Sivut

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kuvamysteeri

Olen siinä onnellisessa asemassa, että tietotekniikkaan liittyvät ongelmat hoitaa Joku Muu. Ainakin niin kauan ainakin kun pysyttelen työkoneella, joko työpaikalla tai sitten kotona laajakaistan varrella. Astuin  noin pari vuotta sitten ihan uuteen maailmaan, kun annoin Kotiprofessorin määrittää minulle uuden "oman" koneen. Blogittamista ja etenkin harrastustoimintaani ajatellen oli kätevää (Jonkun Muun konsultaation perusteella) valita minulle 27 tuumaisella näytöllä varustettu A p p l e.
-Näkee hyvin elokuviakin Areenalta, iloitsi Kotiprofessorikin tuolloin.
Niin tyypillistä.
Olisi pitänyt uskoa omiin etiäisiini ja pysytettä tutussa järjestelmässä.

Jo vain tulee päivitettävää ja ajan hermolla olemista asioissa, joista ei ole harmainta haisua.
Viime viikolla hävisivät kaikki 4897 valokuvaa.
Jokin  päivitys ne varmaan nielaisi jonnekin pilveen?

Samalla kerralla kun siinä jotakin pyydettyä juttua päivitin, siinä sivussa harjoittelin Lumiallani otettujen kuvien siirtoa koneelleni. Sen sain tehdyksi, kaikki 673 kuvaa lähtivät puhelimesta. Applen  ilmoittaman luvun mukaan määrä  360 ja "parhaillaan siirrossa on 76".
Repikää siitä. Missä ne loput on?

Lähdin kävelylle, napsin kuvia ja ihan malliksi teille, joilla on samantyyppistä asian haltuun ottamisen hankaluutta: laitoin ne sähköpostilla itselleni ja sieltä noukin Applen työpöydälle - ja nyt ne näyttävät olevan jossakin "esikatselumoodissa". Eivät siis siirtyneet järjellisinä kuvina bloggaukseen.
Tämä kuva ei siis liity mitenkään  tähän.  Oli  yksi niistä, joita kuvistani tällä erää löytyy. Itse tehtyä pataleipää ja siemennäkkäriä. Hyvää lohtusyömistä.
 Ja niille jotka kaipaavat aurinkoa, maisemia Alanyan  matkastani:



                                                              Sen pituinen se.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti