpaikalta löytyi sellaiset työmiesulkohaalarit kaikille ja ne oli päällä. Kyllä oli mielestäni aika tyylikästä. Sentään lyseon porukaa oltiin. Näytettiin, mistä tuulee.
- ??!!
-Vaikka kyllä pitää myöntää, että tuo yksi turkulainen nuori mies oli puvustanut itsensä hienosti. Mämmiksi. Tosi hyvä idea, totesi ja jatkoi makkaramuisteluaan.
Mitä siihen sitten sanomaan, turkulaiset osaa.
-Itse asiassa kyllä yhteislyseossa ne tanssi - ja kai ne heitti karkkeja. Me vaan oltiin makkaramiehiä.
Jotain tolkkua sentään...

Kuva ei liity tarinaan, mutta makkaraa siinä nyt on.

Kirkastuksen hetki

Kyllä nyt harmittaa.
Jos on sairastanut infulenssan, tietää, että toipumisprosessi on pitkä. Prosessiin liittyy mitä hirveimpien toisten äitien ruokien nauttiminen pakkosyöminen ja  liki loputtomalta tuntuva TV:n toljottaminen. Lukea ei jaksa, ei ainakaan sisustuslehtiä kummempia, kudin ei pysy kädessä ja jos pysyy, niin pää ei ymmärrä kaikkia "anelmaisten" ohjeita.
Siispä TV:tä.
Tajusin kaksi päivä sitten, että alan toipua. Oivallukseeni johti se voimakas kiukku, jonka valtaan jouduin, kun näin silmälasikaupan mainoksen. Tiedättekö sen, jossa vanhan pariskunnan miespuolinen olento tuo hyvää tarkoittavasti vaimolleen uudet lasit, jotta vaimo näkisi TVstä itselleen tärkeät ohjelmat paremmin?
Ja mitä tekee vaimo? Ihastuu kun tajuaa näkevänsä TV:stä ohjelmat. Tyrmistyy kun katsoo miestänsä uudet kakkulat silmillään. Nousee, pakkaa ja häipyy.

Mikä ihmeellinen kirkastuksen hetki.

Ensi kerran kahteen viikkoon tunnen jotain muuta kuin turtaa väsymystä. Vihastun tuolle ilkeännäköiselle kurttunaamalle, joka tuosta vaan ottaa ja lähtee.

Tarinaa voisi tietysti kehitellä vaikka miten. Että miksi lähtee?
Huomaan pohtivani, että mitä jos asetelma olisi toisin? Mitä jos lähtijä oli mies? Taitaisi kaikenmaailman naisasianaiset lähteä liikkeelle ja suomia sitä, miten pitkän parisuhteen jälkeen mies voi jättää vaimonsa, joka on sentään kaikki yhteiset vuodet...

Miten ja miksi viestitään näin? Että niinkuin ryppyisellä naamalla olisi väliä? Että miten tämmöistä mainosta voidaan tehdä? Mikä sen tavoite on?
En ole kuullut mitään ihmettelyä tai vastaansanomista. Entä jos pariskunta mainoksessa olisi nuorempi ja nätimpi? Nousisiko silloin edes joku/jotkut barrikaadeille? Puolustamaan ketä? Boikotoimaan tätä silmälasikauppaa?

Mainoksen loppu tiivistyy nopeaan zoomiin tämän pariskunnan hääkuvaan. Koen suunnatonta tyydytystä, kun tajuan, että tuo ilkeä kurttunaama oli jo silloin parhaat päivänsä nähnyt.


PS
Mairkkinointi lienee tässä onnistunut. Tarina herätti. Se alkoi elää paitsi minussa niin taatusti muissakin.
Minä vain en koskaan asioi Instrumentariumissa tämän kampanjan jälkeen.