Sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lohko vai viipale

Kotitohtori oli kaalituulella. Päivällä oli töissä ko materaalia ollut kääryleinä ja jatkoa piti saada.
-Torstain HS-liitteessä ei nyt ollut juurikaan mitään sopiva (se sopii minulle tosi hyvin). Ajattelin, että teemme (monikko!) lammaskaalia (taas...).
Kuten tiedätte, ruokaan tarvitaan hyvät ainekset. Tingitty ei tälläkään kertaa. Mukaan lauantaina hallista kotiin pääsi kartisaa, nautaa, kaalia, kolmea eri lajia (rasvaista) juustoa uudesta juustopuodista ja maailman parasta Ullan puodin ruisleipää. (Jos tätä tahtia syötäisiin koko viikon, olisimme konkurssissa).
Homma menee liki rutiinilla, mutta toki  ongelmiakin muodostui.  Heti kohta kun tuli vuoroon kaalin pilhominen, alkoi kysymyksiä sadella.
-Mitä tarkoittaa, että kaali lohkotaan? Onko se sama kuin viipale?
-Leikkaat sen ensin puoliksi ja sitten vielä puoliksi - ne on lohkoja.
Alkaa leikata (oikeammin tappaa kaalia, sen verran tömäkkä oli ase)

Kaalin vieressä melkoinen tappoase - tehokas kyllä.

-Laitan nyt malliksi eri näköisiä, niin saat sitten päättää, mitä näistä käytetään.

Vain Kotitohtori voi keksiä jotain näin hienoa näyttelyä...

Kaali surmattuna, on viipaletta ja lohkoa - siis voi valita mitä käyttää

- Mitä tarkoittaa, että säästä kannat ja sitten kuitenkin kannat leikataan pois, kun laitetaan lihojen päälle pataan?
-?!
Otan veitsen ja siistin kantoja.

Karitsan paloissa oli luutakin,  ja koska ohjeen mukaan palat piti olla kananmunan kokoisia paloja, piti sitäkin lihaa jonkin verran pieniä. - Onneksi oli ase kaalin jäljiltä valmiina.
-Mitä ihmettä sinä nyt teet?
-No katsos, tätä lihaa pitää aika voimallisesti pieniä, niin teen sen parvekkeella, jos vaikka luun palasia lentelee.
Ihme kiilto silmissä, iso veitsi kädessä ja karitsan luiset lihakappaleet tarjottimella  o i k e a s t i menee parvekkeelle ja hakkaa lihaa ihan kuin halkomottia tekisi.
 

Nämä ovat viipaleita - Kotitohtori hylkäsi ne padasta.
Onneksi säilyvät ja niistä saa vaikka huomista salaattia.
Lammaskaalimme maistui hyvältä. Joukossa olevat pitkittäin puolitetut perunat ja  vinoon leikatut porkkanat kun vielä saatiin muotuoiltua... Mutta se on ihan eri juttu se.

1 kommentti:

  1. Hyvä ettette laittaneet viipaleita pataan, ois mennyt heti pilalle koko keitos.

    VastaaPoista