Sivut

perjantai 27. joulukuuta 2013

Uuden vuoden kujeet - arvaa mikä on kyseessä ;)

 Veljelläni,vaimollaan, minulla ja Kotitohtorilla on jouluperinteenä hankkia lahjat sarjassa "lahja naiselle/miehelle, jolla on jo kaikkea". Aina sitten aattoiltana kisataan, kumpi on löytänyt vaikeimmin arvattavan (traditio on  pakettia avattessa arvata / tietää mikä on kyseessä. Voittaja on se, jonka paketin sisusta ei toiset arvaa). Lahjaa ryhdytään etsimään heti, kun joulusta on päästy ja monta ratkiemukasta löytöä ollaan puolin ja toisin tehty. Hommaan kuluu ilmoittaa, milloin sen on löytänyt. Kirvelevin muisto liittyy (en muista enää vuotta), kun velipoika infosi  noin suunnilleen maaliskuussa, että "löyty".
Tämän joulun ehdoton voittaja on veli ja vaimonsa. Ei tästä setistä helpolla yli pääse.

Laatuviiniä?
 
Laatikkoa aukaistaessa paljastuu pelin henki:

 
Näistä tunnistin alkuun vain tuon vasemmalla olevan, siis nro 1:n. Kotitohtori (niin keittiömies kuin luulee olevansa onkin) ei tunnistanut ainuttakaan.
Tässä vielä lähikuvaa upeasta keittiötarvikesetistä:
 
 
Tehtävänne on osallistua kommetoimalla, mihin tarkoitukseen nämä kaikki ovat. Lupaa kaikkien osallistuneiden kesken arpoa yhden palkinnon ja joka tietää kaikki, saa tietysti palkinnon! Tai ainakin jos edes jonkin tunnistaa. Aikaa vastaamiseen on 2.1. 2014 asti. Luettelon voi laittaa numerojärjestyksessä, 1 - 6, liikkeelle vasemmalta. Kiitos jo etukäteen ;)
Laitan erityishaasteen seuraaville (muutkin saavat osallistua)
 
 
Näillä mietoksin uuteen vuoteen.

11 kommenttia:

  1. Hauska idea teillä ja hauska kilpailu sen myötä! :D

    Tässä omia veikkauksia, muutama jäi täysin mysteeriksi.

    1 valkuaisen erotin
    2 parsankuorija
    3 oliivin- tai kirsikankivenpoistaja
    4 tomaatinkannanpoistaja
    5 ?
    6 ?

    VastaaPoista
  2. Pitää äkkiä vastata ennenkuin nettiaika loppuu. Mies keksi laittaa netin sulkeutumaan ajastimella, ettei pojat pelaa koko yötä.

    Hieno lahjaidea! Meillä on tapana ostaa appiukolle ja joskus muillekin lahjaksi sellainen pulmapeli, jossa pitää esim. irrottaa kaksi osaa toisistaan. Ostin tänä jouluna hänelle Ärsyttävän insinööritapin. Kyllä - se oli pulman nimi :) Ei ole vielä soittanut ja kysynyt ratkaisua.

    Itse asiaan eli minun tietoni noista kapineista. Joudun kyllä toistamaan Vuoden siivojan vastauksia eli

    1 valkuaisen erotin
    2 parsankuorija
    3 oliivinkiven poistaja (mies auttoi)
    4 tomaatinkannan poistaja (ensin kyllä mietin, että tällä tehdään pariisinperunoita, mutta siinä ei ole noita piikkejä)
    5 valkosipulinpuristin (vähän erikoisempi malli)
    6 suppilon kapea pää työnnetään johonkin hedelmään (esim. sitruuna) ja mehu kaadetaan leveästä päästä


    VastaaPoista
  3. Kiitos hurjan hauskasta haasteesta! Yhtäkään noista en olisi itse tiennyt, mutta komppaan Etanaelliä, fiksun kuuloiset vastaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvä strategia - niin hyvin Etanaelli tiesi ;)

      Poista
  4. 1 valkuaisen erotin
    2 parsankuorija
    3 oliivin-kivenpoistaja
    4 tomaatinkannanpoistaja
    5 valkosipulipuristin
    6 tämä on HANKALA! ENsin ajattelin jotain sitruspuristinta, mutta sitten tuli mieleen että vosiiko tämä olla esim oliiviöljypullon päähän että olisi helpompi kaataa öljyä... EN kyllä keksi! :)
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Tää on helppo nakki.
    Kaikki jotka väittää noitten kuuluvan keittiövälineisii, on väärässä. Kyseessä on meinaan NENÄNKAIVUUsetti.

    1. Härpäke mikä laitetaa nenän alle, peukulla tukitaan toinen reikä nenästä ja sitten niistetään. Siitä sitä on sitten mukavaa kattella millassii aarteita nenästä on pihalle lentänny ja kiinni saatu.

    2. Tällä kaavitaan nenän reikien alkuosasta kovettunutta räkää irti.

    3. Kuppi osa työnnetään nenänreikään ja viedään nenässä olevan kolon kohalle. Tapilla painetaan nenää ulkopuolelta, jolloin kuopassa ollu räkäklimppi tulee esille ja siitä se on sitten helppo napata tarkkailtavaks päivänvaloon.

    4. Nenänreijän perukoilla olevien, kuivuneitten räkäpalojen kaivamisväline.

    5.Tällä vehkeellä saa prässättyä kaikki löydetyt ja kaivetut räkäklimpit yheks isoks palaseks....

    6. ...ja sitten tän avulla se iso klöntti tipahutetaan suuhun maisteltavaks ja mussutettavaks.

    VastaaPoista
  6. No jestas. Olin ihan varma, että kyseessä on joku hammaslääkärin ensiapupaketti :D

    VastaaPoista
  7. No kerro jo oikeet vastaukset!! :D

    VastaaPoista
  8. Tämä viesti löyttyi mummon gmailista 31.12.
    Höplästä vetivät sukulaiset teitä. Muka keittiövälineitä? Nämähän ovat moderneja lääketieteellisiä välineitä, Kotitohtori ainakin olisi voinut jonkun tunnistaa (sic!)
    1. Kivespuntari (eurooppalaista kokoa)

    2. Sormenkynnen kaarevuusmittain (paljastaa vaikean tautitilan, ks. tark. ns. kellonlasikynsioireyhtymä)

    3. Paiseenpuhkaisin (soveltuu myös isohkoihin finneihin)

    4. Sieraimenpuhdistin (aikuisen koko)

    5. Korvalehden rasvaprosentin mittausväline (myös itsehoitoon)

    6. Gynekologin välineistöä: kutistin

    VastaaPoista