Sivut

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Staycation - tämä tarjous on tosi!

Voihan hyvää päivää… 
Aamun aviisia lukiessani tajusin olevani ihan aallonharjalla, mitä tulee matkustamiseen. Olen tietämättäni toiminut, kuten termin ´staycation´ mukaan pitääkin. Siis yöpynyt oman kaupungin hotelleissa ja tutustunut pikkukaupunkien ja oman lomakylän `räkälöihin`. Staycation voi viedä "outoon paikkaan, jonne ei muuten menisi" (TS 19.8.). Tätä tein jo 25 vuotta sitten.

Riippukeinu on staycation -toimintaan liittyvät apuväline.

Liekö koronan tuomaa, ei siis lähdetä lomalle ulkomaille (niinköhän on, kun seuraan oman kaupungin lentoaseman testituloksia), vaan ollaan omilla kotikulmilla paikallisia palveluita hyödyntäen. Paikallisuus on siis avainsana. Voidaan syödä ja majoittua hienosti tai sitten ei. Tai tullaan yöksi kotiin. Staycationin ydin on, että kaupunkilaiset haluavat kokea oman kaupunkinsa matkailijoina. Virkistää nähdä tuttu paikka uusin silmin. 
Pääasia on huolellinen suunnittelu ja valmistelu (TS 19.8.). 

Seuraavan kerran mustikkaan ja muihin mökkipuuhin lähtiessäni voinkin todeta, että olen kehittänyt vallan mainion ”staycation” -lajin. Riippumattokeinukin löytyy, siinä jos missä tuntee olevansa todellinen staycation -guru. 

Hiukan jalostetummasti päätin ensi vuodeksi ryhtyä kauppamaan `work-staycation´ palveluja: Vuokraan mökkiäni (autotie perille, kaikki mukavuudet, pallogrilli, sauna meren rannalla, lähin ´räkälä’ 10 min ajomatkan päässä, harvoin puhalluksia, poiju) ja perin yöpymismaksun, joka ei päätä huimaa. Sen sijaan yöpyjät voivat maksua vastaan kokea munaskuitaan myöten, miltä paikallisten olosuhteiden ruumiillinen työ tuntuu. Niiden hinnat ovat kohtuulliset. 
Näitä lajeja ovat esim: 
- kaislasavotta 
- rikkaruohojen kitkentä, nurmikon leikkaus 
- mustikanpoiminta (marjat saa itselleen lisämaksua vastaan) ja puhdistus
- ojankaivuu perinteistä lapiotekniikkaa käyttäen (yksi porukka kaivaa ojan, seuraavat peittävät , työn tuntu on taattu) - tässä metrihinta 
- halkotyö (klapikone on) ja halkojen pinoaminen 
- rännien puhdistus 
- soutuveneen puhdistus 
Siispä mainosstrategiaa laatimaan. Uskon vakaasti, että palveluideallani on kysyntää – kaupungistuminen vieraannuttaa ihmiset sykkeen kohottavasta ja hiet pintaan tuovasta toiminnasta. Sitä varten on kuntokeskukset. 
Mökillä on muuten rannasta liki tontin huipulle ulottuvat noin 45 asteen kulmassa olevat portaat. Siinä on treenaaville ´stayvacationia’. 
Hinta määrittyy sen perusteella, miten moneen kertaan jaksaa kantaa sauna- ja takkapuut ylhäältä alas.



PS
Ja maskeja tulee käyttää julkisissa kulkuvälineissä. Mökille pääsee bussillakin, jos jotain oikein extremä haluaa. 
Olen kokoamassa tämän palvelun suhteen testijoukkoa. Ilmoittaudu mukaan!


torstai 14. toukokuuta 2020

Kyllä on raskasta

Ihan väsyksiin asti  saa tietää/kuulla/lukea, että miten korona mullistaa elämää , että kuka nyt määrää, millä etäisyydellä voi toista ihmistä lähestyä, ja miten tämä elämä nyt kirkastui, kun on tajunnut, mikä täällä on oikeasti tärkeää. Julkisuutta halajavat kertovat  aviokoronakriisesitään, maskikauppa kukoistaa ja kädesi tekee kauppansa, jopa niin, että sitä parhaimmilta apajilta juodaan pois sitä käsiinsä puhditukseen käyttävien tieltä.
Henkilökohtaisessa elämässä on muutosta. Kyllä on niin raskasta.
Kaupassa asiointi
Ostokset kotiin tehdään verkon kautta. Tosin 90-vuotiaiden vanhempien ostot tehdään kaupassa käyden, koska heidän  kaupallaan ei ole verkkokauppaa. Maski ja käsineet on käytössä asioidessa.
Kyllä on raskasta.
Osallistuin muuten myös "maskitaisteluun" ja sain hankittua ihan ffp2 - laatuisia 50 kpl.
Hinnasta ei kannata kysyä.
Voittajafiilis.


Ruokailut.
Ruokaa tehdään kaksi kertaa joka päivä. Kertaakaan ei ole turvauduttu Take Away tarjontaan paitsi pääsiäisenä ja vappuna vanhuksille toimitettiin.
Kyllä on raskasta.
Jääkaappi on täydempi kuin ikinä. Kotiprofessorin mielestä parasta.
Suunnitelmallisuus hankinnoissa on lisääntynyt. Heräteostot nollissa,  säästöä syntyy kotitalouskustannuksissa.
Mutta on raskasta.
Liikunta
On lisääntynyt, tietoisesti. Lisäksi "ulkoilutan" ed mainittuja vanhuksia. Turvaväliasiat huomioiden tapaamme joen varressa, parhaimpina päivinä syöty puistonpenkillä jäätelöt. Paperipääliset.
Tyttären kanssa kävellään silloin tällöin, treinerin kanssa ponnistellaan kaksi kertaa viikossa ja portaat kävellään ylös alas päivittäin monta kertaa.
Kyllä on raskasta. Itsestään huolehtiminen.
Konetyö
Työhuoneeseen ei pääse arkisin kuin aamu-aikaisella, sitten taas uudelleen virka-ajan jälkeen. Kotiprofessori istuu suuren osan päivästä luurit päässään. Ei häiritse minua.
On muuten ottanut melkoisen ketterästi käyttöön Teamsin ja viime viikolla vielä Zoomin.
Kyllä on raskasta sekin.
Olen oppinut Face Time - toiminnon. Vanhemmille hankittiin veljen kanssa (insinööri tietysti) Ipad, jonka käyttöön ohjauksesta täällä päässä vastasin. Joen varrella, maski naamalla homma hoidettiin.  Välttämättömiä taitoja harjoitellaan päivittäin: miten vastataan, miten suljetaan, missä kannattaa istua ja miten ladataan. Sen "livetreenin" hoitaa onneksi veli.
Vanhuksille hieno laite, treenausta tarvitaan.
Mutta raskasta.
Sosiaaliset suhteet
No niitä ei  ennenkään kovin paljoa ollut. Uusinta on vanhuksille aamupuhelu (heillä kello silloin 11.00) "ollaanko hereillä", noin tunnin päästä siitä joen rannalle moikkaamaan. Käydään läpi  päivän ruokalistaa (muistitreeni), mietitään apteekkiasiat, katsotaan joenvarren hyörinää. Ja äkkiä pois.
Kyllä on raskasta.

Pahinta on ikävä.
Kahdeksanvuotias onneksi tulee välillä ulkoilemaan. Viimeksi mukana retkikeitin. Nautimme nakkeja ja muusia. "Pappakin tuli, se oli kivaa".

 Se ei ollut raskasta. Se on aina rakasta.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Käsi kädessä – sitten joskus

Mummoihmistä riipoo sydämestä, kun puuhailu 8-vuotiaan pikkuneidin kanssa on tauolla. Ei viikkottaista uimareissua, ei ippestä hakua eikä liki kolmeen viikkoon edes näköyhteyttä, koska hallituksen linjausten mukaan suljin itseni ulkomaailmalta kurkkukivun ja päänsäryn vuoksi.

Kun vaivat sitten poistuivat, ”menimme ulos”. Sisäleikit ja yökylät mummolassa eivät nyt onnistu.
Minä autolla pikkuneidin pihalle. Siitä sitten itse asiassa kahden pikkuisen kanssa metsän ja kallioiden kautta likeisen Uittamon uimarannalle. Etäisyyttä välillämme 2-3 metriä. Ajoittain käännytään katsomaan, että onko se mummo mukana.
Ensin kuljettiin metsäpolkua niin, että  sai astua vain oksille. Kun oksamaasto vaihtui pelkään polkuun, haettiin oksia lisää sivusta, pidettiin oksia kädessä ja aina sitten jo ylikävelty oksa otettiin käteen ja laitettiin eteen – johan kesti taivalluksemme. Löydettiin hieno lampi. Ongittiin.
Kalliolla istahdettiin ihan tuulisimpaan paikkaan. Mukana desinfioidut pillimehut (väri liukeni pakkauksista) ja yksittäin pakatut välipalakeksit (niiden paperi kesti desinfiointiliinan). 
Siirryttiin rannan uusiin lasten laitteisiin.

Minua ei ikään kuin tarvittu. Mutta kuitenkin. Leikit sujuvat etäältä katsoen tavalliseen tapaan. Kuulen kuitenkin tiuhasti ”mummo katso, mummo nää on ihan uudet”.  Minä puolestani toistan vakiintunutta ”nyt varovasti, nyt pitää katsoa tarkkaan, että ei putoa”. 

Kävelen veden rajalle. Kuulen kahden itselleni hyvin tutun pienen äänet. Tuulee todella lujaa.  Vaahtopäitä. Lampaanvillapiponi on lentää päästä. Levitän käteni, hengitän syvään. Takkini pullistelee.

Tunnen kyyneleet poskillani.

Hetkeni vesirajassa on lyhyt. Tarpeellinen.
Sitten on kotipihalle lähtemisen aika.

Erotessamme ojennan käteni.
-Kosketatko minun sormeani sormenpäälläsi?
Sormemme kohtaavat. Käsineet kädessä. Vakavina olemme. Ymmärrämme ja kaipaamme.

Mummon pieni.

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Pintakosketuksista

Tässä aikani kuluksi laskin eräänä päivänä, miten moneen kohtaan käsilläni kosken, kun tulen ulkoa sisälle. Teen tuon sisääntulon näissä poikkeusoloissa päivän aikana ainakin 3 kertaa: aamun happihyppelyltä, vanhempien etä-katu-tapaamiselta ja iltalenkiltä tullessani. 
Pohdin asiaa käsienpesun kannalta ja siitä johtui heti mieleen kodin pintojen desinfiointiin liittyvä päivittäinen rutiini. Uusi juttu.
Käsineet kädessä (lämpimällä ilman ei näitä ole ollut)
Ulko-oven koodinappula - 4 nappia
Ulko-oven kahva
Porraskäytävän valopainike
Hissiä en juuri käytä eli neljänteen kerrokseen kävelen – ei kosketusta
Käsilaukun olkahihna ja sisustaskun pengonta
Oma avainnippu
Kotioven sisäpuolen kahvasta vetäen ovi kiinni
Välioven kahvasta ovi kiinni tai ainakin hiukan kiinnemmäs, että eteiseen jää tilaa paremmin
Käsineet pois kädestä
Käsineet eteisen pikkuhyllylle
Puhelin eteisen pikkuhyllylle
Takki naulakkoon
Pipo naulakkoon
Kenkiä poistaessa otan tukea olohuoneen ovenpielestä, vetoketju auki
Kengät telineeseen
Sipaisu pipon alla litistyneeseen hiuksistoon
Kylpyhuoneen valokatkaisin
Kylpyhuoneen ovenkahva
Käsienpesu (saippuapesu)
Vesihana auki
Käsienpesuaineen pumppupullo
Vesihana kiinni (nykyisin kyynärpäätaktiikalla)
Käsipyyhe
Kylpyhuoneen ovenkahva
Kylpyhuoneen valokatkaisin,  vasemmalla kädellä tilasta ulostullessa (käsi olan yli taaksepäin)
Kylpyhuoneen oven reuna, oven kiinni työntö, oikealla kädellä
 Keittiön hana, vesi juoksemaan
  Juomalasi
Keittiön hana, vesi kiinni
 Juomalasi tiskialtaaseen
 Jääkaapin kahva – ruuanvalmistus alkamassa

Kysymys: mikä on strategisesti oikea aika pintojen ja talouden tehopuhdistukseen?

Onko ehdotuksia?

torstai 2. huhtikuuta 2020

Arki pitää ihmisen koossa

Varsin nopeasti  syntyy uusi rutiini elämään. Kun paikalla on yhden sijasta kaksi, jotain pitää tehdä toisin. Kummankin. 
Alun kriisien, kuluneen kahden viikon jälkeen, ollaan pisteessä, jossa Kotiprofessorikin myöntää, että näin-se-sitten-sujuu-vaikka-ei-ole-työpaikalla-niin-tekee-töitä.
Ja minä olen löytänyt tavan selvitä. 
Vain yhdestä asiasta emme ole päässeet yksimielisyyteen. Se liittyy tiskikoneeseen. Milloin se on täysi ja milloin tyhjä. Lounaan jälkeen se käynnistyy, oli miten oli... Ja jos minä en hoksaa keittää päiväkahvia heti lounaan jälkeen, en sitä saa sitten  keitetyksi "omalla kahviajallani", joka olisi vasta klo 13.30. - Minkä ihmeen takia tiskikoneet käyvät niin kauan?
Tämä kone on minusta liian tyhjä käynnistettäväksi - jonkun muun mielestä se on täysi.
Aikaisena herääjänä nautin rauhassa aamukahvit ja päivitän ”sosiaalisen statukseni”. 
Tähän voin käyttää aikaa klo 7.00-8.00, jonka jälkeen työhuoneen valtaa etätyötä tekevä Kotiprofessori. Ja se on hänen klo 16.00:en asti.
Minä laitan pyykit koneeseen, siivoilen keittiön pinnat, käyn läpi asunnon ovenkahvat ja valonkatkaisimet tarkoitukseen hankitulla desinfioivalla kertakäyttöliinalla. Uusi rutiini.
Kello 9.00 on taukovoimistelu ja työhuoneen tuuletus, ellei etätyöstä tekevällä ole luurit päässä. Taukovoimistelussa heilutellaan noin 2,5  metrin pituista napakkaa pahvirullaa olkapäiden yli ja taakse. Ainakin 5 viisi kertaa. Irvistys pitäisi saada videolle… Sitten tehdään samalla vehkeellä liike, jossa tuota rullaa viedään selän takaa ympäri, molempiin suuntiin.
Huippuna on kyykkyjen tekeminen, johon jostakin syystä etätyötä tekevä suostuu. Niitäkin 5 kertaa. 
Ikinä en olisi uskonut…
Ehdin askarrellakin ennen aamupäivän ulosmenoa. Etätyöläinen saa hedelmän välipalaksi ja sen jälkeen minä vien roskat ja teen puolen tunnin lenkin.
Lounas on klo 11.30.

Ja sitä rataa. Kerran tunnissa taukojumppa ja työhuoneen tuuletus – silloin kun minä olen paikalla.
Vanhempien tapaaminen (90 vee)  tapahtuu aika lailla heti kun ollaan lounaasta päästy. Se onnistuu vain ulkona, kun lähtevät kävelylleen. Väliin hiukan houkutellen, pienesti pakottaen. Kauppaan, apteekkiin (tai Elisan konttoriin vaihtamaan puhelinta kesäaikaan) ei voi mennä. Lottorivikin jää minun vietäväkseni.  Saavat edes katsella ihmisiä, muutaman metrin päästä. Minullakin on maski kasvoilla ja etäisyyttä ainakin puolen kävelykadun verran. Mutta näemme ja juttelemme, saan kauppaohjeita, sovimme lääkärin puhelinajan tilaamisesta ja varmistan, että mikroon ei voi laittaa metallipurkkia.
Päivällinen on klo 16.00-17.00. 

Sitten vapautuu työhuone. Saan kirjoitella, lajitella kuviani ja katsella isolta ruudulta mitä mielin.

Arki on koossa pitävä vanne.




keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Riittääkö vessapaperi?

Alan ymmärtää, miksi vessapaperia hamstrataan. Kotona on arkisin suurinpiirtein-ei-ketään klo 8.00-16.00.  Tästä helposti ymmärtää, että kaikkea kuluu enemmän, jos samaan aikaan onkin paikalla 4 henkilöä. Myös vessapaperia. Kaikkihan sen tajuaa.

Selvitin omatoimitutkimuksella tätä asiaa: Keskimäärin tavallisessa rullassa on 200 arkkia. Jos arkkeja käyttää 4 per kerta, niin siitä päästään sitten laskentakaaviossa eteenpäin. 
Joku voi  kysyä, että riittääkö se?  Joku voi ottaa 4+4, taittaa tuon muutenkin kaksin-kolminkertaisen paperin vielä kahtia, jopa myttyyn, että varmasti toimii.
Ratkaisevaa on, montako kertaa  WC:ssä käydään. Sukupuolella on osuutta kulutukseen. Arvioni on, että päiväsaikaan käyntejä kertyy ainakin 4  (aamu, ennen lounasta, päiväkahvilla, ja noin suunnilleen ennen päivällistä). Nautitun kahvin määrä vaikuttaa, kuten muukin nesteytys. Jakamalla keskimääräinen rullan arkkimäärä neljän käynnin tuottamalla arkkimäärällä, nähdään, miten kauan tällä kulutuksella yksi WC-paperirulla riittää. 
hlö
wc-käynnit
arkit
yht. arkkeja
kesto päivinä

apu:rullan arkkimäärä
1
4
4
16
12,5

200
2
4
4
32
6,3

200
3
4
4
48
4,2

200
4
4
4
64
3,1

200
5
4
4
80
2,5

200








Kun tietysti käyntikertoja on enemmän, yksi rulla kestää nelihenkisellä perheellä 1,6 päivää. Tuplasin käyntimäärät alla olevaan taulukkoon ajatellen keskimääräistä vuorokautista käyntimäärää.
hlö
wc-käynnit
arkit
yht. arkkeja
kesto päivinä

apu:rullan arkkimäärä
1
8
4
32
6,3

200
2
8
4
64
3,1

200
3
8
4
96
2,1

200
4
8
4
128
1,6

200
5
8
4
160
1,3

200








Laskelmassa ei ole huomioitu tämän hyödykkeen muita käyttöjä, kuten niistäminen, pölyjen pyyhintä, kenkien puhdistus, askartelu.
.
Toinen isosti hamstrattava tarvike on k a h v i, sen hankintaa ei kukaan kyseenalaista. Siitä en tehnyt taulukkoa. Oman kotielämän pientutkimus osoittaa, että näin on.

Käsienpesuaineesta puhumattakaan.

mot

PS
Taloyhtiöiden jäteastiat täyttyvät ennätysvauhtia. Tilanne on liki ruokoton useimmilla pihoilla, joita olen päivittäisellä nallehavaintokierroksillani katsellut. Pitääkin vinkata taloyhtiön puheenjohtajalle asiasta. Heti.

tiistai 31. maaliskuuta 2020

Kaikilla mausteilla

Kun arkipäiviin ilmestyy etätöitä tekevä, menee eläkeläiselämää viettäneen elo täysin uusiksi. Kuten jo aiemmin olen todennut, pitää lounastakin miettiä kahden edestä ja mitään suurempaa ääntä tuottavaa ei voi virka-aikaan tehdä.  
Jollakin lailla ideat on loppuvat viikossa.
Tänään keksin tehdä helpon ruuan: siskonmakkarakeittoa. Niin iso kattilallinen, että siitä joutaa huomisellekin. Tänään päivällinen, huomenna lounas. Ja pussillinen pakastetta, jossa mukana kaikki tarvittava. Ei suurempaa vaivaa.
Kotiprofessori vastaa kaupassakäynnistä tänäänkin. Minulle jää siitä kone-someaikaa omalla koneella. Puhelin soi tänään vain kerran.
-Missä hyllyssä ne oikein on? Tämä on jo kolmas kauppa, ja tuntuu että ei löydy.
?! 
No jossakin makkarahyllyssä ja siinä tavallisesti lukee että ”siskonmakkarat”. 
-Mitä sitten otan, jos ei löydy?
Minun koneaikani typistyy tässä puhelinneuvonnassa.
-No sitten vaikka nakkeja.
Kotiin tullessa on tyytyväinen. Kaikki tarpeellinen on löytynyt.
Vaan kun ryhdyn valmistusprosessiin, käy ilmi, että kaupasta on tuotu pakastekeittojuureksia. Oikein kaksi pussia. Ei siis sitä, jossa olisi perunat mukana.
Teen keiton.
Pöydässä ihmettelee.
-Tämä on jotenkin erilaista kuin aiemmin?
Niinpä on, keitto ilman perunaa.
-Taisin kirjoittaa listan huonosti, en alleviivannut, että juureksien joukossa olisi hyvä olla perunatkin.
Mutta maistui näinkin – jäi huomisellekin.
Sitä en heti kerrokaan.