Asuuko teillä tonttuja?

Onko yhtäkään ihmistä, joka olisi välttynyt kuulemasta (näkemästä) tämän joulukauden hittituotteesta, t o n t t u o v e s t a ?
Sain idean valmistaa perinteisten joulukorttien sijaan ystäville ja tutuille  sellaisen. Sikäli aihe liippaa omaa harrastuselämää, että koko vastaa juuri jetsulleen nukkekotimittakaavaa,
En oikein täsmälleen tiennyt, mihin ryhdyin. Sain nimittäin sitten tehdä niitä yli 30 aika monta. Tein myös Neiti Kuusiveen päiväkoti Vilskeelle muutaman.
Seurauksena jumiin mennyt niska, päänsärky ja turvonneet oikean käden sormet. Hartiasärky ja huonosti nukuttuja öitä. Hammasten kiristystä. Parisuhteen pulmia (lue: Kotiprofessori joutui sahamaan aika monta listaa, ja joskus jopa jiiriin...).
Muutamia tässä:

Ovien koko on karmeineen 10,5*18,5 cm.

 Portaat kuuluvat asiaan, sillä miten muuten tonttu pääsee ovelleen? Ovi nimittäin sijoitetaan jalkalistan päälle.

Päiväkodin lapsille menneet ovet.

Sitten piti kokeilla pikkukatoksen pykäämistä...

 Taloyhtiön tonttu kulkee tästä.

Neiti Kuusiveelle tein myös oven ja sen mukana meni 24 pikkujuttua. Äitinstä sitten laittaa öisin jonkin niistä oven vierelle aamua odottamaan. On ikään kuin joulukalenteri.

                                   Tästä näkee sijoittumisen,
 ja tästä yksi tapa koristella.

  Yhteistyökumppaneillekin ovia...

 

Tyttären työprojekti sai omansa.

Personal Trainerin ovi kutsuu kuntoilemaan.

Mökkimatkalla innostuin vanhoista ladonovista.

                                   Ladonovisarja

Virheä ovi lähti Turkkiin ja oli paketti oikein tullissa avatttu...

 Saranaharjoittelua

Entiselle esimiehelle tein savusaunan oven.

                               Työpaikan (sen entisen) emännälle tein oman oven keittiöön.

             Ja eilen muutti meille kotiinkin tonttu!

Sain askartelusta hetkeksi tarpeekseni. 

Tosin yksi ovi pitää vielä valaista... sen verran on hulluutta ilmassa!

Pahan päivän ilta

Se on se tunne.
Aamulla heräsin ennen Kotiprofessorin kellonsoittoa. Viisarit näyttivät 06.05.
Reippaasti ylös, aamupuuro muitten äitien valmistamasta valmistökötistä ja innolla eteenpäin.
- Kerrankin aikaa tehdä blogipostaus harrastuspuolelle ennen kuin lähden personal treinerin pakeille, tuumin tyytyväisenä ja aloin hommiin.
Muutaman kuvan nappaaminen ei kauaa vienyt ja sitten vaan tekstiä ja kuvien laittoa.
Niin luulin.
Kuvat toimivat "pilvessä" aika lailla erikoisesti ja tallennusmuoto näytti jotain ihan muuta kuin mihin olen tottunut. Blogi jumittui aina sinnikkään oloisesti ja päätin tehdä sen, mitä näissä tilanteissa yleensä teen.
Boottasin sammutin koko vehkeen ja siirryin kahvin keittoon.
Toistin sitten äsken kuvatun, edelleen jumittaa. Suljen. Menen hakemaan kahvikupillistani.
Valmis kahvi pannussa näytti oudon vaalealta.
Kaikki sen tietää, mitä tapahtuu, jos suodatinpussi on taittunut ja vesi osuu vain pieneen osaan kahvijauheesta?
Pelastusoperaatioksi päätin tiputella kahvin suoraan mukiin

Paha vain, olin  utelias näkemään, että tippuuko -  nostin siis suodatipussia sillä seurauksella, että se hajosi.
Kaikki sen tietää, mitä siitä seuraa.
Ei saa kahvia.

Sitten soi puhelin ja Kotiprofessorilla oli asiaa. Hän oli jo hyvän matkaa kohti Helsinkiä ajamassa omaa autoaan.
-Niin, olin näköjään saanut illalla jo viestin, että punaisessa autossa palaa valot (minun autoni siis). En huomannut illalla.
Joku ihminen oli todella nähnyt vaivaa ja viestittänyt. Kiitos sille ihmiselle.
-Pitää varmaan sitten kävellä kuntosalille (räntää joka suunnasta  ja sohjoa) ja takaisin ja hoitaa joku lataaja paikalle.
Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta tämä minulle.
En siis vieläkään saa  kahvia.
Hoksaan kuitenkin, että jos oikein rivakasti kävelen, niin ehdin juoda capputsinot kuntosalin piukkukahviossa. Astelen reippaasti  ja viis veisaan siitä, mitä personal treinerini on suunnitellut, minä haluan sen kahvin.
Vaatteiden vaihto sujuu nopeasti ja ranteessani oleva sykemittarin kello näyttää 8.40. Ruhtinaalliset 10 minuuttia aikaa kahvitella ja sen päälle 10 minuuttia omatoimiseen lämmittelyyn polkulaitteessa.
Kun astun pukuhuoneen ovesta kohti kuntosalin kahviota, ihmettelen seinäkelloa.
Se näyttää 8.49.
Olen ihan itse alkuviikolla vaihtanut sykemittarin kello-osan patterin ja painellut asetuksetkin kuntoon. Olin silloin todella ylpeä suorituksestani.
Jostakin syystä kelloaika oli liki 10 minuuttia jäljessä.
Ei kahvia vieläkään.
Oikein avaudun personal treinerille asiasta. Ei heru armoa tunnin suhteen kumminkaan.
Tunnin jälkeen hän ottaa tuon kelloni ja alkaa katsoa sen asetuksia.
Paha vain hän ei tunnu ymmärtävän mitään.
Kielen olen minä näköjään laittanut portugaliksi.
Pankaa paremmaksi!

Mökkielämää

Vuosi sitten valmistui mökkimme ja sen myötä on opeteltu Viisaan Miehen (isäni) opissa kaikkea, mitä mökeillä kuuluu mihinkin vuodenaikaan tehdä. Kuvia olen näpsinyt sen verran kun olen puuhiltani ehtinyt.

Laiturin pakkasenpuremia

 
Piilo (mökkimme nimi) on nro 19

 Syysvalaistus Piilossa

 Hyvä ruoka, pafremoi mieli

 Joutsenperhe

 Kotiprofessori suorittaa korjausmaalauksen vaatiman teippauksen.

 Murkku kesätöissä, maalasimme kaivon katteen ja autokatoksen - hienot ovatkin.

 Neiti Kuusivee tutkii kaislaveneen kulkua laiturilla

Kotiprofessori valvontatehtävissä :)

 Keräsin kaikki tontin vuorenkilvet pois (äitini luvalla) - jätesäkkejä tuli kaikkiaan 13.

 Kottikärryjä on tarvittu - istutimme mm n 200 neliötä kunttaa.

 Iltavalaistus

 Tämä pöllö huolehtii siitä, että linnut eivät tule terassille

 Sieniä sateella

 Vieraitakin on käynyt

 Turvallisuus ennen muuta, Kotiprofessori on tarkka siitä, että turvavaljaat eivät haittaa kattojen puhdistusoperaatiota.

 Valjaat toki hankittiin ja ne olivat minun turvani, kun olin katolla. Siis minä katolla - kyllä. Ei kuvaa siitä, koska minä kuvaan.

 Näkymä saunalta.

Saunan tunnelmia

 Kaisloja leikattiin laiturin vierustoilta

 Vene telakalla - ja puhtaana

Talvi saa tulla

Juhlavasti

Kotiprofessorilla ei aina mene asiat allakkaan. Kuten 25-vuotishääpäivä.
Otti ja lähti eilen yllättäen illaksi ja yöksi pääkaupunkiin, kun aamulla oli aikainen luento.
Panin merkille, että mitään kummallisempaa juhlantuskaa ei ilmennyt (= aamulla olisi voinut ojentaa pikkupaketin ja onnitella).
Aamulla soitti ja mietin, että muistutanko sanonko onnea hääpäivän  johdosta.
Ei muistanut. Kertoi että on kylmä. Helsingissä aina.
En muistutellut asiasta, kun tiesin, että luentofiilis ja panostus siihen olisi saattanut karata.
Näin paljon oppii kun viihtyy 25 vuotta yhdessä.
Minä panostin juhlaan oikein kunnolla: hankin  kahluuhousut, että pääsee mökin rannan kaislasotaa käymään.

Lisäksi mielen sivistystä

Mietin sitten mökillä käydessäni, että lienee syytä olla tyytyväinen  tähän 25-vuotiseen taipaleeseen, vaikka lahjoja saatikka kukkasia ei tullutkaan: Vanhan mökin remppakeittiö  on melkein valmis. 

Siinä sitä lahjaa on ihan kylliksi :)

Ehdotin sitten kuitenkin, että mentäisiinkö nyt syömään  päivällinen jonnekin, kun kerran oltiin kotona juuri parahultaisesti syömistä ajatellen.
-Voi eii, olin matkalla syömässä ja olikin ihan rekkamiehen annos. En taida jaksaa.
Mitä siinä sitten, otin eilistä jääkaapista ja lämmitin.
Hyvää oli.