Sivut

torstai 9. toukokuuta 2013

Autokaupoilla

Uuden auton hankinta on vakava asia. Prosessi on pitkä. Noin 70 000 km sitten Kotitohtori oli sitä mieltä, että ei kannata uutta hankkia, kun vanhalla voi ajaa vielä tuplasti sen määrän, mitä mittarissa tuolloin oli. Kuukauden kuluttua ajatus oli toinen, jos sittenkin hankkisi uuden, kuukauden päästä siitä uutta ei kannattanutkaan hankkia. Tätä mielenvaihtoa kesti valehtelematta liki vuoden. Merkki on pysynyt samassa olympiarengasbrändissä vuosia. Ja joka kerran minä olen sitten  myötäillyt kulloinkin voimassa ollutta mielialaa. Minulla ei ole hätää, oma autoni toimii, se on  nätti, sopivan pieni ja ennen muuta kauniin tuoreen koivunlehden metallinvihreä. Ja neliovisena sen takapenkille saa lapsenlapset  kätevästi vyötettyä.
Tapahtui sitten eräänä iltana:
- Eiköhän nyt sitten ole aika hankkia se uusi auto (tavallista määrätietoisempi sävy), mennäänkö lauantaina katsomaan, kuului koneen ääreltä (autokaupan sivusto auki).
- Mennään vaan, mitä väriä olet ajatellut (katselin olan yli autoesittelyä).
- Neliveto olisi nyt ajatuksissa. Katso nyt noita lamppuja ja rattimallia, sitä olen ajatellut.
- Ei ainakaan valkoista voi ottaa, se on tylsä, tai sinunhan se auto sitten on...
- Onkohan tuollainen neliveto quattro jo liikaa, ainakin sitä voisi paikan päällä kysellä ja mitähän tuohon business malliin liittyy (selvästi myytyä miestä).
- Ei varmaan kannata punaista ottaa, kun sinun vanhasi on punainen. Jotain vaihtelua sentään...
- Olen ajatelllut, että annamme vaihtoon sinun autosi (se ihana vihreä) - se on aika turvaton, kun kuljetat sillä lapsia ja maantieajossa tuo minun vanha on varma ja turvallinen ja kestää vielä pitkään
- No sitten ainakin joku muu kuin punainen, meneehän ne sekaisinkin  tuossa pihalla, jos kummallakin on punainen auto.

Kaupassa
- Miten ihmeessä kaikki autot voi olla valkoisia täällä (olen aidon ähmistynyt)?
Myyjä lähestyy: Voiko olla avuksi -kysymys laukaisee Kotitohtorin sanaisen arkun, jossa teknisiä kysymyksiä riittää siihen malliin, että alan oivaltaa hänen todella pohtineen asiaa viimeisen vuoden.
Minäkin laitan korteni kekoon:
- Mitä värejä tästä mallista on? (myyjä on taatusti tottunut lähestymistapaani, koska jaksaa olla ystävällinen, ojentaa mallikirjan ja selostaa värityypit)
- No onko nyt esittää näistä väreistä oikeita autoja, ei noin pienestä värimallista saa selvää (esillä olevat autot olivat paria poikkeusta lukuunottamatta valkoisia)?

Koeajo
Lopulta sovitaan koejao muutaman päivän päähän. Sinne mennessä Kotitohtori ohjaa autoaan hymynkareinen innostus suupielissä. Minulla enemmänkin mielessä huoli. Olen muutaman kerran  ollut autoa hankkimassa ja  niinä kertoina on päädytty juuri siihen koeajokappaleeseen. On saatu heti. Nimittäin uutta autoa ei oteta suoraan "kaupan hyllyltä".
- Minkähän värinen se koeauto mahtaa olla?
- On tosi mielenkiintoista koeajaa neliveto-sportti-erikoisurheilualusta-malli (tosi innoissaan).
- Ei varmaan kannata valkoiseen tyytyä enkä minä mustastakaan tykkää, tai siis tietysti sinunhan se auto sitten on...
Koeajosta tehdään ajolupapaperit ja matkalle lähdetään. Neliveto pitää kuulema hyvin tiessä (ratin takaa kuultua).

Odotus
Koeajoautoa ei päätetty ottaa, liika sporttinen, turhia herkkuja, musta.
- No niin, sinulla on nyt aikaa viikonlopun yli miettiä autolle väri (ei valkoista, eikä ikinä mustaa). Olen päättänyt, että otamme metallivärin, sinä saa valita, mikä se noista on (ojentaa runsaasti merkintöjä sisältävän merkkikohtaisen mainoskirjasen).
- Minkä värisestä sinä tykkäisit (kysehän ei ole minun autostani....)?
- Katso miten hienoja ratteja  ja vanteita (esittelykirjasen mukaan  ainankin 50 eri sorttia, turhaa hifistelyä mielestäni)

                             

                             

- No milloin sen sitten saa?
- Kolmen kuukauden päästä (e i  v o i  o l l a  t o t t a). Tässä pitää nyt sitten muistaa, että sinun autoasi ei kannattaisi missään enää lisää kolhia, se menee vaihdossa.

Uuden auton hankinta on vakava asia ja sen värin valinta kauaskantoinen päätös. Joutuuhan sitä  kestämään seuraavat  8 vuotta (sen verran oli vanha käyössä). Mahdollisuudet värin suhteen ovat supistuneet kahteen. Muistaakseni kaupassa oli niiden valkoisten rinnalla ainakin yksi  jommalla kummalla näistä.

Taidan lähteä paikan päälle hifistelemään.

Loput odotusajasta kuluukin oman auton (sen nätin vihreän)  takaluukun siivoamiseen. 

3 kommenttia:

  1. Meilläkin on oltu autokaupoilla. Toissapäivänä miehellä oli koeajossa joku, jonka merkkiä en edes tiedä. Hänen autonsa valintaan en pääse osalliseksi muuten kuin kauhistelemaan hintaa, jonka se maksaisi, jos ottaisi kaikki mahdolliset herkut eli lisävarusteet. Samalla rahalla saisi asunnon jopa Helsingistä.

    VastaaPoista
  2. Pääasia, että väri on passeli, näin on ;).

    VastaaPoista
  3. "Katso miten hienoja ratteja ja vanteita" Hyvä kiima on päällä :D Ei se enää voi muuttaa mieltään.

    VastaaPoista