Sivut

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Hemmottelua

Kirjaimellisesti kaaduin sänkyyn viikko sitten mahtavan räkätaudin seuralaiseksi. Keskiviikkona kävin töissä todetakseni, että lisälepo on sittenkin tarpeen. Kotitohtorikin  huomasi, että kyse ei ollut ihan "normaalivariaatiosta".  Eilen heltyi  huomasi, että oli turha odottaa Hesarin ruokaliitteen tapaista  viikonlopun keittiöspektaakkelia.

-Mennäänkö lounaalle jonnekin, kysyi ja näytti aidosti huolehtivaiselta aviomieheltä. - Et sinä voi tuossa kunnossa mitään ruokaa tehdä.
-Mennään vaan, mutta minä en jaksa mitään ihmeellistä tässä itseni suhteen vääntää...
-Olet ihan hyvä noin (rohtunut, punareunainen nenäseutu, mustat pussit silmien alla - mitä muuta mairittelevaa sitä itsestään flunssan jäljiltä löytää)
Sitten mentiin.
ABC-lounas maittoi, lohikeiton kauhaan osui kalaakin, kun olimme liki ensimmäiset linjaston asiakkaat (kello oli 11.30)

Illemmalla
- Älä sitten syö aamupalaa heti kun heräät, minä vien sinun aamiasbrunssille.
Jo vain on aikoihin eletty!
Aamulla heräsin tätä uutta aikaa klo 7.30 ja otin varovaisuussyistä kupposen teetä ja puolikkaan sämpylää. Kotitohtori nimittäin nukkuu pidemmät unet kuin minä.

Kun lopulta pääsimme liikkeelle, oli aamiaisbrussitarjoiluaikaa jäljellä enää 2 minuuttia (kello oli 9.58).  Paikallisen 24h auki olevan hampurilaispaikan aamiainen (Kotitohtorin "brunssi") tarkoitti tosi väkevää kahvia ja omavalintaisen aamiaisherkun. Minä otin minikokoisen jogurtin lisäksi sausage-egg -kombinaation, jonka sausage (makkara) -osuus näytti ihan samanlaiselta pihviltä kuin Kotitohtorin tuplasämpylän sisus. Mausta en osaa paljoa, flunssa haittasi nautintoa jonkin verran vielä. Olikohan makkaraa? Muna oli munaa.

Jälkiruuaksi oli järjestetty yllätys.
Istuimme parisuhdeaikaa viettämässä autopesulassa ja ryystimme  samasta pillistä vuorotellen kokista.
Todellinen aamun huippuhetki oli saada imuroida oma auton hiekkoja imurilla, joka jostakin syystä pystyi imuroimaan kiviä, mutta ei hotaisemaan sisuksiinsa sitä pientä pölyhiekkaa, jota auton penkkien taitteet ja mutkat oli  on tulvillaan.
Teen valituksen kun kehtaan mennä imuripoletinmyyntipisteelle naamaani näyttämään.

Päivälliseksi meillä on muiden äitien tekemää pinaattikeittioa.
Minä päätin.

3 kommenttia:

  1. Flunssa näköjään kannattaa :). Päivän ateriat ja huolenpito on taattu.

    VastaaPoista
  2. Höh, ei mulla vaan flunssaisena tuollaista palvelua ollut. Johtuiskohan siitä että isäntä sairastui samaan aikaan, ja ne miesten taudithan on aina paljon pahempia...

    VastaaPoista