Sivut

tiistai 21. marraskuuta 2017

Mökkielämää

Vuosi sitten valmistui mökkimme ja sen myötä on opeteltu Viisaan Miehen (isäni) opissa kaikkea, mitä mökeillä kuuluu mihinkin vuodenaikaan tehdä. Kuvia olen näpsinyt sen verran kun olen puuhiltani ehtinyt.
Laiturin pakkasenpuremia
 
Piilo (mökkimme nimi) on nro 19
 Syysvalaistus Piilossa
 Hyvä ruoka, pafremoi mieli
 Joutsenperhe
 Kotiprofessori suorittaa korjausmaalauksen vaatiman teippauksen.
 Murkku kesätöissä, maalasimme kaivon katteen ja autokatoksen - hienot ovatkin.
 Neiti Kuusivee tutkii kaislaveneen kulkua laiturilla
Kotiprofessori valvontatehtävissä :)
 Keräsin kaikki tontin vuorenkilvet pois (äitini luvalla) - jätesäkkejä tuli kaikkiaan 13.
 Kottikärryjä on tarvittu - istutimme mm n 200 neliötä kunttaa.
 Iltavalaistus
 Tämä pöllö huolehtii siitä, että linnut eivät tule terassille
 Sieniä sateella
 Vieraitakin on käynyt
 Turvallisuus ennen muuta, Kotiprofessori on tarkka siitä, että turvavaljaat eivät haittaa kattojen puhdistusoperaatiota.
 Valjaat toki hankittiin ja ne olivat minun turvani, kun olin katolla. Siis minä katolla - kyllä. Ei kuvaa siitä, koska minä kuvaan.
 Näkymä saunalta.
Saunan tunnelmia



 Kaisloja leikattiin laiturin vierustoilta
 Vene telakalla - ja puhtaana

Talvi saa tulla

tiistai 9. toukokuuta 2017

Juhlavasti

Kotiprofessorilla ei aina mene asiat allakkaan. Kuten 25-vuotishääpäivä.
Otti ja lähti eilen yllättäen illaksi ja yöksi pääkaupunkiin, kun aamulla oli aikainen luento.
Panin merkille, että mitään kummallisempaa juhlantuskaa ei ilmennyt (= aamulla olisi voinut ojentaa pikkupaketin ja onnitella).
Aamulla soitti ja mietin, että muistutanko sanonko onnea hääpäivän  johdosta.
Ei muistanut. Kertoi että on kylmä. Helsingissä aina.
En muistutellut asiasta, kun tiesin, että luentofiilis ja panostus siihen olisi saattanut karata.
Näin paljon oppii kun viihtyy 25 vuotta yhdessä.
Minä panostin juhlaan oikein kunnolla: hankin  kahluuhousut, että pääsee mökin rannan kaislasotaa käymään.
Lisäksi mielen sivistystä
Mietin sitten mökillä käydessäni, että lienee syytä olla tyytyväinen  tähän 25-vuotiseen taipaleeseen, vaikka lahjoja saatikka kukkasia ei tullutkaan: Vanhan mökin remppakeittiö  on melkein valmis. 
Siinä sitä lahjaa on ihan kylliksi :)
Ehdotin sitten kuitenkin, että mentäisiinkö nyt syömään  päivällinen jonnekin, kun kerran oltiin kotona juuri parahultaisesti syömistä ajatellen.
-Voi eii, olin matkalla syömässä ja olikin ihan rekkamiehen annos. En taida jaksaa.
Mitä siinä sitten, otin eilistä jääkaapista ja lämmitin.
Hyvää oli.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Siltarakkautta

Tämä keltainen silta ei ole kertaakaan pettänyt. Kun sen ensi kertaa vuosittain näkee, alkaa todellinen kevät kuplia rinnassa.
 Kävelysilta näyttää kutsuvalta, kun se on reunustettu kukilla.

 Olipa joku ehtinyt miettiä viikonlopun teemaakin - rakkauslukkojen rinnalle oli virkattu tärkeä sanoma:
Näillä eväin uuteen viikkoon!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kevään merkkejä ihmettelemässä

 Kotinurkilla tapahtuu. Lehtitiedon mukaan tänä kesänä voin liittyä taas aamun uimaryhmään likeisen Samppalinnan uimalan vesiin (aamuvuorolaiset uivat ja vesijuoksevat klo 06.00 alkaen). Taitaa olla eka kerta kun Eläkekortistani on hyötyä!
 
Viitta on pysynyt paikoillaan. Ympäristöä katsellessa en voi olla epäilemättä: mahtaako paikka valmistua toukokuun loppu/kesäkuuksi?


 
 Samppalinnan takana sijaitsevaa tykkiä ei vieläkään ole puhdistettu...
 Urheilupuiston lammella melkein näin  t e l k ä n .
 Likempää katseltuna kyseessä olikin...

 ...tukki. Tai puunrunko, mikä nyt oikea termi onkaan.
Tallustelin myös ihka uuden leipomon vieritse.  Forum korttelissa on viehättävä
Leipomo Gryn , joka tekee tuotteensa juureen - kotiin tuomisina pari  maukasta vehnä-spelttisämpylää ja Grynin omaa mysliä. Maistuivatkin hyviltä!
               Elämään mahtuu nykyisin kiireetöntä oloa - eläkkeellä ehtii eikä kiirettä ole!


maanantai 20. helmikuuta 2017

Penkkarimuistoja

Oltiin ihan sohvaperunoina Kotiprofessorin kanssa. Katselimme alueen uutisista, miten kotikaupungin  "vanhat" tanssivat  Logomossa. Hienoja olivatkin.
- Ei meillä (siis  h e i l l ä  Porissa) mitään tanssittu.
-No miten se olisi ollut mahdollista, kun kävit poikalyseota? Kuka teitä olisi tanssittanut? Mitä teillä sitten oli?
-Eikä meillä heitelty karkkeja, toteaa lisäksi ja koittaa olla jotenkin arvokkaan näköisenä.
-No mitä Porin Suomen syvässä eteleäässä lyseossa sitten oli traditiona?
-Meillä oli makkaraa kaulan ympärillä ja heitimme makkaranpaloja kadunvarsilla seisoville.
-Heititte  m a k k a r a a  ?
-Niin, yhden kaverin isä oli töissä jossain paikassa, josta sai makkaraa ja kaikilla oli sellainen iso makkarakääty kaulassa. Ja siitä paloja sitten heitettiin.
- ??!!
Nousen oikein istumaan sairassohvaltani, olen tukehtua yskääni.
-Niin ja ennen kuin nousimme auton lavalle, kävimme läiskimässä niillä makkarakäädyillä opettajia, sillä tavalla hellästi käsivarteen ja olkapäälle.
- ??!!
-Eikä meillä ollut mitään erityisiä pukuja. Minä käänsin talvitakkini nurin päin ja se oli ihan hyvä. Yhden kaverin isän työpaikalta löytyi sellaiset työmiesulkohaalarit kaikille ja ne oli päällä. Kyllä oli mielestäni aika tyylikästä. Sentään lyseon porukaa oltiin. Näytettiin, mistä tuulee.
- ??!!
-Vaikka kyllä pitää myöntää, että tuo yksi turkulainen nuori mies oli puvustanut itsensä hienosti. Mämmiksi. Tosi hyvä idea, totesi ja jatkoi makkaramuisteluaan.
Mitä siihen sitten sanomaan, turkulaiset osaa.
-Itse asiassa kyllä yhteislyseossa ne tanssi - ja kai ne heitti karkkeja. Me vaan oltiin makkaramiehiä.
Jotain tolkkua sentään...

Kuva ei liity tarinaan, mutta makkaraa siinä nyt on.


perjantai 17. helmikuuta 2017

Kirkastuksen hetki

Kyllä nyt harmittaa.
Jos on sairastanut infulenssan, tietää, että toipumisprosessi on pitkä. Prosessiin liittyy mitä hirveimpien toisten äitien ruokien nauttiminen pakkosyöminen ja  liki loputtomalta tuntuva TV:n toljottaminen. Lukea ei jaksa, ei ainakaan sisustuslehtiä kummempia, kudin ei pysy kädessä ja jos pysyy, niin pää ei ymmärrä kaikkia "anelmaisten" ohjeita.
Siispä TV:tä.
Tajusin kaksi päivä sitten, että alan toipua. Oivallukseeni johti se voimakas kiukku, jonka valtaan jouduin, kun näin silmälasikaupan mainoksen. Tiedättekö sen, jossa vanhan pariskunnan miespuolinen olento tuo hyvää tarkoittavasti vaimolleen uudet lasit, jotta vaimo näkisi TVstä itselleen tärkeät ohjelmat paremmin?
Ja mitä tekee vaimo? Ihastuu kun tajuaa näkevänsä TV:stä ohjelmat. Tyrmistyy kun katsoo miestänsä uudet kakkulat silmillään. Nousee, pakkaa ja häipyy.

Mikä ihmeellinen kirkastuksen hetki.

Ensi kerran kahteen viikkoon tunnen jotain muuta kuin turtaa väsymystä. Vihastun tuolle ilkeännäköiselle kurttunaamalle, joka tuosta vaan ottaa ja lähtee.

Tarinaa voisi tietysti kehitellä vaikka miten. Että miksi lähtee?
Huomaan pohtivani, että mitä jos asetelma olisi toisin? Mitä jos lähtijä oli mies? Taitaisi kaikenmaailman naisasianaiset lähteä liikkeelle ja suomia sitä, miten pitkän parisuhteen jälkeen mies voi jättää vaimonsa, joka on sentään kaikki yhteiset vuodet...

Miten ja miksi viestitään näin? Että niinkuin ryppyisellä naamalla olisi väliä? Että miten tämmöistä mainosta voidaan tehdä? Mikä sen tavoite on?
En ole kuullut mitään ihmettelyä tai vastaansanomista. Entä jos pariskunta mainoksessa olisi nuorempi ja nätimpi? Nousisiko silloin edes joku/jotkut barrikaadeille? Puolustamaan ketä? Boikotoimaan tätä silmälasikauppaa?

Mainoksen loppu tiivistyy nopeaan zoomiin tämän pariskunnan hääkuvaan. Koen suunnatonta tyydytystä, kun tajuan, että tuo ilkeä kurttunaama oli jo silloin parhaat päivänsä nähnyt.


PS
Mairkkinointi lienee tässä onnistunut. Tarina herätti. Se alkoi elää paitsi minussa niin taatusti muissakin.
Minä vain en koskaan asioi Instrumentariumissa tämän kampanjan jälkeen.



sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Pakkasen puremaa

Piilo on osoittautunut lämmönpitäväksi. Patterein säädetty sisälämpö +15 oli vastassa, kun menimme talviselle yöretkellemme. Ulkopakkasmittari näytti -14.
Rannan kaunis jääpeite.
 Kun yksi takallinen koivua oli palanut, voitiin jo huokaista, +20 alkoi tuntua kotoisammalta
Kuulas kirkkas pakkasiltapäivä innoitti kamerankäyttöön. Kieltämättä -14 astetta oli kirpakka, etenkin sormityölle. Muutama otos pikkuretkeltäni tontin alalaidalle:
"Telakalla"
"Jääsilta"
"Saniaiset?"
"Jääkukkia"
                                                                   "Ihan yksin"
Pillossa nukutaan parvella - korkein kohta 1 m, matalin 45 cm. Kotoprofessorin mukaan petaaminen, jos yleensä on tapeen, on naisihmiselle soveliasta puuhaa ( löi heti päänsä sen verran kovin kattoon, että ei enää suostu)
Aamulla herätessä maisema oli kauniin valkoinen
Täällä mieli lepää.
Paitsi että hankintalista kasvaa: lumilapio, lumiharja, lumikola puuttuvat. 
Eiku kaupoille!