Sivut

maanantai 12. tammikuuta 2015

Melkein ohjeen mukaan

Background
Meillä innostuttiin helposta leivänteosta. Kotikaupungin aviisin otsikko oli sangen puhutteleva.

Uskalatuduin(mme) kokeilemaan, semminkin kun vahvikkeeksi hain  ohjeen täältä: 

Ohjeen mukaan kun etenin, niin hyvä ja rapsakkakuorinen leipä saatiin lauantaina aikaiseksi. Taikina  käyttäytyi uskomattoman hyvin, nousi kuohkeaksi, kuorikerros mukavan rapiseva.
 Voin suositella!

Methods
Päätin eilen laittaa uuden leivän tekeytymään (taikinasekoite saa antua elmukelmun alla huoneenlämmössä 12-18 - jopa 24 tuntia). Suunnitelmani oli laittaa leipä uuniin  töiden jälkeen niin, että iltateellä sitä sitten nautitaan.
Työpäivä venyi kuitenkin siihen malliin, että kotimatkalla soitin Kotiprofessorille. Kävimme seuraavan vuoropuhelun:
-Laitatko uunin  225 asteeseen ja sitten laita se musta pata siitä  hellan viereltä uuniin. Laita siihen kansi päälle. Älä laita sitä puista kahvaa mukaan.
-Selvä, laitan.
Selvää - eikö?

Kotiin tullessani vastassa oli tyytyväisyyttään puhiseva Kotiprofessori. Uuni oli päällä ja siellä näkyi mainittu musta pata.
-Missä se taikina on?
Katson tiskialtaassa lojuvaa taikinakulhoa ja  työpöydällä lillivää elmukelmua.
-Miten niin, missä?
-Niin, missä se on?
-No minä laitoin sen uuniin pataan.
- !? Miten niin uuniin, sinne piti laittaa vain se pata, jota oli tarkoitus lämmittää puoli tuntia ja  se taikina laitetaan sitten siihen tulikuumaan pataan!
-Ai jaa, sinä et sanonut että sitä ei saa sinne laittaa.
-Minä sanoin l a i t a  s e  m u s t a   p a t a  u u n i i n  j a  l a i t a  s i i h e n  k a n s i  p ä ä l l e. En maininnut taikinaa.
-No mutta kun et sanonut, niin laitin. Olisit sanonut, että ei taikinaa.
-!? Minä sanoin l a i t a  s e  m u s t a   p a t a  u u n i i n  j a  l a i t a  s i i h e n  k a n s i  p ä ä l l e. En maininnut taikinaa. Ohjeen vitsi on se, että se taikina laitetaan  k u u m a a n  pataan. Ja sitä paitsi ohjeen mukaan sitä taikinaa pitää hiukan aikaa nostattaa  pöydällä leivinliinan alla ennen uuniin laittoa.


     Kuvassa taikina, joka odottaa pöydällä pataan pääsyä.

Eli oli kaikessa innostuksessaan leivänkuvat silmissä kiiluen (ihan oikeasti) käynyt käsiksi taikinaan ja  onnistunut laittamaan sen pataan. I k i n ä  e i  o l e   m o i s t a  o m a - a l o i t t e i s u u t t a.  o l l u t .

Results
Uuniin kurkistaessani oli  selvää, että tämä leipä ei  lämmössä(kään) nouse, kuten ensimmäinen versio. Näytti kyllä kauniilta, kun päältä päin katsoi. Kuumaan  pataan laittamisen idea lienee juuri siinä, että leipä nousee kuohkeaksi...
-Et varmaan rasvannut pataa?
-En, kun et sanonut.
!? Niinpä.
-Mutta jos sitä nyt ei saa irti padasta, ostan sinulle uuden padan.
!? Ja varmasti ostat, se on juuri niin...
Päätin sitten lähteä lenkille asiaa muhittamaan.
-Ota se pata pois uunista 10 minuutin kuluttua, minä menen nyt lenkille.
-Mutta miten minä se saan sieltä pois?
-No siinä onkin miettiminen, jollakin tavalla sen sinne saitkin ja se minusta on vaikeampi homma kuin pois saaminen.
                                 Kotiprofrssorin leipä.
Jos tietää, miltä näyttää perinteinen toscakakku, niin muodoltaan tämä muistuttaa sitä. Eli ei ole kovin kaan pulleaksi kohonut.
Anatomiaa tutkien havaittavissa  pientä likilaskoisuutta. Läpimitta korkeimmalta kohdaltaan noin 3 cm. Vanhanajan sekaleipä oli tämän mallista.
                                 Tiivis paketti!
Recommendations
Kotiprofressori oli sitten oikein alleviivauksia tehnyt ulkoiluni aikana. Sohi kynällään, viittasi tekstiin.
-Siinä sanotaan, että laita tyhjä pata kylmään uuniin lämpenemään.
!? Pankaa merkille itse kirjoitettu sana kylmään!
-Sinä et sanonut, että tyhjä pata uuniin.
!? En sanonut. En. Mitä siihen sitten muuta kuin suihkun kautta iltateepöytään?
Maku oli hyvä eli kyllä tätä iltateen kanssa syödä voi.

Suosittelen yrittämään.
Mutta ihan ohjeen mukaan sitten!

4 kommenttia:

  1. Kelle vaan voisi käydä noin, ainakin meillä :) Mutta pitää kyllä nyt kokeilla tuota leipää. Itse olen kuullut siitä ystävien suosittelemana aikoja sitten nimellä maailman paras (vai oliko se helpoin?) leipä. Kokeiluni tyssäsivät kahteen asiaan. Millainen pata, kelpaako Arabian kokkipata? Aion sillä nyt kokeilla, mutta tuo taikinan pitkä tekeytymisaika arveluttaa vieläkin. Että muistanko sitten laittaa sen uuniin ja osaanko ylipäätään arvioida taikinan tekoajan niin, että olen kotosalla laittamassa sen uuniin. Katsotaan miten käy. Mutta herkulliselta näyttää teidän leipä, myös likilaskuisena :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava juttu! Pataleipä on niin kiva leipä - helppoa ja hyvää.Joskus ei vaan kaikki natsaa. Sitten tulee vähän litteempää leipää. Pääasia, että a) on yritetty ja b) maistui kuitenkin ihan hyvälle. Minusta tuo reseptin luku ja alleviivauskin oli hauska juttu, etenkin se omakirjoittama sana siellä joukossa, illan ulinat.

    VastaaPoista
  4. :D Sen sata kertaa olen suunnitellut pataleipää leipovani vaan leipomatta on jäänyt,nyt kyllä kokeilen, jotenkin tuntuu että hihitellen sujuu homma kun tätä juttuasi siinä samalla muistelee :)

    VastaaPoista