Sivut

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kahvikissa kierroksella (3) - taidetta ja kahvia


Tällä kertaa testiryhmä suuntasi askeleensa Wäinö Aaltosen museon Cafe Wäinöön. Saapuminen kahvilaan on vaunujen kanssa arvoituksellista, mutta reitti löytyy lopulta museon virastotalon puoleiselta sivulta.
Kuuluisia patsaita pääovella - olisiko syytä panostaa viihtyisyyteen?
Vaunujen kanssa pääsee ketterästi sisälle museon pääovesta (ensimmäinen plussa hyvälle rampille).
Asiallinen WAM:in pääoven ramppi

Iso patsas ja pienin kahvikissa.
                                        
Cafe Wäinön pääovi
Kahvilan oma sisäänkäynti ei vaunuilla kulkijaa helli:  sisäänmeno  on kaikkea muuta kuin ketterää. Testikäynnin yhteydessä pienin ryhmäläinen uinui terassilla. Vaunut sai varjoon (toinen plussa), mikä takaa vilpoisan uniajan pienimmälle.

Terassilla kelpaa  aurinkoisella säällä istuskella

Kahvilassa aistii taiteen läsnäolon (kolmas plussa). Seinustalla on valtava akvaario kaloineen (lapsiperheplussa). Kahvilassa tuoksuu ruoka, on lounasaika.
Kahvikissa kiittää:
Sijainti on mitä mainioin, terassi suojaisa, aurinkoon voi istahtaa, jos lämmöstä tykkää. Yleisilme on rauhallinen, seinillä on taidetta. Kulttuurikasvatuksen voi aloittaa hyvinkin pienestä, lapset voivat liikkua ja ihmetellä aulan isoa patsasta ja sisäpihan suihkulähdettä. Akvaario viihdyttää kaikkia.

Vitriinissä on tarjottavaa omatekoisesta pullasta tiramisu -leivoksiin, itse tehtyjä sämpylöitä eri täyttein ja lohileipiä pieneen suolaisen nälkään. Kahvin seuraksi on myytävänä pieniä suklaakarkkeja.  Erityiskiitos tarjolla olevista hedelmistä, joita voi nauttia pullan sijaan, jos vyötäröä kiristää. Cappuccino on kuumaa, siitä saa nauttia pitkään, kahvi maistuu kahvilta, eikä pelkältä maidolta.  Tarjolla myös lounasta.
    



Palvelu on rauhallista, museon ilmapiiriin sopivaa kenties? Kaikki kahvit tarjotaan posliinikupeista. Päivän lehtiä on luettavana.  Pillimehuja eri laatuja, samoin muita virvokkeita. Syöttötuoli löytyy.

Pientä viilattavaa:
Pillimehuvalikoimaan ei kuulunut sokeritonta vaihtoehtoa. Ensimmäisellä testikerralla cappuccinon vaahto harsomaisen ohut ja kevyt, kuviota ei siihen olisi saanut, vaikka olisi yrittänyt. Toisella museokäyntikerralla vaahto oli täyteläisempi, kuviota ei silloinkaan. Pieni suklaa tai keksi saisi kuulua cappuccinon kylkeen ilman eri maksua.  Palvelu on jokseenkin verkkaista, hymyä ja ystävällistä jutustelua saisi olla höysteeksi. Tarjolla oleva alkoholitarjonta ei tätä testiryhmää innosta.
                       

Suuret pyöreät pöydät tekevät akvaarion edustan epämiellyttävän ahtaaksi eikä sisäkautta vaunuilla tai esim rollaattorilla/pyörätuolilla ole kahvitiskille asiaa. Huomiota kiinnitti myös Wäinön mainoskaappi kävelytien tasolla.  Graafiseen ilmeeseen kannattaisi satsata ja lasi puhdistella vaikka päivittäin. Nyt se muistuttaa mielikuvituksettomuudessaan tavallista "Esson baarin" mainosta.

Kävelytien tasolla oleva mainoskaappi
 
Erityistä: mahtava taiteen läsnäolo, joka saa piipahtamaan tässä kahvilassa sangen usein.
 
Cafe Wäinö,
Itäinen Rantakatu 38, Turku
Ma 9 – 15, Ti - pe 9 – 17, La - su 10 – 17

Kahvikissa seikkailee myös Kaupunkilehti Turkulaisen sivuilla.

tiistai 28. toukokuuta 2013

60 vuotta ja vielä toimii

 
Asun aika vanhassa talossa, 60 vuotta tuli täyteen 9.5.2013. Juhavuoteen alettiin valmistautua jo kaksi vuotta sitten. Linjasaaneeraus (putkirempan hienostuneempi nimitys) kaikkine vaiheineen tuli läpikäytyä.  Sen lisäksi, että oma asunto oli pahimman kerran myllättynä ja väistöasuntokin hankittuna, oli koettava vielä upeasta seinustaa kaunistaneesta villiviinistä  luopuminen.

"Ennen" -  lähtöhetki, toukokuu 2011.

"Jälkeen" - toukokuu 2013.
Talomme on rakennus- ja asemakaavoitukseltaan sodanjälkeisen yhteisörakentamisen tuotetta.  Alueella on näitä aravataloja useita. Jokaisessa menollaan ulkokuoren maalaus tai putkiremontti. Alun perin monilapsiselle yhteisölle  suunniteltu mäkemme on osannut hengittää kaikille sen jälkeen syntyneille sukupolville.  Taloyhtiössämme asuu edelleen yksi taloon heti sen valmistuttua muuttanut. Joukkoon mahtuu lisäksi useita, joilla asumiskokemusta tästä talosta on kertynyt vuosikymmeniä.   Kotikaupungin kaupunkiosaviikot  osuu omaan mäkeemme kesäkuun alussa.
 
Taloyhtiön asukkaan Anu Lampisen taidonnäyte - juhlan kutsu ja  ohjelmalehti.
 
Juhlan kunniaksi kokosimme valokuvanäyttelyn "Putkiremppa" talomme sisääntuloaulaan. Kuvat osuvat lyhyelle vaiheelle talon 60-vuotista historiaa eli vuoden 2011 keväästä joulukuuhun kestäneeseen putkiremonttiin. Ne ovat kappale aikaa, jota taloon muuttava uusi asukas ei voi mitenkään tietää.
 
Pikkunäyttelyyn löytyivät myös vanhat talon johtokunnan ohjeistukset
 
                                   
 
 ja Uusi Aura -lehden artikkeli vuodelta 1954, otsikolla ”Martin upea asuntoalue valmiina”
 
                                 

    
 
 Juhlapaikan valinta 60-vuotiskekkereille oli taloyhtiön hallitukselle itsestään selvä. Läheinen Martin Kulttuuriolohuone oli oivallinen paikka kokoontua ohjelmalliseen iltapäivään. Alkuun pihalla puheenjohtajan juhlasanat, lasillinen kuohuvaa ja hetki muistelua. Talon ainut alkuperäinen asukas kukitettiin.


Martin Kulttuuriolohuoneen piha
                                
"Suojassa"
Nuorimmat osallistujat olivat iältään 5 viikkoa ja 1v 8kk. He nukkuivat koko juhlan ajan.
 
"Ihan pihalla"
Kulttuuriolohuoneessa  juhlaväkeä odotti  hyvät kahvit, mansikkakakku
- ja kevään ensimmäiset kielot!
 
 
 


Mansikkakakku oli Max Rauvolan käsialaa - salaisuutena omenaraaste ja pillimehu.

     
 
 
Suolaista ja makeaa - lapsia unohtamatta

 
Tunnelma melkein katossa
 

Musiikista vastasivat Anna-Maria Toivonen ja Mika Häkkinen (ei kuitenkaan 
formulakuski, vaikka vauhtia olikin).
 
Herttaisin kohta ohjelmassa oli kahden reippaan pikkutyön, Viivin ja Tildan lauluesitys.
Aika lailla jännitti... Tämä esitys sai ainakin mummoihmisen herkistymään.
 


 
Tyttärepoika (12 v) piipahti keksilautsella ja pillimehun käteensä saatuaan poistui pihalle.
Totesi siellä olevalle äidilleen, "Aika jäätävät bileet". Kaverinsa  kehui kakkua syödessään musiikkia tosi hyväksi. Kun sitä ihmettelimme (juuri silloin soi mukavasti Suklaasydän tinakuoret...), hän korjasi, että oikeasti "Musa ei ollut hänen tyyliään". Me muut kyllä tykkäsimme (keski-ikämme siinä 55-60).
 
Astu sisään - Olohuoneen kultturelli ovistoppari
Juhlapäivämme oli hyvä muistus yhteisöllisyyden merkityksestä. Suosittelen.

Martin Kulttuuriolohuone
Stålarminkatu 3, 20810 Turku
http://martinkulttuuriolohuone.wordpress.com
ti-pe 12-18
la 12-16

 

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Koukussa


Tunnustan, olen koukussa. Facebook -sivustollani näkyy kiinnostavia mainoksia.
En tiedä, miksi juuri ne, joita minulla näkyy, näkyvät juuri minulle vai onko niin, että ne näkyvät kaikille. Huomista ajatellen – on tulossa kiva ja kukkarolle edullinen päivä:

*PIRISTYSTÄ PÄIVÄÄN! VÄRIKKÄÄT MEKOT.  ILMAINEN KULJETUS JA PALAUTUS
Tästä ei tarjous parane, juuri kun mietin, että miten pääsen noita mekkoja katselemaan, ilmainen kuljetuskin – SINNE!

*SAAT  15 €  K-MARKETTIIN
Huomenna on  H Y V Ä  päivä, 15 eurolla saan lounaan paikallisesta City Marketista ja lopulla rahaa muutaman ruusun kotiin.
*Nyt saat vielä kattoremontin tähtihintaan. ilmainen Kartoitus Käynti Tilaa Heti
Siis ilmaiseksi.  Katossa on yläkerran akvaariovuodon jäljet vielä. Tilaan Heti.

Mihin ihmeeseen se mainos katosi, jossa etsittiin
*JUURI MINUA YLI 50-v NAINEN ja tarjottiin KORKEALAATUISTA SEURAA?
 

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kahvikissa kierroksella (2) - melkein kuin Pariisissa!


Kahvilatestiryhmämme kierros jatkuu, menemme sillan yli. Aurajoen rantaa myöden vanhaa ja uutta pääkirjastoa kohden kulkiessa tuoksuu korvapuusti. Se tulvahtaa Cafe Artista, jokirannan idyllisestä kahvilasta, jonka kahvintekijät ovat voittaneet useita kertoja Vuoden barista -kilpailun.

                                 
 
                                         
Terassi on iltapäivällä täynnä, liikenne – erityisesti polkupyörä- ja kävelyliikenne - on vilkasta. Sisällä on kuuma, jonoa ovelle asti. Vitriinissä on laaja valikoima konditoriatuotteita. Suolaisen nälkään on tarjolla saaristolaisleipää kalaisalla täytteellä sekä suolaisia piiraita. Myös sämpylöitä löytyy. Kahvila on siisti, puheensorinasta tulee mieleen eteläeurooppalainen terassi- ja kahvilakulttuuri, iltapäivän aurinko kruunaa tunnelman.
Terassin masentava maisema
                                         Kuvat on nappaistu ilman asiakkaita (yksityisyydensuoja)
Seinänvierusterassi
 Rattaat on jätettävä ulos ovenpieleen, ne saavat toimia myös terassipaikan varaajana. Ne voi myös kantaa sisään, jos haluaa. Kahvilaan kulku on kävelijälle varsin selvä, mutta rattaiden kanssa on hankalaa. Henkilökunnasta kaksi touhuaa tiskin takana, yksi häärii keittiön puolella. Barista tekee työtään rauhassa, kahvitilausten jono puretaan tilausjärjestyksessä, kahvikissalla ei saa olla kiire.
 
Menu


Kahvikissa kiittää:

Kauniit kahvit, hyvä pulla ja laadukas pillimehu.
Cappuccino on liki täydellisiä: kahvi tuoretta, maito pehmeää, vaahto täyteläistä, sulautuu kahvin pinnalle. Vaahtopinnassa kaunis kuvio. Kahvin loputtua tekee mieli nuolla astia. Ei epäilystäkään, tämä barista on palkintonsa ansainnut! Korvapuusti on vastaleivottu, sopivasti kardemummaa ja kanelia. Ensituoksu ei pettänyt.

Pillimehutesti käynnissä.

Retkikassi
                         
Pillimehu on vähäsokerista, osaksi makeutettu stevialla, tästä iso kiitos. Terassilla on välitön tunnelma, aurinko ei paista suoraan kahvikissan seurueeseen. Palvelu on ammattitaitoista, pientä hymynkarettakin on näkyvissä. Seinillä on taidetta. Kahvi tehdään oman paahtimon pavuista.  Cafe Art varaa tiloja myös yksityiskäyttöön.                           
Pientä viilattavaa:
Sisäänmeno vaunuilla on mahdotonta: portaat, kapeat ovet ja tuplaovi. Jono on pitkä, palvelu verkkaista. Yksi ottaa tilauksia, toinen tekee erikoiskahvit. Kiireinen jonottaja kääntyy kannoillaan tässä kohtaa. Kahvilan etuosaan istumaan käynyt häiriintyy vieressä kulkevasta (seisovasta) jonosta. WC-tilat ovat ahtaat erityisesti pienen lapsen kanssa asioiville.



Vanhan kauniin talon sisäänkäynti:vaunut ja pyörätuolin käyttäjät eivät sisään pääse.

Näkymä sisätiloista ja kauniisti esillä olevista leivonnaisista
                                    
Terassi on turvaton kenelle tahansa. Kahvikissa joutuu olemaan tarkkana, jos lapsi ei istu pöydän ääressä. Pyöräliikenne on vilkasta, muutama autokin ohitse menee. Ja jokijuna Jokke. Ilman valvojaa ei voi lasta päästä kiertelemään vapaasti. Siltatyömaa kahvilan edessä tuo ison miinuksen kahvirauhaa ajatellen. Palveluun toivoisi lisää jo todettua eteläeurooppalaisuutta – hieman hymyä, viheltelyä, jutustelua asiakkaan kanssa…

Kaunis ja maistuva latte
 

Loppupäätelmä:

Ilman likeistä siltatyömaata oltaisiin Turun Pariisissa. Nautintoa haittaa sisätilan pitkä jonotus ja ulkona melu ja ruma maisema. Kahvikissan kierroksen tähän mennessä kaunein ja maittavin cappuccino.
Cafe Art:
Läntinen Rantakatu 5, 20100 Turku
Ma-Pe 10-19, La 10-16, Su ja pyhäpäivät suljettu

 
 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Hautajaiset nämäkin

Olimme äitienpäivänä viemässä anopille haudalle ruusua. Siinä tilannetta haltuun ottaessani en voinut olla muistelematta anopin hautajaisia kahden kesän takaa. Järjestelyistä vastasi Kotitohtori (etänä, emme asu Porissa - onneksi, myönnän avoimesti). Minä hoidin yhteydet pitopalveluun.
Lähdimme edellisenä iltana. Matkalla tyypilliseen tapaani aloin ääneen pohtia asioita.
- Onkohan se isäsi nyt sitten hoitanut ne tarvittavat kantajat (kolme poikaa oli jo varmaa, kolme muuta tarvittiin).
- On varmaan, kun lupasi.
- Oletko tarkistanut asian?
- En.
- No vaihdetaanko kuskia, niin voit alkaa tarkistamaan?
Vaihdettiin. Arkun hihnoihin ei ollut siinä vaiheessa kuin veljekset (3).

Ajoimme hautausmaalle selvittääksemme reittiä kappelista haudalle, jossa jo lepäävät  aiemmin sinne haudatut appiukon vanhemmat. Emme meinnanneet löytää hautapaikkaa. Etsimme väärin kriteerein. Hautaa ei ollut kaivettu auki (tilaisuus seuraavan päivän aamupäivällä).

Jatkoimme oudoissa tunnelmissa hotellille. Luovutin  haukakimpun keittiön kylmiöön. Illemmalla soitti hautaustoimiston edustaja. Ei saatu kaivajia kiinni, perjantai-ilta. Meno kaupungissa kova, jokin hevirokkimetallikamassatapahtuma näkyi joka puolella. (Siellä ne firapelinä hautoja kaivavat olivat, minun mielipiteeni). Sanoi samalla, että kanttoriakaan ei ollut saatu ja varamieskin lomalla. Mutta oli sentään löytänyt oikein diplomipianistin. Venäläisen.

Aamulla  hotellin kylmiöstä ei löynyt hautakukkia. Ehdin miettiä, että jos on hankittava hautakukkaset 2 tunnissa  kaupungista, jossa ei torilla osata sitoa minulle kahta narsissipunttia, en mene ollenkaan. Löytyivät suuretsinnän jälkeen toisesta kylmiöstä.

Kappeliin mennessä teimme työjaon. Kotitohtori jäi hautuumaan portille metsästämään kantajia (vaatimus: mielellään sukulainen, hyvä raamit). Minä lähdin kappelille. Mukava ja rento pappi oli jo odottamassa. Nuori nainen, lyhyt rokkipystytukka (onneksi ei nenälävistystä, ehdin ajatella) .
Paikalle porhalsi sitten pariskunta, naisella nuottivihko käsissään.
-Hjyvä päivä, mjinä olen...., esitteli itsensä. Kättelimme kaikki keskenämme.
-Mjinä ei  koskan sjoittanu hjautajaiset, mistä mjinä tiedä, mjilloin soitta?
Milloinkaan en ole yhdenkään kirkon edustajan kanssa kokenut niin suurta yhteisymmärrystä kuin tuona hetkenä, kun papin kanssa vaihdoimme katsetta.
-Kyllä se hyvin menee, katsotte vain sieltä peilistä, minä annan merkin (näytti merkin).
Ja hyvin kaikki meni. Myös kantaminen.

Saatoimme sitten anopin arvokkaasti hautausmaan kylmiöön. Kukaan ei hoksannut ajatella menettelyssä mitään ihmeellistä.  Pappi lähti omien sanojensa mukaan heittämään keikan kastetilaisuuteen. Lupasi tulla hiukan myöhemmin juhlapaikalle. Siellä sitten 35 asteen lämmössä odotimme jälkiruokakahviin asti tätä rokkipappia.  Oli improvisoitava ruuan siunauskin, jonka hoiti  Kotitohtorin veljenvaimonsiskonmies. Jos en insinööriksi tietäisi, olisin papiksi veikannut, ei tarvittu virsi- eikä muutakaan kirjaa avuksi. 

Juhlapaikan lämpötilasta johtuen tarjolla ollut lihakeitto nosti valmiiksi kuumissaan olevien vieraiden ruumiinlämpöä. Miehet riisuivat takkinsa, solmiot höltyivät, paidat liistraantuivat ihoon kiinni. Naiset kävivät riisumassa sukkahousujaan. Jälkiruokakiisselin kermavaahto alkoi juosta. Kermakakun päälinen alkoi uhkaavasti menettää muotojaan.

Pappikin sitten tuli parahiksi kakulle. Sanoi juuttuneensa ruuhkaan. Saatiin pakollinen virsi laulettua. - Mahtoiko missään kastetilaisuudessa olla? Ruuhkan muodostivat ne kaupungin täyttäneet hevirokkilaiset, jospa olikin siellä hiukan rokkaamassa, mietin minä.  Anoppi pääsi hautaansa tilaisuutta seuraavana arkipäivänä. Ihan oli virkamieskantajat.

Tilanne, josta tämä muistelo sai alkunsa, liittyi äitienpäivänäkymään parin viikon takaa:

                             

Laitoin anopille ruusun paikalleen. Kohtisuoraan. Ruusuista anoppi tykkäsi. Terveiset vaan täältä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Rakkauden koetinkiviä


Minulla on kelpo elämänkumppani. Liittomme soljuu mukavasti, mutta kun hiukankin asia liippaa Kotitohtorin kotikontuja, ristiriita saa vallan. Ja silloin asioista sanotaan (kaunis ilmaisu siitä, mitä tapahtuu).

Ensikosketukseni tähän kummalliseen paikkaan on jättänyt lähtemättömät järkytyksen jäljet mielenpohjalle.
Olimme pääsiäisvierailulle menossa ja pääsin keväiselle torille:
-Saisinko noita keltaisia narsisseja kaksi kimppua ja sidotteko ne, kiitos.
-?!    Kukkatontin haltija seisoo hiljaa kaksi isoa ruskealla voimanarulla yhteen liitettyä 10 kukkasen narsissipunttia käsissään.  Puntit ovat siis kaiken kukkuraksi  eripituiset  keskenään.
Liittää sitten kätensä ja puntit toinen toistaan vastaan ja kysyy:
-Ai näivai?
Jään harvoin hiljaiseksi, mutta tämä hetki oli niistä yksi.
-Ei, annetaan olla irrallaan vaan, otan ne tuollaisina.
Järkytyksekseni totesin tuossa tilanteessa miettiväni, oliko puolisovalintani mennyt ihan metsään. Niin pahalta tuntui toritoiminta. Kotikaupungin torilla kukkakauppias kyllä tietää, mitä tarkoittaa kukkien sitominen.
Porista on Kotitohtorin mukaan lähtöisin monia kuuluisuuksia, ihan suurmiehiä. Kuten Neuman.
Onko tuo ihme, että lähtevät? Kun ei edes kukkia osata sitoa.
Anoppi  asetteli  narsissit veteen. Varsien pituuserosta hän ei piitannut. Kukat menivät kahteen eri maljakkoon, "kun niitä oli niin paljon".
Sekin vielä.
Narsisseja pitää olla paljon ja yhdessä maljakossa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kahvikissa kierroksella (1)


Kesän odotus tuntuu suonissa. Olkapäävaiva ja puolentoista kuukauden työstä poissaolo vie apeaksi, ”muleioomitääntekmistä” – tunne viriää. Onneksi jälkikasvu on viisas ja ehdotti joenrannan ympärikävelyä ja reitin varrella olevien kahviloiden cappuccinon testaamisen. Siinä monelle päivälle tavoitetta: ylös, ulos ja liikkeelle, kupponen kahvia ja sen myötä mukava mieli.
Perustestiryhmän muodostaa kaksi aikuista ja yksi pillimehun asiantuntija. Arvioimme tarjottavan kahvin, lapsiystävällisyyden, saavutettavuuden lastenvaunuilla, pillimehuvalikoiman ja palvelun. Tavoitteena on hiljalleen alkukesän kuluessa liikkua sataman liepeiltä S/S Borelta Tuomiokirkon Domus-kahvilaan, joen molemmat rannat huomioiden.

 
Terassikautemme avajaiset vietettiin 7.5. iltapäivällä. Auransillan kupeessa olevan kahvilan isäntä Paawo valmisti asiantuntevasti pyydetyn kahvin. ”Tuleeko punaisesta vai rasvattomasta maidosta”, kuului kysymys (heti plussat). Kahvin kanssa pala suklaata, vaihtuu myöhemmin tummaan, paperiin käärittyyn pikkuherkkuun (toinen plussa).

 
 ”Kuviota en ryhdy yrittämään”, sanoi Paawo ja tarjosi lisäksi voisilmäpullaa. Sitä ei haluttu, ja siitä samasta pulla kääräistiin pussiin kotijoukoille vietäväksi (kolmas plussa). Paawossa panostetaan kotoisuuteen ja se näkyy monessa asiassa: munkkeja, voisilmäpullia, sämpylöitä ja ”lihiksiä”, joita tuntui menevän kaupaksi kovaa kyytiä. Paawon mukaan tämä kesä on kioskin 22. kesä. Toiminnassa on vahvasti mukana tytär Jenna Kosonen, joka isänsä mukaan sanoo sanasensa, kun tajuaa, että cappuccinon maitovaahdossa ei ollut kuviota – sen tekeminen ei kuulemma ole Paawolla itsellään hyppysissä, vaikka hyvä vaahto syntyykin.
 

Paawo kahvinvalmistuksessa


Toinen Paavo.
                     
 
Kahvikissa kiittää:
Cappuccino on täyteläistä, vaahto kiinteää, lusikassa pysyvää, suussa maistuvaa. Mukana ollut suklaa ilahduttaa. Palvelu leppoisaa, ohikulkijoillekin riittää tervehdys. Leivonnaiset mutkattomia, konsepti ei hienostele, tarjottavat tekevät tehtävänsä ja nälkä pysyy loitolla. Vieressä olevasta jäätelökiskasta testiryhmän pienin saa jäätelön, jos munkki tai muffinssi ei käy.  Koristelu ihan passeli, kahvilan henkeen sopiva:  vanhoja kuparipannuja hauskasti katonrajassa. Käteismaksulla selviää, santsikupposen saa edullisesti.

                            

                                        

Kaikki kahvit tarjotaan posliinikupeista. Kylmemmillä ilmoilla kysytään, haluaako pahvimukin, joita on take away -tarpeisiin. Niissä kahvi pysyy kauemmin lämpimänä. Päivän  lehtiä luettavana.  Nelijalkaisille  ystäville vesiastia.  Sokerina pohjalla: alkoholia ei ole tarjolla.

                            
Pientä viilattavaa:
Pillimehuvalikoimaan ei kuulunut sokeritonta vaihtoehtoa. Pienimmille piipahtelijoille se olisi parasta.
Sijainti, niin hieno kuin onkin, tuo omat uhkansa. Kahvilan pöytiä on sijoitettu terassin lisäksi jalka-/ pyörätien toiselle puolelle. Ohikulkevat pyöräilijät ajavat huolettomasti, aikaisemmista kesistä muistissa on lenkkeilijät, skeittilautailijat ja rullaluistelijat. Lapsista on pidettävä kiinni, eikä yksin tämän vuoksi, vaan myös Aurajoen penkka on houkuttelevan lähellä. Lastenvaunujen sijoituksessa on jonkin verran hankaluutta, mutta sovitellen mahdutaan.  Rattaiden kanssa ainakin.  Pienoisen unta saattaa läheisen laivan musiikkimelu haitata.  Näkymä terassilta joelle masentaa - roskille olisi muutaman askeleen päässä komeat astiat. Jonkun äiti ei ole ollut mukana siivoomassa. Paawon syytä tämä sotku ei ole.

Terassimaisema
 
Siitä huolimatta: täydellinen terassikesän avaus.

PS:
Aurinkoisena äitienpäivänä tämän kioskin kahvit maistuvat kenelle tahansa äidille!
Kahvila Paawo , Auransilta, Paavo Nurmen patsaan likellä
arkisin 9.00-21.00, la-su 10.00-21.00

torstai 9. toukokuuta 2013

Autokaupoilla

Uuden auton hankinta on vakava asia. Prosessi on pitkä. Noin 70 000 km sitten Kotitohtori oli sitä mieltä, että ei kannata uutta hankkia, kun vanhalla voi ajaa vielä tuplasti sen määrän, mitä mittarissa tuolloin oli. Kuukauden kuluttua ajatus oli toinen, jos sittenkin hankkisi uuden, kuukauden päästä siitä uutta ei kannattanutkaan hankkia. Tätä mielenvaihtoa kesti valehtelematta liki vuoden. Merkki on pysynyt samassa olympiarengasbrändissä vuosia. Ja joka kerran minä olen sitten  myötäillyt kulloinkin voimassa ollutta mielialaa. Minulla ei ole hätää, oma autoni toimii, se on  nätti, sopivan pieni ja ennen muuta kauniin tuoreen koivunlehden metallinvihreä. Ja neliovisena sen takapenkille saa lapsenlapset  kätevästi vyötettyä.
Tapahtui sitten eräänä iltana:
- Eiköhän nyt sitten ole aika hankkia se uusi auto (tavallista määrätietoisempi sävy), mennäänkö lauantaina katsomaan, kuului koneen ääreltä (autokaupan sivusto auki).
- Mennään vaan, mitä väriä olet ajatellut (katselin olan yli autoesittelyä).
- Neliveto olisi nyt ajatuksissa. Katso nyt noita lamppuja ja rattimallia, sitä olen ajatellut.
- Ei ainakaan valkoista voi ottaa, se on tylsä, tai sinunhan se auto sitten on...
- Onkohan tuollainen neliveto quattro jo liikaa, ainakin sitä voisi paikan päällä kysellä ja mitähän tuohon business malliin liittyy (selvästi myytyä miestä).
- Ei varmaan kannata punaista ottaa, kun sinun vanhasi on punainen. Jotain vaihtelua sentään...
- Olen ajatelllut, että annamme vaihtoon sinun autosi (se ihana vihreä) - se on aika turvaton, kun kuljetat sillä lapsia ja maantieajossa tuo minun vanha on varma ja turvallinen ja kestää vielä pitkään
- No sitten ainakin joku muu kuin punainen, meneehän ne sekaisinkin  tuossa pihalla, jos kummallakin on punainen auto.

Kaupassa
- Miten ihmeessä kaikki autot voi olla valkoisia täällä (olen aidon ähmistynyt)?
Myyjä lähestyy: Voiko olla avuksi -kysymys laukaisee Kotitohtorin sanaisen arkun, jossa teknisiä kysymyksiä riittää siihen malliin, että alan oivaltaa hänen todella pohtineen asiaa viimeisen vuoden.
Minäkin laitan korteni kekoon:
- Mitä värejä tästä mallista on? (myyjä on taatusti tottunut lähestymistapaani, koska jaksaa olla ystävällinen, ojentaa mallikirjan ja selostaa värityypit)
- No onko nyt esittää näistä väreistä oikeita autoja, ei noin pienestä värimallista saa selvää (esillä olevat autot olivat paria poikkeusta lukuunottamatta valkoisia)?

Koeajo
Lopulta sovitaan koejao muutaman päivän päähän. Sinne mennessä Kotitohtori ohjaa autoaan hymynkareinen innostus suupielissä. Minulla enemmänkin mielessä huoli. Olen muutaman kerran  ollut autoa hankkimassa ja  niinä kertoina on päädytty juuri siihen koeajokappaleeseen. On saatu heti. Nimittäin uutta autoa ei oteta suoraan "kaupan hyllyltä".
- Minkähän värinen se koeauto mahtaa olla?
- On tosi mielenkiintoista koeajaa neliveto-sportti-erikoisurheilualusta-malli (tosi innoissaan).
- Ei varmaan kannata valkoiseen tyytyä enkä minä mustastakaan tykkää, tai siis tietysti sinunhan se auto sitten on...
Koeajosta tehdään ajolupapaperit ja matkalle lähdetään. Neliveto pitää kuulema hyvin tiessä (ratin takaa kuultua).

Odotus
Koeajoautoa ei päätetty ottaa, liika sporttinen, turhia herkkuja, musta.
- No niin, sinulla on nyt aikaa viikonlopun yli miettiä autolle väri (ei valkoista, eikä ikinä mustaa). Olen päättänyt, että otamme metallivärin, sinä saa valita, mikä se noista on (ojentaa runsaasti merkintöjä sisältävän merkkikohtaisen mainoskirjasen).
- Minkä värisestä sinä tykkäisit (kysehän ei ole minun autostani....)?
- Katso miten hienoja ratteja  ja vanteita (esittelykirjasen mukaan  ainankin 50 eri sorttia, turhaa hifistelyä mielestäni)

                             

                             

- No milloin sen sitten saa?
- Kolmen kuukauden päästä (e i  v o i  o l l a  t o t t a). Tässä pitää nyt sitten muistaa, että sinun autoasi ei kannattaisi missään enää lisää kolhia, se menee vaihdossa.

Uuden auton hankinta on vakava asia ja sen värin valinta kauaskantoinen päätös. Joutuuhan sitä  kestämään seuraavat  8 vuotta (sen verran oli vanha käyössä). Mahdollisuudet värin suhteen ovat supistuneet kahteen. Muistaakseni kaupassa oli niiden valkoisten rinnalla ainakin yksi  jommalla kummalla näistä.

Taidan lähteä paikan päälle hifistelemään.

Loput odotusajasta kuluukin oman auton (sen nätin vihreän)  takaluukun siivoamiseen.